lauantai 12. lokakuuta 2013

Vitivalkoinen takki ja nolla (0) hirvikärpästä



Nyt taitaa olla niin, että tämän vuoden viimeiset sienet on kerätty. Tämä on ollut ihan hyvä sienivuosi, ei valittamista. Ei yllä huippuvuosien tasolle, mutta selvästi keskimääräistä parempi. Tatteja sain monta ämpärillistä, ne kuivasin tänä vuonna kaikki, paitsi tietysti ne jotka tuli syötyä tuoreeltaan. Kantarelleja sain enemmän kuin minään vuonna, samoin löysin ensimmäistä kertaa kunnolla mustia torvisieniä. Lampaankääpiä ja orakkaita oli enemmän kuin mitä edes keräsin, ne tuli syötyä tuoreeltaan kaikki sekä annettua eteenpäin. Tänään löysin vielä pari valkeaorakasta. Ja tänä vuonna näin ensimmäiset rusko-orakkaat, nyt tiedän että se todellakin on omanlaisensa, ja sen erottaa vanhastakin valkeaorakkaasta helposti. Rouskuja sain sen verran, että talven sienisalaatit on turvattu, enempää ei tullut, mutta pärjään näinkin. Suppilovahveroita löytyi myös enemmän mitä tuli kerärättyä, ne meinaa minulta jäädä käyttämättä helposti, kaikki muut sienet tulee käytettyä ennen niitä.

Mutta siis siihen asiaan. Hämmästytin urheilukaupan myyjää alkusyksystä, kun ostin hohtavan vitivalkoisen verkkatakin sanoen kassalla että pitää valmistautua tulevaan sienikauteen. Myyjä oli hetken hiljaa, ja kysyi sitten ujosti, että anteeksi kun utelee, mutta miksi ihmeessä joku ostaa vitivalkoista metsävaatteeksi. No hirvikärpästen takia! Näin olin jostain lukenut, ja ajattelin kokeilla asiaa. Ja täytyy todeta että kyllä toimii! Koko syksyn metsäkeikat samoissa metsissä, joissa edellisinä vuosina hirvikärpäsiä on tullut ropisemalla tummiin vaatteisiin, kampaajaa pitänyt varoittaa että päästä todennäköisesti löytyy hirvikärpäsiä ja tuntunut että jostain kutittaa koko ajan. Ja isä valittanut tänäkin vuonna että niitä riittää. Minulla ei ole ollut yhtään hirvikärpästä, ei vaatteissa, ei päässä, ei missään (yksi on tullut mökin pihassa hiippaillessa tummissa vaatteissa, sitä ei lasketa). Eli kun näette jonkun sienestämässä vitivalkoisissa vaatteissa, se voin olla minä. Vilkutetaan kun nähdään ;)

Aamu valkeni näin hienona

4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Hirvikärpäset jostain syystä vistottavat minua tosi paljon.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin inhoan niitä tosi paljon. Helpolla pääsee jos valkoinen takki riittää karkottamaan ne.

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Minä uskon kanssa tuohon vaalean voimaan. Vaaleahiuksiset pääsee yleensä paljon helpommalla kuin tummakarvaiset hirvikärpäsmetsillä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, blondeilla on hauskempaa metsässäkin ;)