lauantai 23. helmikuuta 2013

Lammaskaali haudutuspadassa


Lammaskaali on minun suurta herkkua, mutta muut meidän perheessä eivät tykkää lämpökäsitellystä kaalista, nuorimmainen ei lampaastakaan. Sain kuitenkin "luvan" kokeilla lammaskaalia haudutuspadassa joten valmistin suurta herkkuani lauantain päivälliseksi. Minulla ei ollut pakastimessa muuta kuin lampaan jauhelihaa, joten käytin sitä luullisen lampaanlihan sijaan.

500 g lampaan jauhelihaa
voita
timjamia, meiramia, pippureita, suolaa
savustettua Aji Cristalia
1 sipuli
puolikas kaali
2 porkkanaa
vettä/lihalientä niin että kaikki peittyy
loraus siirappia

Ruskista jauheliha pannulla, mausta reilusti. Laita se haudutuspataan. Kuori ja pilko sipuli, hauduta sekin pehmeäksi pannulla. Pilko kaali ja porkkana ja laita kaikki aineet pataan. Lisää vettä tai lientä niin että kaikki peittyy, minulla meni nyt 1.3 l nestettä, vähempikin olisi lopulta riittänyt. Lorauta päälle siirappia maun mukaan. Anna hautua asetuksella low kuutisen tuntia.

Lisäksi olin tehnyt siirappisämpylöitä ja jälkkäriksi marjaista rahkaa, että maha täyttyi myös niillä jotka eivät olleet kaalin ylimpiä ystäviä. Minusta ruoka oli ihan mielettömän hyvää, ehkä parasta lammaskaalia mitä olen syönyt, jauhelihasta huolimatta. Kuopus ei syönyt ollenkaan, esikoinen maistoi yhden lusikallisen. Mies sentään urheasti otti lisääkin, ja totesi että ehkä tämä ei ole IHAN niin pahaa kuin yleensä. Hyvä Crock-Pot!

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Juuri sopivaa haudutuspataruokaa! Tein muuten ohjeellasi, paitsi sattui olemaan poroa ja punakaali.

sauvajyvänen kirjoitti...

Poroa, nam. Tämä on kyllä hyvää, voisikin taas tehdä.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä taidan laittaa padan yöksi hommiin, ostin kaalin tänään ja jauhelihaakin vähän. Hyvä, ettei kaalia tarvitse keitellä tässä etukäteen, ainekset vaan pataan ja low-asetus päälle :) Tai no liha täytyy paistaa.