Ja ei, se en ollut minä, enkä pakkosyöttänyt niitä perheellekään. Nyt ovat jänikset ilmeisesti olleet asialla, ja tyhjensivät minun koko vihreän talvivaraston. Nämä olivat isoja lehtikaaleja, kasvaneet hyvässä maassa, ja siinä oli kaalia vähintään kymmeneen, jopa kahteenkymmeneen ruokaan. Varasto jonka piti turvata lähivihreän ja lähituoreen ruuan saatavuuden talven kuukausina. Mutta ei, nyt ollaan sitten tämä talvi ilman lehtikaalia. Jos tätä nyt talveksi voi sanoa, pimeää, märkää ja ankeaa vaan.
Pitää täydentää lehtikaalin kasvatuskokemuksia vielä yhdellä tärkeällä suojaamisella: jos lumi ei tule ajoissa, ne on verkotettava hyvissä ajoin niin, etteivät jänikset pääse apajille..
Seuraavan jänispaisti syödään lehtikaalin kanssa.
9 kommenttia:
Pupukin kaipaa tässä mustassa ja pimeässä "talvessa" ruokaa ja vitamiineja ;).
Onpa sileäksi syödyt varret. Pisin syksy ikinä koitui siis lehtikaalienkin kohtaloksi.
luimupupu, joo, jotakuinkin noin. Epäilen kuitenkin että sinä iloitset asiasta enemmän kuin minä...
Ankerias, sanopa muuta. Ja vaikka moneen saa lehtikaalien kanssa varautua, niin tämä(kin) tuli minulle yllätyksenä.
Puput vaan pataan ja porkkanoita seuraksi ;)
Joo, on vaan edelleen ne puput saamatta...
Meillä on (luimupupu hyppää sitten tämän kohdan yli) suunniteltu jopa ansalankoja pensasaitaan, sen verran monta omenapuun tainta on puput tappaneet, ja mieluummin semmoisia jotka ovat jo hyvin lähteneet kasvuun, useampivuotisia.... joten ymmärrän hyvin patasuunnitelmasi!
Merja, omenat sopivat myös hyvin jänispataan... ;)
Loppulauseessa on ytyä!
Hih, joo. Ihan sama kuin se, että jenkeissä peurat söivät meidän viljelemät pavut. Silloin sovittiin että seuraava peura syödään papujen kanssa ;)
Lähetä kommentti