torstai 22. syyskuuta 2016

Pastakastike nyhtökaurasta


Tässä tuli lasten mielestä paras ruoka, mitä olen nyhtökaurasta valmistanut, olen tehnyt aiemmin sekä hodareita Anton&Anton-ruokakassin ohjeella sekä aasialaista kastiketta Hannansopan ohjeella. Minä tykkäsin pastakastikkeesta paljon, mutta olen tykännyt noista muistakin, mies sanoi että ihan ok kun laittaa nagaa päälle. (Lue kuitenkin postaus loppuun.) Kastikkeen tein hyvin yksinkertaisesti näin:

öljyä
1 sipuli
1 tlk hyvää tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyretta
2 tl punaviinietikkaa
1 tl fariinisokeria
1 pkt (250 g) tomaatti-nyhtökauraa
timjamia, viherpippuria

pastaa
parmesanjuustoa

Kuullota silputtua sipulia öljyssä, kaada se kattilaan tomaattimurskan ja muiden kastikeaineiden kanssa. Paista nyhtökaura pannulla, mausta sitä vielä lisää jos haluat. Anna kastikkeen hautua saman aikaa kuin keität pastan. Syö spagethin ja parmesaanin kanssa.

Esikoisen lautanen aterian päätteeksi

Mutta kaikki on niin suhteellista, paraskin. Kuopuksella tuli yökkäysrefleksi pariin otteeseen, ja hän jätti pastankin syömättä, sama hiilarifiili joka söisi pelkkää pastaa jos saisi. Esikoinen söi pastan loppuun, mutta kaapi kaiken näkyvän nyhtökauran pois, paljoa sitä ei alun alkaenkaan ollut. Tämä olisikin todella riittoisa ruoka, kastikkeesta riittäisi varmaan viikoksi meidän perheessä. Minä pidin ruuasta, pidin paljonkin. Tuollaisenaan kuitenkin annos on niin suuri, että ei sitä varmaan tule pelkästään itselle ja miehelle tehtyä, kastikkeesta jäi nyt reilusti yli puolet jäljelle.

Meillä syntyi lasten kanssa pitkä keskustelu kasvisruuasta, referoin siitä osan tähän lasten luvalla. Lapsista on ihan ok, että meillä syödään kasvisaterioita, mutta kumpikin sanoivat haluavansa oikeita kasviksia eikä näitä "prosessoituja jauhelihan korvaajia". Chili sin carne, kasviskeitot ja sen sellaiset maistuvat hyvin joten niitä kiitos. Tai syövät mieluummin kaksi ruokaa joissa kummassakin on hyvin vähän lihaa kuin että toisena päivänä enemmän ja toisena jotain "korviketta" kuten esikoinen totesi. Minä taidan olla samaa mieltä. Meidän perheessä syödään siis myös lihaa, joten sinänsä ei tarvita lihankaltaisia tuotteita. Kasvisruat saavat edelleenkin olla oikeista kasviksista valmistettuja ruokia. Ei meillä syödä muitakaan pitkälle prosessoituja ruokia, miksi siis söisimme kasviksia pitkälle prosessoituna? Myöskään jauheliha ei meidän perheessä ole mikään "ongelma" (joillekin se kuulemma on), se on hyvää ja monikäyttöistä ja siksi sitä käytetään silloin tällöin. Etenkin kyyhkyn ja peuran jauheliha on oikein hyvää, en kaipaa niille(kään) korvikkeita.

Ensin sitä oli nyhtökaurasta innoissaan, sitten superärsyyntynyt kun ei sitä saanut mistään (kun ei ollut suhteita eikä kukaan myynyt tiskin alta), ja nyt kun sitä saa, tajusi ettei meidän perhe tulekaan pelastamaan maailmaa, tai Suomea, syömällä nyhtökauraa. Anteeksi maailma, anteeksi Suomi, jatkamme kasvisten syöntiä kuten ennenkin, raaka-aineina itse tehdylle ruualle sekä ihan sellaisenaan.

9 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Meillä ei ole vielä nyhtökauraa kokeiltu. Syynä on lähinnä se, etten juurikaan käy näin kesäaikaan kaupassa hakemassa muutakuin maitotuotteita ja ne saan ihan noista kyläkaupoista. Ja niistähän ei tota nyhtökauraa saa, ainakaan vielä.
No, olen ajatellut niin, että kokeiltavahan sitä on. Ihan sillä, että tietää mistä puhuu! Mutta... jos nyhtökauran kehittelijä ja keksijä on kemisti, siitä voi jo mielestäni päätellä aikas paljon. Että ihan sairaan prosessoitu tuote on kyseessä! Luulisin, ettei tällä tuotteella ja pellossa kasvavalla kauranjyväsellä paljonkaan yhteistä ole!
Tämähän on tosiaan ihan pelkkää spekulaatiota vielä, kun en ole kyseisen tuotteen pakettia edes nähnyt. Toisaalta kun on yli 25 vuotta uraa elintarviketeollisuudessa, olen jo omat päätelmäni tehnyt jokatapauksessa!

Sari kirjoitti...

Meillä ei edelleenkään ole nyhtökauraa kokeiltu. Ensinnäkin saatavuus ja toisekseen tuo, että mielellään pidän kasvikset kasviksina. Kyllähän noita "korvikkeita" tulee käytettyä aina silloin tällöin, mutta ne ei houkuttele minua samalla tavoin ruoanlaittoon kuin ne prosessoimattomat kasvikset.

Nanna kirjoitti...

Tämä onkin just yks suuri kysymys näissä kasvisproteiinituotteissa. Meillä on kohta täälläpäin pari Ruokaverstasta ja paljolti minun aloitteestani, yksi näkökulma on juuri tämä, että miksei kasviksia kasviksina
, miksi niistä pitää prosessoida joku lihankaltainen tuote.Ainakin itselle tämä on SE kysymys. Luulen myös että meidän perheessä tulee aika harvoin ostettua näitä tuotteita, koska en tiedä miksi pitäisi. VaikkA maussa ja käytettävyydes EI MITÄÄN VIKAA. Tölkki papuja on myös nopea ja helppokäytteinen.... Tällä hetkellä ajattelen ainakin näin.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minullakin on nämä uudet tuotteet vielä kokeilematta omassa keittiössä. Lihan kuluttamisessa minulla on kyllä vähentämisen varaa, mutta siirtyisinkö tähän suuntaan? En usko, kokeilla aion, sitten joskus, ehkä. Kiitos näkökulmastasi, virkistävää, rehelliseen ruokapuheeseen olen sinulta tottunutkin, arvostan.

Ulla kirjoitti...

Vanhemmiten on liha alkanut maistua yhä vähemmän, eikä sitä meidän keittiössä paljoa näykään. Mutta ei nämä lihankaltaiset tuotteetkaan kiinnosta, kun en tätä proteiinibuumia ymmärrä. Jotenkin järkyttävä ajatus, että niinkin ihanasta raaka-aineesta kuin härkäpapu, prosessoidaan joku übersuolainen proteiinimättö. Myisivät härkäpapua mieluummin sellaisenaan, ihan tuoreena vihannestiskillä.

On sulla kyllä fiksut lapset :-)

Viikonloppukokki kirjoitti...

Olemme viime aikoina liikuskelleet samoissa keskusteluissa useinkin, ja siksi oli kiva tulla hämmentämään tätäkin keskustelua. Meillä syödään lihaa, ehkä vähän liikaakin, mutta syödään meillä kasviksiakin. Kun vaan saan sitä nyhtökauraa käsiini teen minäkin ihmiskokeen kotona. Ennakko-olettama on vahva: kasvikset kasviksina ja kaura kaurana.

Unknown kirjoitti...

Minä olen yrittänyt asettua tässä nyhtökaura- ja härkiskeskustelussa kasvissyöjien asemaan. Eräs vegeaverini heitti aika hyvän pointin: "jos te sekasyöjätkin haluatte syödä yhtenä päivänä lihaa ja toisena kanaa, joskus täyslihapihviä ja joskus jauhelihaa tai makkaraa, miksi me kasvissyöjät emme haluaisi syödä erilaisia kasvisproteiineja?"

Hänen pointissaan sana proteiini ja vaihtelu ovat avaintermejä. Palkokasvit ja pähkinät ovat kasvissyöjien, etenkin vegaanien tärkeimpiä proteiininlähteitä. Ymmärrän hyvin, jos pavut ja pähkinät alkavat välillä kyllästyttää, ja proteiininlähteenä käytetään jotakin palkokasvijalostetta, kuten falafelpyöryköitä, tofua tai nyhtökauraa. Kaikki eivät myöskään tykkää papujen jauhomaisesta suutuntumasta, mutta jalosteissa se ei häiritse samalla tavalla.

Olen kokeillut sekä nyhtökauraa että härkistä ja pidin etenkin härkiksestä, koska sen käyttö oli niin helppoa ja suutuntuma tuttu, kovin samanlainen kuin kypsennetyssä soija- tai muussa papurouheessa tai jauhelihassa. Käytän näitä tuotteita itsekin välillä saadakseni vaihtelua tölkkipapuihin ja pähkinöihin. Ja mielestäni on tosi kiva saada markkinoille kasvisproteiini, jonka raaka-aineena on käytetty Suomessa/Pohjois-Euroopassa viljeltyä kauraa ja palkokasvia, jota ei ole tuotu tänne kaukaa.

Tsekkailin tässä juuri härkispaketin tuoteselostetta. Onhan se toki jaloste, mutta lisäainelista on onneksi huomattavasti lyhyempi kuin pahimmissa prosessipommeissa. En työskentele elintarviketeollisuudessa, ja koska tietoni aiheesta ovat maallikkotasolla, en uskalla kauheasti sanoa mitään tuosta jalostusasteesta. Mutta nopeasti vilkaistuna lisäaineluettelo on yhtä pitkä/lyhyt kuin maitojalosteissa, esim. juustoissa ja jugurteissa. Meikäläisen listalla pahimmasta päästä ovat irtokarkit ja semmoiset minimuffinsit, jotka säilyvät avaamattomassa paketissa parikin vuotta. Härkiksessä ja nyhtiksessä käyttöaikaa näkyy olevan vain parisen viikkoa.

Koska karsastan kaukaa rahdattua soijaa, olen iloinen vaihtoehdoista, joiden raaka-aineet tuotetaan tyyliin Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Nämä monipuolistuttavat varmasti etenkin vegaanien ruokavaliota, kun erilaiset pavut, pähkinät tai tofu alkavat kyllästyttää.

-Savusuolaa, Janica

Unknown kirjoitti...

Edelläkirjoittajat ovat olleet asialla itse asiasta, joten lisään oman tuntemukseni asian vierestä: nyhtökaura sai kovasti julkisuutta, mutta sitten sitä ei löytynytkään mistään. Ohi ehti jokunen jossakin määrin samoilla ideoilla ratsastavaa tuote. Alkoi ärsyttää (ensinnäkin tämä proteiinia!proteiinia! -aika) se, että selvästi on muoti-ilmiö löytynyt ja nyt sitä sitten myydään ja tuputetaan. Ärsyyntymiseni pohjalla on kylläkin aikaisempi apteekkimaailman kaupallistumiseen kyynistyminen. Siltikin härkis oli hyvää. Omat härkäpavut jäi tältä vuodelta kylvämättä, ensi vuonna sitten. Ja ostan heti nyhtökauraa ainakin kerran kunhan löydän.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista, kiva huomata että on tullut paljon hienoja kommentteja.

marketta, toivotaan että löydät nyhtökauraa kaupasta, löytäminen vaan edelleen on todella vaikeaa. Ja kokeiltavahan se on, eihän sitä muuten tiedä mitä siitä pitää.

Sari, saatavuus tosiaan on edelleen ongelma, ainoa paikka mistä minä olen löytänyt on hallista, ja siellä selvästi kalliimmalla mitä se olisi kaupoissa.

Nanna, teidän ruokavertsaat ovat todella ajan hermolla, hienot tapahtumat varmasti.

Sari Campas, kiitos :) Ja suosittelen kyllä kokeilemaan, tietääpähän sitten mitä tykkää.

Ulla, onneksi sentää härkäpapuja on alkanut olla tarjolla tuoreenakin. Vaikka parhaat saa itse kasvattamalla, kun saa kerätä pavut jo ihan pieninä. Ja saa sen maanparannuksen samalla.

Viikonloppukokki, saman olen joo huomannut ;) Kerro sitten kuinka koe sujui, mielelläni kuulen.

Janica, ihan samaa mieltä minäkin olen, ja tiedän että monelle tämä on ihana uutuustuote. Olin oikeasti vähän yllättynyt ettei meillä lapsille se uponnut ollenkaan, ja saa siis toistaiseksi olla tauolla. Teen samaa ruokaa koko perheelle, eikä koskaan kaikki pidä kaikesta, mutta yritän kuitenin välttää ruokia joka saa jonkun yökkäämään. Ja soijasta olen totaalisen samaa mieltä, tosin sitä en käytä ollenkaan, enkä aiokaan ainakaan niin kauan kuin talossa asuu kasvava ja kehittyvä poikalapsi.

mbkarhu, minutkin nyhtökauran tultua markkinoille valtasi ensin innostus, joka kyllä tässä kuukausien kuluessa oli vaihtunut ärsytykseksi saatavuusongelmien takia. Onneksi härkistä on saanut mistä vaan, moni taitaa siirtyä siihen ennen kuin on saanut ensimmäistä nyhtökaurapakettia ostettua.