tiistai 10. lokakuuta 2017

Aleksis Kivi ja jäniksenkoipea kastikkeessa


Meidän perheessä lokakuu on ennen kaikkea riistakuukausi. Se kuukausi jolloin ruoka tulee pääasiassa metsästä, on lihaa, sieniä ja marjoja, lisäksi loppusyksyn satoa myös puutarhasta, omenia, juureksia ja viimeisiä marjoja. Lokakuu on ehkä se omavaraisin kuukausi syyskuun ohella. Taitaa nykyään olla epäkorrektia sanoa, että lokakuu on meillä myös se lihaisin kuukausi luonnon kiertokulun takia. Riista- ja teurastuskausi runsaimmillaan.

Lokakuuhun osuu myös Aleksis Kiven päivä, tuon lempikirjailijani syntymäpäivä. Sen lisäksi että Aleksis Kivi oli suuri kirjailija, oli hän myös metsänkävijä ja hankki elantonsa myös metsästämällä. Viime vuonna olin Marttojen riistaruokakurssilla juuri Aleksis Kiven päivänä.

jäniksenjalat (n. 1,1 kg)
Poppamiehen Louisiana-kuivamaustetta

1 sipuli
1 palsternakka
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
3-4 dl hyvää kientä

1 d kermaa
1 rkl jauhoa
1 rkl hilloa

Mausta jäniksen jalat kuivamausteella, joko valmiilla tai valmista itse sellainen. Grillaa jalkoja kamadossa kymmenisen minuuttia, käännä, ja grillaa kymmenisen minuuttia. Kuori ja viipaloi kasvikset sillä välin ja laita ne haudutuspadan pohjalle.

Siirrä jalat grillistä haudutuspataan kasvisten päälle ja kaada liemi päälle. Anna hautua asetuksella low viitisen tuntia tai pidempään.

Kauho lientä ja kasviksia kattilaan, leikkaa liha paloiksi, suurusta kastike vehnäjauholla, lisää pikkuloraus kermaa ja 1 rkl esim. omena-karhunvatukkahilloa. Keitä kastiketta samalla kun keität perunoita. Lisäksi kasviksia tai vaikka ituja.

Jäniksen jalat saattaisivat kaivata vähän rasvaa jo haudutusvaiheessa, mutta kyllä tätä nälkäänsä söi.

Ei kommentteja: