sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Perinteinen jänispata


Tässä blogissa ei ole kovinkaan montaa jänis(tai siis rusakko)reseptiä, etenkään siihen nähden, että niitä kuitenkin normaalisti syödään useampi vuosittain. Usein tulee tehtyä ihan perinteistä pataa, mutta nykyisin lähinnä pelkistä koivista, ja satula syödään sitten jollain muulla tapaa valmistettuna (enää en tekisi pataa satulasta muun pitkää kypsyttämistä vaativan lihan kanssa kuten blogin ensimmäisessä jänispostauksessa tein). Mutta kirjaan tähän nyt ylös yhden ihan tosi perinteisen padan kokonaisesta jäniksestä kun kerran sellaisen tein tässä yhtenä sunnuntaina.  Perinteinen pata, jolla olisi ehkä pitänyt aloittaa silloin yli kymmenen vuotta sitten.

voita/öljyä
1 kokonainen jänis (rusakko)
2 tl suolaa
musta- ja valkopippuria morttelin kautta
kuivattua ancho-chiliä ja cayennepippuria
4 sipulia
3 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
oksa tuoretta rosmariinia
muutama oksa tuoretta timjamia
2 dl (jänis)lientä

2 rkl vehnäjauhoa
2 dl kermaa

Laita isoon valurautapataan voita ja/tai öljyä. Ruskista kokonainen jänis kuumassa padassa, mausta reilulla suolalla ja pippureilla, minä käytin myös chilijauheita sopivasti. Nosta jänis odottamaan. Lisää pataan vähän lisää öljyä ja kuullota kuoritut ja pilkotut kasvikset, saavat ottaa vähän väriäkin. Siirrä jänis takaisin pataan, lisää yrtit ja muutama dl hyvää lientä tai vettä. Anna padan hautua miedolla lämmöllä kannen alla kolmisen tuntia. Kun liha on niin kypsää, että irtoaa helposti luista, nosta jänis lautaselle ja irrota + pilko lihat suupaloiksi. Suurusta padassa oleva liemi vehnäjauholla ja mausta kermalla, laita lihat takaisin pataan ja anna maustua vielä hetki.

Syötiin perunamuusin ja kriikunahyytelön kanssa. Hyvää, niin tosi hyvää. Kastiketta jäi vielä yhdelle aterialle (vähän jatkettuna). 

Ei kommentteja: