lauantai 9. helmikuuta 2013

Riisipuuro haudutuspadassa


Meidän perheessä mies hoitaa uusien juttujen shoppailut. Nyt hän keksi, että me tarvitsemme haudutuspadan, eli slow cooker:in. Niitä saa tilattua/ostettua Suomesta helposti, ja moninverroin edullisemmin (yhtä helposti) tilattua Amazonilta. Asiaan hyvin perehdyttyään mies päätyi Crock-Pot -pataan, jonka mukana tuli lämpöpussi ja sellainen kansi, jonka saa tiiviisti kiinnitettyä kiinni, eli valmiin ruuan voi kuljettaa helposti esim.kaupungin ja mökin, tai mökin ja kaupungin väliä. Tai voi vaikka ottaa valmiin ruuan metsäkeikalle mukaan. 

Nyt meillä on sitten 5.7 litran pata lämpöpusseineen kaikkineen, ja hintaa tuli kotiinkuljetettuja 52 euroa. Lämpöblokin sisään tulee keraaminen pata ja päälle kansi. Tämä pata on brittiläistä alkuperää, joten se tarvitsee adapterin, tai sitten jos sähkömies on lähistöllä, voi töpselin pään vaihtaa itse. Malli on muuten sellainen yksinkertainen, säätömahdollisuuksia on tasan kolme: matala, korkea ja lämmitys. Muutahan sitä ei tarvitsekaan vai mitä.

Netti on pullollaan ohjeita, tänään kokeilin ensimmäisenä kokkauksena ihan yksinkertaisesti riisipuuroa. Tein sen Haudutuspata.fi -sivustolta löytyvän ohjeen mukaan. Annos on aika iso, mutta ihan pieniä annoksia haudutuspadalla ei voi valmistaakaan.

3 dl puuroriisiä
1.5 l vettä
2 tl suolaa tai maun mukaan
2 dl kermaa

Laita riisit ja vesi pataan. Anna hautua low-asetuksella 3 tuntia. Sekoita joukkoon suola ja kerma.

Syötiin puuroa mansikkakiisselin kanssa. Loppu puurosta päätyy karjalanpiirakoiksi iltapalalle. Puuro oli mielestäni parempaa kuin tavallinen riisipuuro, tässä riisi oli hautunut ihan tasaiseksi, samettiseksi puuroksi.

21 kommenttia:

Salanimi kirjoitti...

Kiitos kovasti ohjeesta, heti meni kokeiluun! Ostin myös Amazonin kautta haudutuspadan ja etsin sopivaa riisipuuro-ohjetta :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiva että löysit ohjeen. Mitä tykkäsit puurosta?

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Tekninen kysymys: Jos tuon laitteen töpselin irrottaa seinästä kesken kypsennyksen, niin että se sammuu, ja laittaa sitten töpselin takaisin, niin jatkaako laite tällöin itsestään lämmittämistä vai pitääkö se laittaa jostain uudestaan päälle?

Tää laite voisi olla mulle kanssa hyvä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä tälläinen laite kuin minulla on, toimii niin, sillä säätö on täysin mekaaninen. Sitä en tiedä, kuinka ne digitaalisella säädöllä toimivat toimivat, niistä en olisi ihan varma.

Onko mielessä sähkökatkos vai ajastimen käyttö ;) ?

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Juu, juuri tuollaista täysin mekaanista etsinkin. Sen sisälämpötilaa pystyy sitten pid-säätimellä säätelemään.

Kiitos!

sauvajyvänen kirjoitti...

Lisään vielä, että tein täksi aamuksi puuron niin, että laitoin padan illalla päälle juuri ennen nukkumaan menoa, vettä laitoin 1 dl enemmän kuin tuossa ohjeessa on. Puuro muhi 8 tuntia, aamulla lisäsin kerman ja sitten nautittiin aivan ihanan samenttinen riisipuuro. Eli hyvin toimii pidempikin haudutusaika.

Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin ohjetta ja minusta tämä ei vastaa oikeaa riisipuuroa. Kattilassa keittäessä maito imeytyy riisiin ja antaa sille makua. Jos riisin keittää veteen ja lisää loppuvaiheessa kermaa, riisi maistuu silti veteen keitetyltä. Harmi, sillä olin toivonut tästä uutta helppoa tapaa keittää riisipuuro!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minustakaan tämä ei ole vastaavaa kuin tavallinen riisipuuro. Siitä en tykkää oikeastaan yhtään, haudutuspadassa tehtynä riisipuuro on ihan ok (mutta ei sekään mitenkään lempipuuroni) Minusta kerran meilläkin on ollut sellaista "veteenkeitetyn" makuista, muulloin ei. Nyt aloin miettiä että voisiko riiseissä olla eroa, että miten imevät itseensä kerman siinä vaiheessa kun sen sekoittaa? Samalla kerralla kuin se oli tuollaista, puuro ei myöskään toiminut karjalanpiirakoissa, muulloin aina on toiminut hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, millaisia ruokia olet sähköisellä haudutuspadalla tehnyt? Ostin juuri ja mietin reseptejä mitä kokeilla

Unknown kirjoitti...

Pitääkö tässä olla padan kansi paikoillaan vai ei? Kokeilin tätä reseptiä kansi paikoillaan niin tulos oli vedessä lilluvaa ylikypsää riisiä :(

Unknown kirjoitti...

Pitääkö tässä olla padan kansi paikoillaan vai ei? Kokeilin tätä reseptiä kansi paikoillaan niin tulos oli vedessä lilluvaa ylikypsää riisiä :(

sauvajyvänen kirjoitti...

Kyllä minulla ainakin oli kansi kiinni. Sitten kun siihen sekoitti kerman joukkoon, riisi hajosi ja ja siitä tuli puuromaista. Mutta olen huomannut että eri riisimerkit käyttäytyvät vähän eri tavalla, mutta en muista että oliko se sunnuntai vai myllyn paras joka oli parempaa.

Anonyymi kirjoitti...

ekaa kertaa kokeilen laitetta kun se kylkiäisenä eilen saatiin. entäpä kun käytän kerman siasta punaista täysmaitoa. tulenkohan pettymään

sauvajyvänen kirjoitti...

Joko kokeilit punaista maitoa? Tuliko hyvää?

Anonyymi kirjoitti...

just laitoin kiehumaidosta puuron tulemaan,katotaan mikä on lopputulos!?

Anonyymi kirjoitti...

Erinomaista puuroa tuli, tosin sovelsin ohjetta "vauhdissa tilanteen mukaan". Käytin Myllyn paras-puuroriisejä ja haudutin 3 ja puoli tuntia ennen kerman lisäämistä. Hauduttamista aikana sekoitin kerran. Kerman lisäksi laitoin melkein desin kevytmaitoakin, että oli sopivan nöyrää. Ei lillunut vesi eikä ollut mautonta.

Unknown kirjoitti...

Ni voikos veden tilalle suoraan pistää vaan täysmaitoa, eihän riisipuuroo yleensä veteen keitetä? Itelläkin tarkoitus joulupuuro nyt tomsessa keittää.

sauvajyvänen kirjoitti...

En ole kokeillut maitoon keitettynä noin pitkällä haudutusajalla, mutta jos tekisin maitoon, kokeilisin lyhyempää haudutusaikaa, ettei maito mene pahaksi noin pitkässä haudutuksessa (en tiedä meneekö, mutta ehkä voisi mennä?)

Anonyymi kirjoitti...

Päätin tehdä karjalanpiirakoita klo 4:30 kun heräsin (miehenryökäle kuorsaa....) ja kokeilin tehdä riisipuuron tällä ohjeella, mutta ihan tavallisessa kattilassa. Toimii loistavasti niinkin.

Anna Lehtinen kirjoitti...

Kokeilin ohrapuuroa maitoon. 5 tuntia oli liikaa, maito juoksettui. Sen jälkeen tein vedellä ja kermalla ja siinä on salaisuus se että ruokakerma toimii yllättäen paremmin kuin kuohukerma ja sen lisäämisen jälkeen puuroa haudutellaa kansi auki jolloin liika vesi höyrystyy pois. Riisipuuroa kun tein maitoon, ei toki tarvinnut 5 tuntia muttei puuro siltikään maistunut niin hyvältä kuin tavallinen kattilassa keitetty. Ryynit olivat tosiaan vain ylikypsiä, ei puuroutuneita. Sen jälkeen päätin, että keitän riisgryynit kattilassa ja ohrapuuron haudutuspadassa.

Sylfie - leipuri kirjoitti...

Kysslä se menee pahaksi se maito kun palaa pohjaan kiinnni. Riisipuuroon on kuulemma just sellainen punainen Kiehu - maito olemassa, jonka ansiosta voi kai tehä sen silleen, että se ei mene pahaksi.