lauantai 18. helmikuuta 2012

Villisikaa punaviinissä




Muinaissuomalainen ei voi olla paljoa onnellisempi kuin mitä on silloin kun mies tulee metsältä lihalaatikoiden kanssa. Tällä kertaa saaliina tuli 22-kiloinen villisian possu. Isä oli auttamassa palomisen kanssa, ja nyt on pakastin taas niin täynnä, ettei sinne sopisi tulitikkuakaan. Miten mukava onkaan kuunnella metsäjuttuja, nuotio vaan puuttuu, jonka äärellä niitä kuunnella. 

Jahtiporukka oli syönyt yhden possun reissulla. Soome jahimees J oli valmistanut pataa jotakuinkin näin, niin minulle kerrottiin. Mies toi viinin ja lihan, loput tarvikkeet löytyivät jääkaapista.

voita
1.5 kg villisikaa, hyvää selkäpalaa tällä kertaa
pala lanttua
palsternakka tai kaksi
pala juuriselleriä
3 porkkanaa
3 isoa sipulia
Selkäpala ruskistuksen jälkeen
1 valkosipuli
1 plo punaviiniä
1 dl vettä
suolaa
pippureita, laakerinlehti


Pata ja sen liemi
Ruskista liha voissa. Pilko juurekset joukkoon, kaada viini ja vesi mukaan, lisää mausteet. Hauduta nelisen tuntia miedolla lämmöllä. Syödään perunoiden kanssa, jos muistetaan.

Keitin vielä vähän makeaa kastiketta lihan päälle, eli otin kauhalla vähän lientä, lisäsin fariinisokeria vajaan ruokalusikallisen ja keittelin kokoon.

Hyvää oli, todella hyvää, vaikkakin erilaista kuulemma kuin mitä reissulla oli ollut. Ensi kerralla käytän tälle määrälle lihaa vain puoli pulloa viiniä ja vähän enemmän vettä. Ja pidän padan peitettynä ensimmäiset kaksi tuntia, ja sitten lopun aikaa saa olla ilman kantta, jotta liemi haihtuu ja tiivistyy enemmän.



Possu valmiina pakastimeen

5 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Voi tulee entistä enemmän harmistus, kun epäonnistuin villisikapalani kanssa taannoin, kun katsoo tuota sinun herkkupossuasi:))

sauvajyvänen kirjoitti...

Uutta yritystä vaan, maistuu sitten senkin edestä hyvältä, vai mitä.

Tuo ainakin oli todella mureaa ja maukasta, sellaista lusikoitavaa lihaa suorastaan. Ja juureksissakin oli paljon makua. Lapsille ei vaan oikein maistunut muu kuin pelkkä liha ja pelkkä peruna.

Nanna kirjoitti...

Taitaa olla sulla kultaakin kalliimpi tuo Soome jahimees!!!
Monia monituisia villisikareseptejä odotellessa....

sauvajyvänen kirjoitti...

Tuota kokki-jahimeestä en tunne, mutta tuo lihantuoja-jahimees on just sellainen :D

Kaikenlaista hyvää on jo mielessä, pikkuhiljaa niitä päivittyy tänne. Ja saatiinhan taas se perinteinen pääsiäiskinkkukin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Lisättäköön vielä, että kastikkeestä jäi uupumaan katajanmarjat ja smetana. Ensi kerralla sitten :)