sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Lammas-gyros

Kaikkea ei tarvitse omistaa, kuten esimerkiksi kaikkia kivoja keittokirjoja mitä maailmassa on (vaikka mieli tekisikin). Onneksi meillä on ihanat kirjastot, joiden palvelu nykyään on ihan loistavaa. Kirjoja on helppo varata, sähköpostiin tulee viesti jolloin kirja on noudettavissa, ja koko lysti ei maksa mitään. Sain vihdoinkin lainattua heti kirjan ilmestettyä varaamani Liemessä-blogin Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjan. Kirja on kovasti varattu, kovasti suosittu se on kirjastossakin, enkä yhtään ihmettele miksi.

Kirja aukesi suoraan sivulta, jossa on lammas-gyros -ohje. Ei tarvinnut kuin vilkaista sivua, ja tiesin mihin käytän pakastimessa olleen lampaan ulkofileen. Marinoin kyllä ohjeen mukaan, mutta muuten tuli tehtyä vähän soveltaen, osaksi sen takia että kaikkea ei ollut kaapeissa, ja osaksi sen takia, että kaikki olivat niin nälkäisiä, että oli vähän kiire. Kirjoitan tähän kuitenkin ylös, että mitä tein, sillä tätä on saatava uudestaan, ja silloin kirja on ehkä jo seuraavalla lainaajalla.

Täytin naan-leivän lampaan ulkofileellä, tzatzikilla, tomaatilla, sipulilla ja parilla pikkuruisella salaatinlehdellä (enempää ei vielä pihalta löytynyt). Kirjassa gyros oli kääritty fiksusti folioon, me söimme kadun sijaan pöydän ääressä, eli rullasin leivän syödessä. Hyvää oli, ihan mielettömän hyvää. Paitsi lapset eivät edelleenkään syöneet lammasta. Naan-leivän taikina jäi minulla löysäksi, enkä saanut sitä kaulittua, levitin sen sormin leivinpaperille. Ensi kerralla pitää lisätä vähän enemmän jauhoa. Tzatzikille oli kirjassa kiva ohje, mutta minä tein nopeasti omalla tapaa, eli raastin yhden kurkun hienolla terällä, puristin mehut pois (ja join mehun), lisäsin vähän suolaa, oliiviöljyä, raastettua valkosipulia, sitruunamehua ja vajaa 2 dl turkkilaista jugurttia, sekoitin ja annoin maustua jääkaapissa tunnin pari.

Naan-leipä


2 dl vettä
7 g kuivahiivaa
4 rkl turkkilaista jugurttia
1 rk hunajaa
ripaus suolaa
5,5 dl vehnäjauhoja

kirkastettua voita

Laita kuppiin kädenlämpöinen vesi ja ripottele hiiva pinnalle, älä sekoita. Anna seistä 10 minuuttia. Kaada neste kulhoon, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Sekoita vehnäjauhot nesteen joukkoon, ensin sekoittaen ja loput vaivaten. Vaivaa viitisen minuuttia, anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Tässä helteessä siihen ei mennyt 90 minuuttia kuten ohjeessa neuvottiin. Minulla taikina jäi vähän löysäksi, ja tein siitä neljä isoa ja vähän liian paksua leipää. Ohjeen mukaan pitäisi tehdä kahdeksan taikinapalloa, antaa kohota vielä 30 minuuttia ja kaulia ne ohuen ohuiksi leiviksi. Voitele leivät kirkastetulla voilla ja paista grillivastuksen alla 250 asteessa muutaman minuutti. Laita leivät pyyhkeen alle, jotta pysyvät pehmeinä.

Lampaan ulkofile


1 dl oliiviöljyä (minulla oli ½ dl)
2 rk punaviinietikkaa
½ sitruunan mehu
tuoreita yrttejä vajaa kourallinen silputtuna (oregano, timjami, rosmariini)
3 valkosipulinkynttä pilkottuna (minulla 1)
suolaa ja pippuria myllystä
n. 700 g lampaan ulkofilettä (ohjeessa 300 g lampaan paahtopaistia)

Sekoita marinadin aineet keskenään. Kaada marinadi pussiin lihan kanssa, anna maustua jääkaapissa n. kolme tuntia. Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen grillausta. Grillaa fileet (ohjeessa paahtopaisti kypsennettiin uunissa). Grillaa liha sopivaksi, saa jäädä mediumiksi. Anna lihan tasaantua folioon käärittynä jonkin aikaa ja leikka paloiksi.

Hyvää, ihan älyttömän hyvää. Nätiksi omaa annosta ei voi sanoa, mutta ei sekään haittaa. Tätä tulen tekemään uudestaan, jos vaikka seuraavalla kerralla vähemmän kiireessä. Tänään on ollut puuhakas päivä, chilit ja tomaatit ovat ulkona, on siivottu ja pesty pyykkiä, kylvetty hajuherneet palstalle ja käyty äänestämässä. Ja nyt jännätään, sekä äänestystuloksia että jääkiekkoa.





4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Niis muuten teen minäkin. Sait ylipuhutta NYT, vaikka olen kirjasta reseptin nähnytkin.

"ja join mehun"... Love it!

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvä juttu, kannattaa tehdä :) Ja juu, ajattelin vaan varmistaa että muutkin älyävät juoda sen mehun, vaikka varmaan älyävätkin...

Jonna kirjoitti...

Se oli ihan hyvä varmistaa ;-)
Olin ihan yllättynyt, että kirjastolla oli myös lehtipalvelu verkossa, josta saa luettua mm. uusimman Saveur-lehden. Ja juuri nytkin on yksi keittokirja kirjastosta lainassa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, kirjatot ovat kyllä seuranneet aikaansa; vaikka aina olen ollut kirjasto-fani, olen sitä eritysesti nykyisin :)