perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tryffelimunakas


Tähän tulee heti perään toinen tryffeliohje. Sen lisäksi että ajattelin heti tryffelikanaa saadessani tryffelivoita, ajattelin myös munakasta. Käytin tässä lähinnä Henri Alenin somemunakkaan ohjetta, mutta paistoin munakkaan selvästi tummemmaksi mitä hän ohjeistaa.

3 munaa
½ dl kermaa
suolaa myllystä
kunnon nokare tryffelivoita

Sekoita munien rakenne rikki ja kerma sekaan nopeasti eikä mitenkään kovin tarkasti. Lisää suolaa ja sekoita sekin joukkoon. Laita pannulle voita ja anna pannun kuumeta kunnolla. Kaada munakasmassa tulikuumalle pannulle, vatkaa sitä haarukkavatkaimella hetki. Kun massa alkaa hyytyä heiluttele pannua niin, että massa on yhdessä. Anna hyytyä hetki, käännä munakkaan toinen puoli päälle ja liu'uta munakas lautaselle. Nauti heti. On kyllä kaiken hypetyksen arvoista, tälläisestä munakkaasta minä pidän!

Nyt on ensimmäinen 100 g käytetty kanaan, risottoon ja munakkaaseen. Maku tullut tutuksi, nyt pitää miettiä että mihin toisen puolen käyttää.

4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Näyttää herkkumunakkaalta! Kokeile sujauttaa tryffelivoita uuniporkkanoihin ja palsternakkoihin - vaikkei nyt ihan uunijuuresten sesonki olekaan. Tai kehittele jotain kesäistä, odottelen innolla uusia ideoita!

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvä idea! Voisi toimia myös grillimaissin kanssa?

Merja kirjoitti...

Juu, grillimaissi olis varmaan tosi hyvä!! Jatka ideointia, tämä vaikuttaa oikein hyvältä!!

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, pitä miettiä mitä kaikkea sitä keksiikään ;)