Minulla on roikkunut tämän postauksen luonnos joululomasta asti, olen miettinyt että onko tässä riittävästi asiaa vai ei. Mutta onhan tässä, ainakin yhden pikkupostauksen verran. Olen nimittäin miettinyt kuinka kyläilykulttuuri on muuttunut tässä vuosien aikana. Entisaikaan, siis oikeasti entisaikaan, sitä oli ihan normaalia piipahtaa kylässä iltakahvilla, juoda kuppi pari kahvia, saada ehkä palanen kuivakakkua tai viipale pullaa. Sitä istuttiin rauhassa pöydässä tunti pari, juteltiin, vaihdettiin kuulumisia, pohdittiin maailmanmenoa, ja sen tunnin parin päästä lähdettiin kotiin virkistyneenä, ja samalla oli isäntäväkikin virkistynyt.
Nykyään jos kutsutaan vieraita, sitä pitää siivota, järjestää, miettiä vähintään kolmen lajin illallinen, käydä kaupassa ja puuhata keittiössä puoli päivää. Ehkä, jos on oikein kiirettä, vähän tiuskia puolisolle ja vähintään lapsille. Tämä isosti kyläilykin on kivaa, mutta tuntuu, että se on tappanut spontaanin, vähäeleisen kyläilykulttuurin. Isäntäväki on väsynyt, vieraat miettivät jo valmiiksi vastavierailua jne. eikä juttukaan luista ihan spontaanisti, kun on niin monta asiaa mietittävänä Ja jos oikein huonosti käy eikä isäntäväki onnistu tarjoilussa niin asiasta voi lukea vauvapalstalta, tiedättehän ne kaiken tietävät keskustelupalstat.
Minusta on kiva järjestää niitä vähän isompia illallisia silloin kun niille on aikaa ja sopiva hetki, olisi useamminkin, jos vaan elämä olisi vähän rauhallisemmassa vaiheessa. Mutta kun ei ole, niin olen alkanut kaivata niitä vastavuoroisia pikkupiipahduksiakin naapurien/sukulaisten/kavereiden luona. Onneksi tuntuu että muutkin ovat alkaneet heräillä samoin ajatuksin. Joululomalla saimme ihanan kutsun naapuriin kahvikonserttiin. Siitä yhdestä lauantaisesta konsertista muodostui koko loman kohokohta. Yhdessä pohdimme, että tämä on kuin paluuta menneeseen, näinhän sitä ennenkin kyläiltiin: tarjolla oli vähän kulttuuria (tosin tuskin useinkaan aivan upeasti soitettua Sibeliusta, Mozartia, Bartokia jne.) ja sen jälkeen istuttiin kahvipöytään nauttimaan hyvästä seurasta ja mietittiin elämänmenoa.
Kaikesta on tullut niin suurta, ettei kukaan enää tunnu jaksavan järjestää mitään. Häätkin pitää nykyisin järjestää niin viimeisen päälle, ettei juhlista nautita juhlissa (ja se servetin värikin pääsi unohtumaan), eikä vieraita oikein voi kutsua, ja lainaakin pitää ottaa. Hautajaisiin sentään pääsee vielä. Yleistyksiä, tiedän, mutta saiko kukaan jutunjuuresta kiinni?
Joskus vaan vähemmän on enemmän, vajarit enemmän kuin överit. Sovitaanko, että kyläillään, mutta kyläillään myös pienesti!
14 kommenttia:
Oikein hyvä kirjoitus!
Toivotaan että tämä kyläilykulttuurin hiipuminen olisi vain tilapäinen kuoppa ihmisten seuraelämän historiassa. Useinhan jotkin tavat unhtuvat kunnes ne nousevat jälleen entistä suuremmalla voimalla.
Sosiaalinen media on varmasti osasyyllinen asiaan, kun tuttujen kuulumiset jo tietää pintapuolisesti mediasta niin miksi vaivautua sen tarkemmin kyselemään ja juttelemaan.
Mutta somekulttuurihan on vielä niin uutta, kyllä tämäkin trendi vielä asettuu maltillisempiin uomiinsa jolloin vanhat hyvät ajat palanevat.
Kirjoitst asiaa. Tulee mieleen ne lapsuusmuistot ja kyläilyreissut/pistäytymiset naapurustoon ja serkkujen luokse. Ei minun lapseni ole edes nähneet kaikkia serkkuja (suuri suku). Harmi. Me yli kuuskymppisten sukupolvi syyllistytään samaan vaikkei kaikki ola ahkeria somettajia. Miten lie olemme ajautuneet tähän kutsukulttuuriin, ei uskalleta vain pistäytyä.
Taika, hienoa pohdintaa. annekatariina, taitaa tosiaan olla yleinen ilmiö, ei vain tietyn ikäluokan oma juttu.
har tittat på dina gamlare bloggar.odlar du och framför allt använder mycket chili.till marmelad och andra inläggningar
Minulle tämä nykyinen kulttuuri sopii ihan hyvin, tunnet minua sen verran, että ymmärrät :) Mutta muistan kyllä sen, miten kiva oli lapsena kyläillä arki-iltana kummitädin luona kaupungin toisella puolella tai mummon luona naapuritalossa. En muista, että olisi edes soitettu, että ollaanko kyläpaikassa kotona, kunhan hypättiin autoon ja mentiin katsomaan. Toisaalta en sitten muista, että meillä olisi käyty kylässä kovin ahkerasti, ne samat ihmiset, joilla me kävimme, olivat autottomia, joten ehkä siksi eivät käyneet meillä samaan tahtiin.
Campas, niinhän se on että ihmiset ovat erilaisia. Ja tosiaan liikkuminen paikasta toiseen saattaa rajoittaa spontaaneja vierailuja.
Tunnistan! Jo pelkkä kodin raikkoaminen sellaiseen kuntoon että vieraita kehtaa päästää sisään on sellainen urakka, että pitää tarkkaan miettiä koska ehtii kutsumaan ketään. Vaikka kestittäminen on hauskaa ja ruokaa tulee aina laitettua enemmän kuin tarpeeksi. Odotan että siivousrobotit kehitetään kohtuuhintaisiksi :). Vai vieköhän se sen verran aikaa, että tarvitsenkin vanhustenhoitorobottia?
On suuri muutos omassakin elämässä kyläilyssä. LLapsena mummolassa oli oikea kyläläästen kyläälykulttuuri ja kyllä lapsena kyläiltiin viikottain. Mummolassa tai ja sukulaisis ja iskän opiskelukaverien tykönä. Vielä nuorena parina vierailut olivat spontaaneja ustävien ja sukulaisten tykönä. Nyt ei jotenkin muka kerkiä tai kehtaa Edes serkkuja moikata ilman erillistä käskyä. onneksi NaapurinUlla edes poikkeaa ilmoittamatta. eikä sekään saa yleensä edes kaffikupillista. Kyllä kutsut vielä onnistuvat, mutta spospontaaniutta kaipaan!
Tää puhelin näppäily on sitte vihoviimeistä...
On suuri muutos omassakin elämässä kyläilyssä. LLapsena mummolassa oli oikea kyläläästen kyläälykulttuuri ja kyllä lapsena kyläiltiin viikottain. Mummolassa tai ja sukulaisis ja iskän opiskelukaverien tykönä. Vielä nuorena parina vierailut olivat spontaaneja ustävien ja sukulaisten tykönä. Nyt ei jotenkin muka kerkiä tai kehtaa Edes serkkuja moikata ilman erillistä käskyä. onneksi NaapurinUlla edes poikkeaa ilmoittamatta. eikä sekään saa yleensä edes kaffikupillista. Kyllä kutsut vielä onnistuvat, mutta spospontaaniutta kaipaan!
Merja, meilläkin se kodin siisteys on isoin kynnys vieraiden kyläilylle. Olen laskenut standardin sille tasolle, että en stressaa niin kauan, kuin vierailla pysyy sukat puhtaina kyläillessä. Juhlat on sitten erikseen.
Nanna, samaa minäkin haikailen :)
Voi Sauvajyvänen, niin asiaa puhut! Tuntuu niin hassulta sopia kyläilyjä kolme ja neljän viikon päähän, kun ihan hyvin voisi kysellä, että tuutteko tunnin päästä. Minua ei ainakaan haittaa, jos paikat ei ole ihan järjestyksessä kyläpaikassa, mutta kummasti sitä itselleen kotona asettaa vaatimuksia, että pitää olla muka puunattua, että voi vieraat tulla. Hassua. Tunnelmahan se ratkaisee, ja jos sydämellisesti otetaan vastaan, niin siivolle sama!
Oltiin taas näemmä saman asian äärellä :-) Joskus vähän vähemmän olisi paljon enemmän. Tulisi nähtyä ystäviä useammin. Onneksi sukulaiset poikkeaa ohikulkeissaan, vaikka eivät saa useinkaan kahvikuppia kummempaa.
Ihan yllätysvierailut minua tosin stressaavat, koska en kestä jos meillä ei ole siistiä, kun tulee vieraita, Mieheni mielestä siivoan jopa putkimiestä varten. Olisi ihanaa, jos koti olisi aina edustuskunnossa, mutta ei ole.
Koti Harmi, juuri niin, tunnelmahan se ratkaisee, ainakin arkena.
Jonna, niinhän me oltiin. Tästä on ollut kavereiden kanssa puhetta, eli sitä taitaa olla ilmassa yleisemminkin. Ja joo, ei yllätysvieraita tännekään, tosin yleensä se tunnin varoaika riittää siihen, ettei sukanpohjat tule likaisiski.
Lähetä kommentti