lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vadelmasima

Monta matoa löydät?

Tavallinen hunajasima on jo pullotettu, mutta perinteisen siman lisäksi halusin kokeilla jotain muutakin simaa. Viime vuosina blogeissa on näkynyt paljon kauniin punaista vadelmasimaa, jotka on tehty tällä Dan sukkerin ohjeella. Upean väristä simaa oli kovasti kehutta, joten halusin kokeilla sitä. Minulla on vielä ihan reilusti vadelmia pakastimessa, joten tänään panin siman tulemaan.

200 g villivadelmia
200 g puutarhavadelmia
500 g sokeria
4 l vettä
herneenkokoinen pala tuorehiivaa

sokeria
rusinoita

Laita vadelmat ja sokeri kattilaan. Lisää päälle 2 l kiehuvaa vettä, sekoita niin että sokeri sulaa. Kaada päälle 2 l kylmää vettä ja tarkista että neste on kädenlämpäistä (tein tämän siis vähän eri tavalla kuin ohjeessa oli). Sekoita hiiva pieneen tilkkaan nestettä ja sekoita hiivaliuos siman joukkkoon. Anna siman käydä 24 h. Siivilöi sima ja pullota sen jälkeen pulloihin, joissa on n. 1 tl sokeria ja muutama rusina. Siirrä pullot jääkaappiin ja nauti muutaman päivän kuluttua, kun rusinat ovat nousseet pintaan. 

4 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Aioin jättää siman tekemättä, mutta tätä taidan tehdä, kun pakastimessa on vielä vadelmia.

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvin vielä ehtii :)

Nanna kirjoitti...

Vadelmasima on niin hyvää ja kaunista. Teen myöskin!

sauvajyvänen kirjoitti...

Niinhän se on, muistan ne sinun kauniit Lorina-pullot, ja niin näytti kaikilla muillakin kunnon bloggareilla olevan hienoja pulloja, sellaisia kuin tuo kaunis sima ansaitsee. Menin sitten instassa paljastamaan, että minä pullotin ne cokis- ja tonic-muovipulloihin. Kaunista silti ;)