lauantai 10. syyskuuta 2016

Sienestystä


Kuvassa näkyy aika tyypillinen tämän vuoden sienisaalis mökkiseudulta. Ei tietoakaan niistä jättikassillisista torvisieniä ja kantarelleja, tai tattiämpäreistä mitä some pursuaa tänä vuonna. Toisaalta, meillä syö sieniä vain minä ja esikoinen, esikoinenkin pääasiassa kantarelleja ja herkkutatteja, joten vähemmälläkin pärjätään. 

Minä olen sellainen hyvin perinteinen ja arka sienestäjä. Tunnen tatit mutta kerään niistä nykysiin vain herkkutatteja, joskus voitatteja tai punikkitatteja. Rouskuja tunnen jonkun verran, mutta olen kerännyt pääasiassa haapa- ja karvarouskuja. Tänä vuonna olen kerännyt myös muutamia mustarouskuja 30 vuoden tauon jälkeen. Kerään lampaankääpiä ja orakkaita, ja tietysti kantarelleja ja mustatorvisieniä. Suppilo- ja kosteikkovahverot tunnen, mutta jätän ne metsään, paitsi jos tiedän jonkun haluavan niitä. Näiden lisäksi tunnistan paljon sieniä, mutta en vaan kerää niitä.

Tänä vuonna olen ottanut kaksi uutta sientä listalle, asia mitä ei ole tullut tehtyä vuosiin. Toinen minulle uusista sienistä on sikurirousku, joka tuntuu olevan jonkinlainen trendi-sieni tällä hetkellä. Sitä olen kuivannut ja paistanut pannulla sellaisenaan. Ihana sieni, ja kun sen on kerran oppinut tunnistamaan tuntuu että niitä on joka paikka täynnä, ainakin tänä vuonna.

Toinen uusi sieni on mustavahakas. Senkin olen tunnistanut jo aiemmin, mutten ole vaan jostain syystä kerännyt. Ei niitä paljoa täällä ole, olen löytänyt niitä kokonaista kaksi kappaletta. Mutta Puutarhan ja hellan välistä Ullan kannustuksesta/yllytyksestä johtuen keräsin ne ja paistoin pannulla maistiaiseksi. Syötiin ne isän kanssa, pari haarukallista kummallekin, ja oli kyllä ihan mielettömän hyvää, uusi lempisieni herkkutatin ohella. 

Kaksi uutta sienilajia vanhalle ja aralle sienestäjälle yhtenä kesänä, ei huono. Kehnäsienen tunnistaisin (ainakin niin luulen), jos vaan sellaisen näkisin, se on kerättävien listalla kun vaan löytäisi. Ehkä pitää laajentaa reviiriä vielä entisestään, täällä tuntuu olevan aika vaatimattomat sienimaastot.

Herkkutatti on edelleen se ykkönen listallani, ja tuskin sieltä tippuukaan. Kun löytää metsästä täydellisen herkkutatin mielen valtaa ihan käsittämätätön onnen tunne. Tänään löysin yhden, vaikka taitaakin tattikausi olla tältä vuodelta ohi.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Utelias kyselee: etkö tykkää suppilovahveroista? Yleensä kanttarellista ja torvisienestä pitävät ihmiset ovat myös suppisten ystäviä. Niitä löytyy lähes joka vuosi paljon, toki katovuosiakin on.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kyllä minä pidän suppilovahveroista, paljonkin. Se vaan tuntuu olevan minulla ainoa sieni, mikä ei oikein tunnu sopivan. Ei varsinaisesti tule maha kipeäksi, mutta saattaa päivän ajan olla sellainen outo olo mahassa, ja se maku tulee suuhunkin pitkän aikaa. Siksi olen alkanut vältellä sitä. Syön kyllä mielelläni aina kun joku tarjoaa tai sitä on ravintolaruuassa, mutta itse en siitä enää mitään tee. Harmi. Sama juttu kuin maa-artisokan kanssa, minulla alkaa iho kihelmöidä kun syön sitä, mutta edelleen syön sitä muualla, mutta en itse valmista sitä kotona.

Anonyymi kirjoitti...

Sitten kyllä ymmärrän. Harmi. Maa-artisokka on muuten mun mahan vihollinen - siitä tulee kipeä ilmapallo-olo niin hyvää kuin se olisikin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Se ei tosiaan tunnu sopivan kaikille, mikä on tosi harmi, kun se on niin hyvää ja helppo kasvattaa.