keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Katajankerkkäjäätelö

Minun tuli ostettua katajankerkkäsiirappia Juuren puodista ja mietin kuumeisesti mitä siitä tehdä. Satuin muutamia päiviä sitten törmäämään aivan valloittavaan ruokablogiin jossa Ankerias Vipunen oli tehnyt kuusenkerkkäjäätelöä, ja siitä sain oivan idean kokeilla katajankerkkäsiirappia jäätelöön. Olin jo aiemmin luvannut lapsille tehdä vaniljaeskimoita joten oli hyvä hetki kaivaa jäätelökone esiin. Perusjäätelön tein seuraavasti:

5 dl kermaa
vaniljatankoa sopiva pätkä
1 dl sokeria
5 munankeltuaista

Kuumensin kerman kattilassa halkaistun vaniljatangon ja sen siemenien kanssa. Kun makua oli irronnut riittävästi, lisäsin sokerin, vähän jäähdyttelin ja laitoin kattilan vesihauteeseen. Vähän ajan päästä vatkasin munankeltuaiset joukkoon ja sekoittelin kunnes seos vähän paksuuntui. Jäähdytin seoksen kylmäksi ja laitoin jäätelökoneeseen. Kun jäätelö oli sopivan jähmeää, laitoin reilun puolet jäätelöpuikkomuotteihin pakastimeen odottamaan suklaakuorrutustaan, ja jätin loput vaniljajäätelöstä koneeseen. Lisäsin joukkoon

2 rkl katajankerkkäsiirappia

ja annoin koneen pyöriä vielä muutaman minuutin, jonka jälkeen pakastin jäätelön rasiassa yön yli.

Lopputuloksena oli todella hienoarominen jäätelö, joka maistui ihanasti kylmälle metsälle. Tätä tehdään toistekin!

2 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Järisyttävän hyvän kuuloista!

sauvajyvänen kirjoitti...

Sitä se oli, ihan yllätyin itsekin kuinka hienostunut ja hyvä maku jäätelössä oli, siitä huolimatta että olen jo valmiiksi kataja-fani.