sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Hiivaleipä


Minun tulee leivottua hiivaleipää aika harvoin, teen useammin sämpylöitä. On kuitenkin kiva leipoa leipää, vaikka siitä joskus tulee vähän likilaskuista. Mutta hyväähän se silti on. En koskaan meinaa muistaa jauhomääriä joten laitan ohjeen nyt ylös. 

5 dl vettä
½ hiivaa (25 g)
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
11-12 dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita veteen hiiva, suola ja hunaja. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa yleiskoneessa (tai käsin) niin, että tulee hyvä sitko. Lisää loraus öljyä (tai sulatettua voita) ja jatka vaivaamista. Minä vaivaan omalla koneellani yleensä vähintään kymmenisen minuuttia. Anna taikinan kohota vähintään kaksinkertaiseksi. Siirrä taikina jauhotetulle alustalle, jaa se kahtia ja vaivaa kaksi leipää, joko pyöreää limppua tai vähän pitkulaisen mallista. Tai laita leivät vuokaan, jolloin kohoaminen tapahtuu varmasti ylöspäin. Anna kohota hyvin, viillä leipiin terävällä veitsellä muutama viiltoa tai pistele haarukalla ja paista 200 asteessa puolisen tuntia uunin alaosassa. Peitä pyyhkeellä paistamisen jälkeen, ja nauti lämpimänä.

Jos leipää jää yli, se kannattaa pakastaa heti jäähtymisen jälkeen. Minä halkaisen leivän yleensä kahtia ja pakastan puolikkaina. Tänään ei nostatus onnistunut ihan normaalilla tapaa, mutta hyvää leipää tuli silti.

Ei kommentteja: