lauantai 10. elokuuta 2013

Loppukesän lihapata haudutuspadassa


Haudutuspadassa on helppo tehdä ruokaa isommallekin porukalle. Erityisen kätevä se on metsästyskautena, jolloin ei ole mitään varmoja aikatauluja milloin ihmiset palaavat metsältä syömään. Tänään alkoi kyyhkykausi, ja hyvin alkoikin, huomaa että on ollut suosiollinen vuosi linnuille. Mukavaa on myös se, että kaikki kasvikset ja juurekset sai hakea kasvimaalta kesäkeittiön vierestä. Padasta tuli kylläkin lähinnä keittoa, mutta hyvää se oli joka tapauksessa.



voita
n. 2 kg lihaa (porsaan kasleria, kinkkua ja naudan etukylkeä n. 600-700 g kutakin)
1 dl jauhoa
timjamia, pippureita, paprikaa
½ kg perunoita
½ kg porkkanoita
½ kg sipulia
300 g palsternakkaa
pari sellerin vartta

n. 1 dl soijakastiketta
vähän balsamicoetikkaa
3 dl  tummaa olutta (Laitilan tumma Kukko tällä kertaa)
vettä niin että kaikki peittyy
suolaa

Leikkaa liha reiluiksi paloiksi. Ruskista, jauhota ja mausta lihanpalat aina pannullinen kerrallaan. Pese ja pilko kaikki kasvikset. Jätin salottisipulit kokonaiseksi, isommat sipulit pilkoin puoliksi tai neljään osaan. Laita lihat ja kasvikset pataan ja kaada nesteet päälle. Laita pata asetukselle low ja anna padan hautua vähintään 7 tuntia, tai mieluiten 8-9 tuntia.Tästä tuli niin iso pata, että juuri ja juuri mahtui pataan, vähän vähempi olisi ollut parempi. Tuo jauhomäärä ei riittänyt suurustamaan kastiketta kunnolla, eli jos haluat sakeaa kastiketta, jauhoa pitäisi olla vielä enemmän.

Ja mikä mukavinta, sain kokata ulkona, eli mökki ei lämpene ruuanlaitossa, eikä ruuan käryä tule tupaan. Haudutuspata sai porista koko päivän kesäkeittiön pöydällä. Pääsin kokeilemaan lihan käristyksessä uutta induktioliettä jonka mies osti vähän aikaa sitten. Ihan huippukapine.




3 kommenttia:

Hiidenuhma kirjoitti...

Ihanasti on sinulla kasvikset kasvaneet. Pata tuoksuu lähes syksylle ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, mökillä on tulossa todella hieno sato. Maa on kuohkeaa, ei uskoisi että se on joskus ollut tiukkaa savimaata, lisöksi sitä on kasteltu riittävästi hyvällä vedellä ja aurinkoa ja lämpöä on riittänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Monelleko hengelle tuo määrä on?