Anisjäätelö

TÖRKEEN hyvää, sanoo esikoinen 11½ v. Äiti, ihan itsekö keksit reseptin, tätä pitää tehdä lisää, sanoo kuopus 7½ v. Näin totesivat lapset jäätelöstä, samat lapset jotka yleensä valittavat kaikista kokeiluistani. Joskus sitä näköjään keskinkertaisetkin kotikokit onnistuvat.

Jäätelöä syötiin eilen maanantaijälkkärinä, olin valmistanut sen sunnuntaina marengista ylijääneistä keltuaisista. Halusin tehdä jäätelön nopeasti silloin sunnuntaina, joten käytin kaapissa jo yli vuoden lojunutta Dansukkerin glukoosisiirappia, jonka avulla jäätelö onnistuu ilman jäätelökonetta. 

Minä pidän aniskarkeista paljon, niistä tulee aina vaari mieleen, jo pelkästä aniksen tuoksusta. Ja synttäreiden aikaan minut tavallisesti valtaa nostalgiahaikeus, joten olin ostanut aniksia. Lapsetkin tykästyivat aniksen makuun, joten mikä sen parempi karkki jäätelökokeilulle jota olin miettinyt jo pitkään. Korvasin jäätelöön tulevan sokerin murskatuilla aniskarkeilla, nehän ovat pelkkää sokeria. Tähän käy mikä tahansa kova karkki, ei tarvitse olla mikään sherlokki että tajuaa esim. turkinpippureiden tai salmiakkipommien toimivan varmasti hyvin tässä ohjeessa.

5 keltuaista

100 g murskattua anista (Halva)

3 dl kermaa

1 dl glukoosisiirappia

Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaiset ja käytä keltuaiset jäätelöön. Murskaa kovat aniskarkit morttelissa mahdollisimman hienoksi. Vatkaa keltuaiset ja murskatut karkit vaaleaksi vaahdoksi, se tosin alkaa punertaa pikkuhiljaa sillä punaiset karkit antavat väriä seokseen. Vatkaa kerma toisessa kulhossa vaahdoksi, yhdistä vaahdot ja lisää glukoosisiirappi. Vatkaa vielä kaikki sekaisin. Laita jäätelömassa rasiaan ja pakasta yön yli. Minä vatkasin massaa muutaman kerran ensimmäisten tuntien aikana, mutta ei se välttämätöntä ole. Ota jäätelökauhalla pallo tai pari, koristele karkeilla jos haluat. 

Hilla-pavlova

Kukat Pirjo Koppi

Tänään tuli juhlittua tuplasti. Sellaisena vuoteta teen muistaakseni yleensä kakun itse, ainakin tänä vuonna tein. Toiveena (omani siis) oli hilla-pavlova, ja kas, sellaisen sain, koko perheen mielestä ihan loistava kakku. Vielä ei ole mansikka-aika, mutta puolijähmeiset hillat sopivat marenkinkakkuun vähintään yhtä hyvin.

Lasten kaalit ilman kastiketta

Esikoisen toiveesta ruoka syötiin ulkona, olikin melkoinen hellepäivä. Tykkään tehdä yksinkertaisen ruuan äitienpäivänä, ettei tarvitse koko päivää olla keittiössä (ehtii tehdä toukotöitä enemmän). Syötiin paistettua naudan marmorifilettä, lohkopottuja ja ihanaa kahden kaalin (keräkaali ja broccoliini) salaattia ja ihan loistavaa tomaatti-mozzarella-basilika-salaattia. Kaksi viimeksi mainittua maistuivat erityisen makoisalta vuodenajan lisäksi siksi, että kasvikset oli leikattu terävääkin terävämmällä veitsellä.

Mies oli nimittäin valmistanut minulle salaa todella hienon veitsen. Siinä on japanilainen damaskiterä, jonka kovuus on 60, kaiken kaikkiaan 45 kerrosta. Kahva on visakoivua, joka on kyllästetty vihreällä (koska lempiväri) akryylillä. Musta osa kahvaa on puhvelinsarvea, ja välissä kiiltää miehen metallinpaljastimella löytämä hopeinen markka vuodelta 1965 (joka sentään ei ole syntymävuoteni). Minä olen maailman epäromanttisin ihminen, mutta niin vaan kyyneleet kihosivat silmiin kun sain näin hienon ajatuksella tehdyn keittiöveitsen synttärilahjaksi. Mies totesi nauraen, että kun fennofiili sai markan se alkoi poraamaan.

Mutta se kakku, se oli helppo se, mutta sitäkin parempi. Sopiva annos meidän perheelle.

5 kananmunan valkuaista

2½ dl erityishienoa sokeria (Siro)

2 tl maissitärkkelystä

1 tl etikkaa

vaniljajäätelöä

hillaa (sokeria haluttaessa)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista niin että saat kovan ja kiiltävän vaahdon. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja etikka, vatkaa niin että kaikki on varmasti sekaisin. Pursota kaksi pyöreää levyä leivinpaperille ja paista 100 asteessa n. 1½ tuntia, sammuta uuni ja jätä marengit kuivumaan puoleksi tunniksi uuniin.

Kokoa kakku: laita toinen marenkilevy lautaselle, lisää vähän jäätelöä ja hillaa päälle. Jos haluat, voit maustaa hillaa ripauksella sokeria. Laita toinen marenkilevy päälle ja lisää taas jäätelöä ja hillaa. Nauti heti. Tämän parempaa kakkua ei kai voi ollakaan.


Illalla istutin sipulit, kylvin porkkanat ja lehtikaalit. Kuuma, aurinkoisen paahteinen päivä, savimaa on kuivilla kokkareilla. Taas saa ihmetellä jos sieltä jotain nousee, muutakin kuin rikkaruohoja, sinne savikökköjen väliin ne siemenet valahtivat. Kevättä parhaimmillaan, toukokuu on lempikuukauteni juuri tällaisten päivien takia. Kiitos miehelle ja lapsille täydellisestä päivästä!

Nina Lincolnin jäädytetty suklaa-juustotorttu

Minulla oli tämä kakku omissa ylioppilasjuhlissa 80-luvun lopulla. En ole ollut koskaan mikään kermakakku-fani, ja omiin juhliin halusin jonkun muun kakun. Äidillä oli tuliuusi Kotilieden parhaat leivonnaiset -kirja, ja siitä löysin tämän kakun. Vähän piti äitiä suostutella, mutta ei mitenkään paljoa kuitenkaan. Niin sain leipoa monta näitä kakkuja, muistan vieläkin kuinka kivaa se oli. Minulla oli lakkiaiset ihan pian tuon ohjeen ilmestymisen jälkeen, joten ei ihme että kakku herätti vähän keskustelua, hyvällä tapaa tietysti. Päällä oli pelkkää suklaata, tähän laitoin pistaasipähkinöitä päälle kauniin värin vuoksi. Kuva vaan jäi värittömäksi, mutta hyvää kakku oli edelleen. Koko kakku syötiin kerralla, kotiväki ja vieraat laskettuna yhteen meitä oli yhdeksän.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vanilliinisokeria, se on muuttunut vaniljasokeriksi uudemmissa versioissa. Samoin kerman määrä on muuttunut, minä käytin tässä alkuperäistä määrää eli 2½ dl, mutta tokihan kätevämpää on käyttää 2 dl mikä on kermapurkin koko, ainakin jos tekee yhden kakun. Minä käytin vähemmän keksejä kuin ohjeessa on, ja suhteessa enemmän voita, näin minusta tulee parempi pohja. Alkuperäisessä ohjeessa oli pekaanipähkinöitä, sekin suluissa. 

7 Digestive-keksiä

35 g sulatettua voita

200 g tummaa suklaata

200 g maustamatonta tuorejuustoa

150 g sokeria

½ tl vaniljajauhetta

2 kananmunaa

2½ dl kermaa

suklaata

pistaasipähkinöitä

Murskaa keksit muruiksi. Lisää sulatettu voi, sekoita hyvin ja painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, minä käytin nyt 20 cm halkaisijaltaan olevaa. 

Sulata suklaa vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita kulhossa juusto, 100 g sokeria ja teelusikan kärjellinen vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljasokeria). Erottele kananmunan valkuaiset ja keltuaistet erikseen. Sekoita keltuaiset juuston sekaan ja lisää myös sula suklaa joukkoon. 

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa hyväksi vaahdoksi, vatkaa loput sokerit joukkoon. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Kääntele ensin valkuaisvaahto juustoseoksen joukkoon. Sekoita sen jälkeen kermavaahto joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja pakasta vähintään yön yli.

Ota kakku pakastimesta n. puoli tuntia ennen tarjoilua. Veistä päälle vähän suklaata ja lisää rouhittuja pähkinöitä. Pähkinät voi jättää poiskin, jos haluaa. 

Ihanaakin ihanampi kukkakimppu by Pirjo Koppi

Finnjävel

Minä en ole kirjoittanut tähän blogiin yhtään ainoata kokonaista postausta ravintolakäynnistä. Tähän on monta syytä, esim. se etten edelleenkään kuvaa ravintolassa, en mieti blogia tai analysoi syömisiäni koska haluan olla vain ja ainoastaan läsnä siinä tilanteessa ja siinä seurassa missä olen. Lisäksi olen sitä mieltä, että kokemukseni ovat täysin subjektiivisia, ja mielipiteeni kertovat enemmän minusta kuin ravintolasta, ja se voisi joskus olla vähän epäreilua ravintolaa kohtaan (esim. jos en pidä sahdista, se ei johdu sahdista vaan se johtuu muistoista, sisko tietää). 

Mutta nyt tulee se poikkeus, joka vahvistaa säännön, on nimittäin ihan pakko jakaa tämä kokemus. Kävin syömässä uudessa Finnjävel-ravintolassa seitsemän ruokalajin illallisen. Lyhyesti kiteytettynä tämä oli tähän astisen elämäni hienoin ravintolakokemus, puhdasta nautintoa kaikille aisteille. Sellainen kokonaisvaltainen kokemus mitä ei oikein osaa edes selittää. Tiedättehän, takana/meneillään aika rankat viikot, mieli vähän maassa, mutta varaus tehtynä jo aikaa sitten. Sitten vietät nelisen tuntia hyvän ystävän kanssa keskustellen visuaalisesti kauniissa miljöössä, nautit kaikesta mitä näet ja kuulet ja ennen kaikkea nautit makujen ilotulituksesta. Purat kaiken osiin ja lopulta olet taas aivan kokonainen, kävelet kevein askelein leppeässä kesäisessä kevätillassa kotiapäin ja kaikki on taas paremmin kuin hyvin. Sellainen on Finnjävel.

Muistan kuinka olen 2000-luvun alusta asti aina vastannut kysymykseen etnisestä lempikeittiöstä että se on suomalainen keittiö. Ja kuinka takaisin on katsonut kysyjä, joka ei usko korviaan ja näkee että se pitää minua ihan idioottina tai vähintään jonain muinaissuomalaisena. Ja kuinka olen aina harmitellut että miten ihmiset eivät tajua että meillä on niin upea makumaailma ja intensiiviset raaka-aineet ja rikkaat perinteet. Ja muut ovat yhtälailla ajatelleet että miten tuo on niin juntti että tykkää muka jostain kaalikääryleestä ja lihakeitosta. Onneksi maailma muuttuu, ja onneksi meillä on tekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään omalla riskillä huikeita asioita, muuttamaan asioita ja tekemään kaiken vanhaksi uudestaan. Katsokaa MTV3:n Katsomosta Finnjävel-sarja, jos ette muuten usko.

Se Finnjävelin ruoka, miten loistava olikaan hiukopalojen pikkulohi tilleineen, puhumattakaan rieskasta mallaspossun kanssa (se oli muuten ystäväni lempiannos). Pitäkää se rieska possun kanssa listalla aina, se muistuttaa hienosti kuinka pienestä voi alkaa jotain suurta ja ainutlaatuista. Sen lisäksi että lahnakiintiöni täyttyi jo lapsena, myös haukea olen syönyt yhden elämän verran, mutta en ikinä niin hyvää kuin mitä tämä rantakala oli. Siitä jäi pitkäksi ajaksi hyvä fiilis, se oli kesää se. Kyllä olisi kelvannut Mannerheimillekin. Tuuvinki-fani nautti tuuvingista, tytinässä maistui tytinän maut. Karjalanpiirakasta on puhuttu paljon ja se kaikki on ollut ansaitusti pelkkää kehua. Täytyy todellakin ymmärtää mistä on kyse, että piirakan pystyy hajoittamaan osiksi, ja rakentaa sen uudestaan niin, että siinä on kaikki ja enemmän vaikkakin atomeina. Puhdasta kemiaa, puhdasta ymmärrystä ytimestä. Mutta tämän hehkutuksen jälkeen on todettava, että minun lempiannos oli se rössy. Voi hyvä tavaton miten aivot voi täyttyä sen mausta ja hakea että mikä siinä maistuukaan. Jos ikinä oppisin tekemään sitä, olisin kyllä onnellinen (odotan Finnjävelin keittokirjaa, voin odottaa sen kaksi vuotta mitä ravintola on auki, mutta odotan kyllä koko ajan). Loppuun vielä ihania juustoja ja raikas jälkkäri, ja jo Murussa tutuksi tullut ihana Brachetto D´Acqui Braida. Ja kyllä, teekin oli oikeaa mustaa haudutettua teetä. Laitan vielä menun tähän, jos sitä ei enää myöhemmin löydy uuden menun alta.

HIUKOPALOJA *

A selection of small dishes

RANTAKALAA HAUESTA *

Shallow water pike

TUUVINKIA JA SAVUKALAA *

Fermented potato, applewood smoked fish

BOVIKIN TYTINÄ *

Aspic of spring lamb, potato tapioca, nettle

KARJALANPIIRAKKA *

Carelian pirog

RÖSSY *

Blood pudding, caramelized onions

FINNJÄVELIN MEIJERI *

Fresh cheese from Finnjävel’s own dairy

PAPPILAN HÄTÄVARA *

Northern trifle

Minä olen aina sanonut, ettei fine dining ole minun juttu, mutta kyllä suomalainen fine dining todellakin on. Sellainen ruoka mikä ei ole piperrystä, vaan onpahan puhdasta rakkautta ruokaan, sellaista ruokaa mitä sain nauttia Finnjävelissä.

Kiitos Henkka, kiitos Tommi, kiitos Samuil ja Lintsi, kiitos muut kokit, kiitos Sotamaat, kiitos kaikki taitavat käsityöläiset jotka olette mahdollistaneet tämän kaiken, myös se lasinpuhaltaja jonka paidassa luki "When life sucks we blow", kiitos Tuomas Kantelinen, kiitos Mallaspossu ja kaikki muut tuottajat, kiitos salihenkilökunta. Kiitos kokemuksesta, ja kiitos siitä ettei kukaan voi enää pitää Suomi-ruoka-fania dillenä.

Makaronilaatikko

Inastassa ollut puhelinkuva

Makaronilaatikko oli yksi ruoka, joka oli pelastamassa meidän kaoottista viime viikkoa, ja vastaavia viikkoja aikaisemminkin. Tai ei se viikko oikeasti ollut kaoottinen, minä tein vaan monta tosi myöhäistä työpäivää. Perheessä jossa ei syödä eineksiä tarvitaan silloin tällaisia ruokia, herkkukastikkeita ja muuta vastaavaa. Minä tein makaronilaatikon edellisenä sunnuntaina valmiiksi, ja muu perhe söi sen niinä iltoina kun minä tulin nukkumaanmenoaikaan kotiin.

Makaronilaatikko on tavallinen ruoka jossa raaka-aineet ratkaisevat paljon. Onnistuu varmasti mistä tahansa aineista, mutta minä olen päivittänyt makaronipussin ohjeen loistavilla raaka-aineilla. Nyt minulla oli naudan jauhelihana ylämään karjaa Raudaskosken tilalta. Porsaan jauheliha on mallaspossua, ihan parasta possua mitä onkaan. Maku on niin täyteläisen mieto, kuin vain possu voi olla. Ja upean näköistäkin se on. Kannattaa kokeilla, myös sellaisen lihansyöjän joka luulee ettei pidä possusta. Minulla oli kumpaakin lihaa 500 g pakastimessa, ja yhteensä se olisi liikaa normaaliin annokseen. Otin osan paistetuista ja maustetuista lihoista sivuun ja pakastin sellaisenaan, siinä on nopean jauhelihakeiton tai muun pikaruuan pohja. 

Isolla lautasella lihat ja sipulit laatikkoon, pieneltä lihat pakastimeen

350 g naudan jauhelihaa

350 g possun jauhelihaa

mausteita

voita/öljyä

1 sipuli

6 dl makaronia

4 pientä munaa (3 isoa)

6 dl maitoa

muskottipähkinää

Paista jauhelihat ja mausta sopivasti. Minä käytän rouhittuja pippureita, timjamia, paprikaa, yrttejä, suolaa, mitä milloinkin. Kuullota silputtu sipuli voissa tai öljyssä. Keitä samaan aikaan makaronit melkein kypsäksi. Valuta makaronit ja sekoita kaikki keskenään ja laita ne uuninkestävään vuokaan. Sekoita munat ja maito keskenään, mausta aavistuksella muskottipähkinää. Kaada munamaito vuokaan ja paista 200 asteessa n. tunti. Jos et tykkää kovasta kuoresta, peitä vuoka foliolla viimeisen vartin ajan. Syö heti, tai anna jäähtyä ja laita jääkaappiin. 

Tästä söi kolme henkeä kaksi päivällistä, ja vielä jäi vähän yhdelle. 

Vappuaatto 2016

Mitä tehdään vappuviikonloppuna perheessä, jossa ei juhlita vappuna? No ostetaan vappupallot lapsille, paistetaan munkkeja ja juodaan simaa. Syödään sellainen ateria, jonka voi valmistaa nopeasti, että ehtii käydä puutarhalla ja palstalla. Ja samaa ruokaa syödään seuraavanakin päivänä, jotta ehtii olla vielä enemmän palstalla ja laittaa pihan kasvulaatikot kuntoon.

Tämä vappuna lapset saivat siis vappupallot, minä olin jo alkuviikosta pyytänyt miehen hoitamaan asian, kun mokasin viime vuonna (olen saanut kuulla koko vuoden siitä). Eilen kävivät ostoksilla, ja voi sitä onnea, yksi trauma vähemmän lapsilla. 

Tein tänään litran munkkitaikinan perheen pyynnöstä. Osa munkeista vietiin naapuriin, loput jäivät meille. On se litra aika paljon, sen tekee ja paistaa nopeasti, mutta syöminen ei käy yhtä nopeasti. Juomana oli hunajasimaa ja vadelmasimaa. Jälkimmäinen osoittautui todella mainioksi juomaksi, mutta vasta nyt valmiina: liian aikaisin maistettuna se maistui lähinnä käyneeltä vadelmamehulta. Tätä tehdään ensi vuonnakin.

Ruuaksi tein yksinkertaisesti italiansalaatin, perunasalaatin, lammaslihapullia (ilman nautaa) ja uunissa paistettuja kanansiipiä sekä vihannestikkuja. Ainakin somessa taidetaan paheksua näin yksinkertaista vappuruokaa, olen useammassakin paikassa törmännyt lauseeseen "kuka hullu nyt syö jotain perunasalaattia vappuna kun voi syödä kaikkea muuta niin ihanaa (ja hienoa)". Minulle vappu on vaan aikaa, jolloin useimmiten tulee aloitettua palstakausi kunnolla, ja huononakin vuonna pääsee laittamaan vähintään yrttipenkkiä kuntoon. Eli en halua viettää keittiössä turhan paljoa aikaa kun kaikki ovat ulkona koko ajan.

Hyvä että muut jaksavat juhlia, minä keskityin tänään savimaan kalkitsemiseen ja lannoittamiseen, suunnittelin parsapenkin paikan, aloitin kaivamisen, ja huomenna laitan ainakin perunat maahan. Juuri nyt odotan eniten iltaa ja uutta osaa sarjasta Nuori Morse. Jos oikein villiksi heittäydyn, saatan tehdä yhden GT:n Napuesta samalla kun nautin tämän hetken parhaasta tv-sarjasta (Hakekaa Kätilö -sarjan lisäksi). 

Arkiruokaa ja kastike hirvenposkista

Tämä ruoka syötiin viime viikolla

Minä sain (ainakin) instassa kiertävän arkiruokahaasteen, kolme päivää, kolme arkiruokaa ja kolme haastetta ystäville. Tämäpä sattui, sillä juuri vähän ennen saamaani haastetta twitterissä oli (kai) Samuli "Satokausikalenteri" Karjulan aloittama pohdinta siitä, että koko arkiruokasanan käyttö pitäisi lopettaa, perusteena kai lähinnä se, että "arjen varjolla syödään huonosti".

Minulle arkiruoka on sitä ruokaa, mikä valmistuu nopeasti työpäivän jälkeen, normaalisti maksimissaan puolessa tunnissa, tai muuten vaivattomasti. Sitä, mitä saa (tai pitää jaksaa) valmistaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jonka tekeminen ja/tai syöminen joskus kyllästyttää, mutta silti se kuuluu siihen tavalliseen mukavaan arkeen, joka oikeasti on tosi jees. Sitä ruokaa, jonka ääressä vaihdetaan kuulumiset, jutellaan mitä päivällä tapahtui ja mitä tapahtuu huomenna. Tai muuten vaan jutellaan mukavia.

Arkiruoka on ruokaa, jolla kasvetaan ja voidaan hyvin. Vähän ennakoimalla ei tarvitse tinkiä nopeudesta, laadusta eikä mausta. Tiedän että meidän perheen arkiruualle välillä naureskellaan (muistan vieläkin sen strutsinmakkarasopan, kolmas kappale tekstistä), mutta kyllähän meillä ihan tavallista arkiruokaa syödään, myös tavallisista raaka-aineista. Toisaalta vähän panostamalla raaka-aineisiin saa todella hyvää arkiruokaa. Kirjoitin reilu vuosi sitten arkisista keitoista ja kastikkeista, mutta näköjään arki on ihmisten mielessä vuodesta toiseen.

Tässä tulee nyt yksi arkena syöty ruoka, eli arkiruoka, en tiedä herättääkö tämä hilpeyttä. Tämä ruoka on tavallinen, kypsästä lihasta nopeasti valmistuva kastike, joka sai kehuja koko perheeltä. Arkisuuden saa jokainen päätellä itse, ehkä hirvenposki ei ole sitä yleisintä lihaa, mutta meidän arkea kuitenkin tälläisenään. Ruoka tosin syötiin jo viime viikolla, mutta tuleepahan kirjattua ylös. Tämä on kai sitä Samuli Karjulan määritelmän mukaista kotiruokaa, eli arkiruokaa jossa loraus kermaa. 

1 sipuli

öljyä/voita

haudutettuja hirvenposkia

n. 2 tl vehnäjauhoa

haudutuslientä

loraus kermaa

Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuullota sitä pannulla, lisää pannulle kypsennettyä hirvenposkea ja ripottele päälle vähän vehnäjauhoa. Lisää lientä ja loraus kermaa ja anna kastikkeen suurustua hetki. Kastike valmistuu sillä aikaa kuin perunat kiehuvat. Aikaa jää myös raastaa porkkana ja höyryttää kukkakaali ja kattaa pöytä nätisti.

Tämä on meillä tyypillistä arkiruokaa, raaka-aine ei välttämättä ole arkista, mutta ruoka valmistuu nopeasti ja maistuu erittäin hyvältä, niin aikuisten kuin lastenkin mielestä. Aikaa menee sen verran kuin perunoiden kiehumiseen menee, kaikki muu valmistuu sen aikana, max 30 min.

Huhtikuu, tuo kuukausista julmin, ja kakkaisin

Lantaa, savea ja saapas

Huhtikuun sanotaan olevan kuukausista julmin, ja sitähän se monelle onkin. Lähi- ja sesonkiruuan suosijalle se on vuoden vaikein kuukausi. Puutarhurille se on vaikea, tai oikeastaan vaikean ihana kuukausi.  Odotukset keväästä ovat kovat ja lupaavalta tuntuukin, kunnes taas tulee senttejä lunta, rakeita ja rajua ukkosta kuten eilen. Joinain vuosina marjapensaan alla on vielä lunta, toisena ollaan toukotöissä jo pitkällä. Mutta kun asettaa toiveet, malttamattomuuden ja kiireen vähän syrjään, voi nauttia täysillä siitä kaikesta työstä, mitä juuri sillä hetkellä voi tehdä tulevan sadon eteen.

Puolikkaan palstan kuusi kasaa

Erityisen ihanalta huhtikuinen lauantai-ilta tuntui eilen. Kärräsin nimittäin 10 kottarillista hyvin palanutta hevosenlantaa palstalle. Urakkaan meni vähän enemmän aikaa kuin etukäteen ajattelin, kaiken sateen, lumen ja rakeiden jälkeen savipellon käytävät olivat todella liukkaat ja raskaat. Saappaissa oli jokunen kilo savea lisäpainona, tasapainon kanssa sai olla tarkka kun jalat lipesivät koko ajan ja kottikärryn pyörä upposi syvälle. Mutta homma tuli tehtyä ja hyvä mieli kompensoi ylimääräisen lihaskivun moninkertaisesti. Ja mikä hauska sattuma, tämä on niiden hevosten lantaa, joita olen syönyt. Siis ainakin teoriassa.

Levitin kuusi kärryllistä uudelle palstan puolikkaalle, kolme levitin vanhalle palstalle. Ja yhden kärryllisen jätin kasaan odottamaan parsapenkin valmistumista. Parsapenkin perustaminen on tämän vuoden projekti palstalla, siitä lisää myöhemmin. 

Nousi se raparperi täälläkin, rikkaruohojen kanssa

Vadelmasima

Monta matoa löydät?

Tavallinen hunajasima on jo pullotettu, mutta perinteisen siman lisäksi halusin kokeilla jotain muutakin simaa. Viime vuosina blogeissa on näkynyt paljon kauniin punaista vadelmasimaa, jotka on tehty tällä Dan sukkerin ohjeella. Upean väristä simaa oli kovasti kehutta, joten halusin kokeilla sitä. Minulla on vielä ihan reilusti vadelmia pakastimessa, joten tänään panin siman tulemaan.

200 g villivadelmia

200 g puutarhavadelmia

500 g sokeria

4 l vettä

herneenkokoinen pala tuorehiivaa

sokeria

rusinoita

Laita vadelmat ja sokeri kattilaan. Lisää päälle 2 l kiehuvaa vettä, sekoita niin että sokeri sulaa. Kaada päälle 2 l kylmää vettä ja tarkista että neste on kädenlämpäistä (tein tämän siis vähän eri tavalla kuin ohjeessa oli). Sekoita hiiva pieneen tilkkaan nestettä ja sekoita hiivaliuos siman joukkkoon. Anna siman käydä 24 h. Siivilöi sima ja pullota sen jälkeen pulloihin, joissa on n. 1 tl sokeria ja muutama rusina. Siirrä pullot jääkaappiin ja nauti muutaman päivän kuluttua, kun rusinat ovat nousseet pintaan. 

Hirvenposket hitaasti haudutuspadassa ja nopea pasta

Pata valmiiksi ladattuna

Vajaa kaksi vuotta sitten tein ensimmäistä kertaa ruokaa hirvenposkista, ja ne onnistuivat niin hyvin, että myös viime hirvestyskaudella mies otti hirvenposket talteen. Pakastin posket ja valmistin ne kaikki kerrallaan haudutuspadassa. Tein vähän samaan tyyliin kuin viimeksikin, paitsi pidin makumaailman hillittynä tällä kertaa. Tällä tavalla tehtynä saa ison annoksen upeaa valmista lihaa. Posket voisi tarjota sellaisenaan hyvien lisukkeiden kanssa, mutta minä tein työpäivän päälle ensimmäisenä nopean pastan. Hidas voi tarkoittaa myöhempää nopeaa. 

n. 2 kg hirvenposkia

mustapippuria

2 sipulia

1 palsternakka

1 iso porkkana

2 lehtisallerin vartta

yht. n. 3 tl viherpippuria, valkopippuria, timjamia, savupaprikaa

merisuolaa

1 l tummaa peuralientä (tai jotain muuta lientä tai vettä)

½ dl hyvää vaaleaa portviinia (Ferraira)

Paista lihoihin hyvä pinta valurautapannulla, pippuroi samalla. Kuori ja pilko kasvikset. Tee haluamasi mausteseos, minulla oli nyt maltillisia makuja.

Laita haudutuspataan kerros hirvenposkia, ripottele osa mausteista päälle, vähän suolaa ja lisää kourallinen kasviksia. Laita taas kerros lihoja, mausteita, suolaa ja kasviksia, jne. kunnes kaikki aineet on padassa. Lisää lientä ja portviinia niin, että kaikki peittyy, laita kansi päälle. Anna hautua padassa asetuksella low n. 24 tuntia. Vähempikin riittää, mutta tämä oli sopiva ajoitus töiden kannalta.

Poimi posket varovaisesti reikäkauhalla pois liemestä. Siivilöi liemi harson läpi. Lihan voi käyttää sellaisenaan heti, tai pakastaa myöhempää käyttöä varten. Otin nyt muutaman posken pastaa varten:

400 g hyvää pastaa
sopivasti kypsää lihaa
1 dl lientä
1 dl kermaa

parmesania

Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä melkein kypsäksi. Kaada vesi pois, lisää pastan joukkoon sopivasti lihaa, lientä ja kermaa. Liha on niin maukasta, ettei sitä tarvitse olla paljoa. Pyöräytä kaikkea sekaisin sen verran, että liha hajoaa ja nesteet imeytyvät tasaisisesti pastaan. Ei mikään hääppöisen näköinen ruoka, mutta makua senkin edestä. Lapset söivät todella mielellään ja kumpikin halusi vielä lisää.

Lisää kevätpuuhia

Fiskarsin pistolapio on upea lapio savimaalla! En vaihtaisi mihinkään.

Kyllähän se kevät on tullut, instatililläni näkee jo kukkiakin. Eilen, viikon aurinkoisimpana päivänä, käänsin puoli aaria savimaata. Minulla on nyt toista kesää puolikas palstasta, jonka otimme palstanaapurin kanssa puoliksi. Se jäi syksyllä kääntämättä, ja asia harmitti aika lailla, etenkin kun talvella oli hyvä routa joka rikkoi savipaakkuja tehokkaasti. Mutta eipä hätää, eilen oli hieno päivä kääntää maata. Otin sellaisen urakka-asenteen, tapani mukaan olin hyvin tietoinen ajasta, ja koko hommaan meni vähän yli kaksi tuntia. Pidin pari pientä taukoa, joiden aikana siirsin kompostikehikon uuteen paikkaa ja lapioin hyvän mullan alta pois. Revin myös lehtikaalien varret juurineen ja laitoin ne kompostiin. Tänään lihakset kyllä tietävät minkälaisella urakalla eilen tuli huhkittua. Ja mielikin tietää, eipä tarvitse terapeuttia kun on savimaata mitä kääntää.

Levitin myös kalkkia vanhalle palstalle, yhteensä 25 kg. Sille on levitetty tuhkaakin iso pussillinen, olen ollut vähän huolimaton kalkituksen suhteen viime vuosina. Viime vuonna epäilen sen olleen yksi syy, miksi punajuuret kasvoivat niin huonosti. Vielä pitää hommata toinen säkki kalkkia, ja levittää se uuden palstan puolikkaalle. Sitä pitää hoitaa muutenkin tänä vuonna, tarkoitus on laittaa se pääasiassa maanhoitokasvatukseen kuten viime vuonna. Paljon auringonkukkaa ja hernettä, vähän muuta.  Tuon palstan koko on siis 5 x 10 m. Suunnitelma voi vielä vähän elää, mutta tuossa on pääpiirteet:

Peruna Peruna  Peruna Peruna Peruna

Kurpitsa, kurkku

Herne Herne Herne Herne Herne

Auringonkukka Auringonkukka Auringonkukka Auringinkukka Auringonkukka

Tänään sitten sataa eilisenkin edestä. Mitä mainioin päivä kylvää kirsikkatomaatit ja yrtit, en ole vuosiin ollut näin myöhässä, toivotaan tulevasta sadostakin parempaa kuin vuosiin. Ja ihan paras päivä hauduttaa hirvenposkia.

Kohti siistimpää kotia - osa 3

Tämä projekti ei nyt etene ihan toivotulla tavalla. Läjiä on hävinnyt harmittavan vähän, ja ne varttitunnitkin ovat unohtuneet aika usein ensimmäisten viikkojen jälkeen. Tämähän on ihan samaa mitä kaikessa muussakin: helppoa tietää mitä pitäisi tehdä, mutta noobeli tulee sille joka keksii miten saa ihmiset myös tekemään asiat. Pitää ryhdistäytyä, jos haluan sen siivoojan tilata syksystä eteenpäin.

Kuten olen ennenkin sanonut, tavaramäärä on alkanut käydä hermoon, ja varmaan suurin syy (laiskuuden, eikun siis priorisointijärjestyksen ohella) siihen, ettei koti pysy järjestyksessä. Jos puhun pelkästään itsestäni, niin minulla on paljon etenkin kirjoja ja astioita. Kuten oli myös lapsuudenkodissakin. Lisänä sitten tulee tietysti kaikki muut asiat.

Näin joskus vuosia sitten ohjelman, jossa ammattijärjestäjä tuli auttamaan kodin järjestämisessä. Ohjelmassa oli nainen, jolla oli järjetön määrä keittiökamaa (siis minä olen ihan amatööri siihen verrattuna). Järjestäjä aloitti siitä, että hän tyhjensi noita tuollaisia laatikoita yksi kerrallaan, ja käski valita muutamia juttuja jokaisesta laatikosta. Nainen itkeä tihrusti ettei voi, että tarvitsee niitä kaikkia. Järjestäjä kysyi, että milloin käytit viimeksi tätä ja tätä ja tätä, eikä niitä oltu käytetty. Järjestäjä kertoi että tavaran hamstraaminen on sellaista wannabe-elämää, tyyliin että haluan olla kondiittori, eli hommaan kaikki hienot välineet, eikä sitten kumminkaan ole. Jne. Sitähän tämä kai välillä on

Olen myös lukenut että keskiluokkaisella nykysuomalaisella on suunnilleen yhtä monta tavaraa kodissaa kuin entisaikaan oli kartanoissa. Tämä tieto yhdistyy tuon edellisen kappaleen kanssa, ja siitä seuraa se suuri oivallus, että niinhän se on: minä olen lapsesta saakka haaveillut olevani kartanon emäntä (kuten varmaan suurin osa muistakin ikäluokkani lukutoukkatytöistä) ja tässä sitä ollaan, eletään sitä wannabe-elämää, vaikkakin ilman sitä kartanoa.

Mutta kyllähän minä käytän niitä tavaroita, joskus jopa yli kymmenen vuoden takaa. Minulla on hyvä muisti, eikä minua haittaa vaikka jonkun asian toteuttamiseen menee kymmenen tai jopa kymmeniä vuosia. Keittiökaappeja olen käynyt kuitenkin läpi, ja laittanut kiertoon/roskiin aika määrän tavaraa pois, ei sillä että sitä mitenkään huomaisi. Edelleen siellä on paljon asioita mitä tarvitsen harvoin, mutta tarvitsen kuitenkin, joskus.

Keittiötavaroiden suhteen voi sanoa, että olen onnistunut vain yhdessä asiassa, nimittäin siinä ettei enää uutta tavaraa tule. Some pursuaa kaikkea ihanaa vempelettä ja hilavitkutinta, mutta nykyään sillä ei ole minuun mitään vaikutusta, eikä uusia tavaroita juurikaan tule, en kertakaikkiaan halua enkä tarvitse mitään. Ja jos astioita tulee, luovun jostain muusta. Kun vuosia sitten ostin ison ja todella korkean astiakaapin olohuoneeseen, päätin että enempää tilaa ei astioille tule. Eikä ole tarvinnut.

Pääsin vasta raapaisemaan pintaa tavaroiden suhteen, eli jatkoa seuraa varmasti. Keittiö vasta käsitelty, ja sekin vain pinnallisesti.

ps. Minun hyvät veitset ovat muualla kuin tuossa kuvan laatikossa, niitä säilytetään niiden ansaitsemalla tavalla.

Broccoliinia helposti ja vielä helpommin

Vasemmalla helpompi tapa, oikealla helppo tapa tarjota broccoliinit

Tässä tulee pikkupostaus ihan siitä ilosta, että minäkin löysin kaupasta broccoliinia. Rouva Kasvis kertoi broccoliinista niin kattavasti, etten ala toistamaan kaikkea, suosittelen lukemaan tuosta postauksesta, ja muutenkin tutustumaan Rouva Kasviksen blogiin, se on minusta pirteintä mitä blogimaailmassa on vähään aikaan tapahtunut. Ihan mahtavia reseptejä ja paljon taustatietoa kaikesta!

Broccoliini oli kyllä tuttu ulkomailta, ja sen lajikkeiden saloista ja nimeämisen eroista muistin lukeneeni Puutarhan ja Hellan välistä. Olisin kyllä voinut vannoa että Ulla kirjoitti asiasta viime vuonna eikä melkein kolme vuotta sitten! En tajua miten tämä aika kuluu näin.

Minä olin tyytyväinen kun löysin tuoreen näköisiä Bimi-nimisiä broccoliineja sittarista. Ja vielä tyytyväisempi olin reaktiosta kotona: kaikki olivat ihan tohkeissaan niistä, ja pussillinen loppui kesken. Meillähän tykätään parsakaalista paljon, lapset keitettynä, mies raakana ja minä molemmista. Mutta nämä olivat vielä parempia kaikkien mielestä. 

Tänään tarjosin niitä tänään kahdella tapaa. Helpon tavan otin Rouva Kasviksen blogista, eli paistoin niitä uunissa 200 asteessa 10 minuuttia ja vielä helpommalla tavalla pääsin, eli tarjosin ihan sellaisenaan huuhdeltuna.

Kummastakin tykättiin, esikoinen sanoi että varret oli parempia raakoina ja kukinnat paistettuna. Tästä tulee uusi vakiovihreä meille. Seuraavaksi taidetaan dipata näitä muiden vihannesten kanssa. Nyt kaikki joukolla ostamaan broccoliineja ja levittämään tietoutta, jotta aletaan saada se myös kotimaiseen viljelyyn. Esikoinen kysyi heti että voiko näitä kasvattaa itse, ja kyllähän niitä voi.

Pienet sitruunamarenkikakut

Tämä postaus olisi pitänyt tehdä piin päivänä (amerikkalaisittain 14.3.), mutta kirjoitan sen nyt ylös. Ostin aikoinani jenkeistä pieniä irtopohjavuokia, sellaisia jotka ovat halkaisijaltaan 11 cm. Tuolla ne ovat olleet keittiön kulmakaapin alahyllyn peränurkassa 12 v käyttämättä (joo, tulossa on Kohti siistimpää kotia -sarjaan postaus tavaroista), mutta vankka usko on ollut että kyllä niille käyttöä vielä tulee. Sen verran sumussa meni muutama vuosi, että on pieni mahdollisuus että olen niitä käyttänyt ehkä kerran tässä välissä, mutta mitään oikeaa muistikuvaa ei ole, muuta kuin se pieni epäilys. 

Mutta siis asiaan, eli halusin tehdä pieniä sitruunamarenkipiiraita näihin vuokiin. Sieviä niistä tulikin, vaikka ehkä vähän aavistuksen isoja yhdelle, ehkä parempia jaettavaksi. Sopivan kokoisia siihen, että voisi pitää kakkujuhlat muutamalle ihmiselle: tekisi tuollaisia pieniä kakkuja montaa sorttia, eikä kenekään tarvitsisi syödä liikaa. Halusin tehdä tuolla hyvin toimivalla ohjeella, mutta sitä varten ensin piti laskea, että kuinka monta kakkua teen tuolla ohjeella. Ympyrän pinta-alan laskeminen on ihan peruskoulumatematiikka, eli pii kertaa säde toiseen (πr²). Ja säteen saa selville mittaamalla kakkuvuuan halkaisija ja jakamalla sen kahdella. Olin siis käyttänyt hyvin toimivaan kakkuun vuokaa, jonka halkaisija oli 20 cm ja pienen pohjan halkaisija oli 11 cm. Näiden tietojen pohjalta oli siis helppo laskea koot ja päättää kuinka monta vuokaa teen.

Iso kakkuvuoka: π x 10² = 314 cm²

Pieni kakkuvuoka: π x 5,5² = 95 cm²

Päätin tehdä neljä kakkua. Pohjan taikinaa jäi kyllä yli, ja kiisseliä olisi riitänyt vielä viidenteenkin. Marenki sen sijaan riitti juuri neljään kakkuun. Eli ehkä voisi tehdä kuusi kakkua, mutta lisätä vain marengin määrää.

Alla oleva ohje on melkein sellaisenaan siitä vanhasta ohjeestani, kopioin sen tähän ettei kenenkään ole pakko klikkailla muualle jos ei halua. 

Pohja:

175 g jauhoa

100 g kylmää voita

1 tl sokeria

1 munankeltuainen

1 tl kylmää vettä

Nypi jauhot, pieniksi kuutioiksi leikattu voi, sokeri ja munankeltuainen taikinaksi. Kauli taikina jauhoitetulla alustalla ja ota siitä pohjan kokoisia paloja irti. Laita ne vuokaan ja pistele haarukalla reikiä, peitä foliolla ja anna kylmentyä jääkaapissa vähintään puoli tuntia. Kannattaisi ehkä tehdä vähän enemmän reunaa, minä en tällä kertaa nostanut sitä riittävän korkeaksi.

Kaada folion päälle kuivattuja herneitä ja paista 200 asteessa 15 minuuttia. Poista herneet ja foliot, ja paista vielä 5 minuuttia. Siirrä vuuat jäähtymään, ja alenna uunin lämpö 180 asteeseen.

Sitruunakiisseli:

3 tl maissitärkkelystä

100 g sokeria

3 sitruunan mehu

1 appelsiinin mehu (yhteensä mehuja 300 ml)

85 g voita

3 munankeltuaista

1 muna

Samalla kun pohjat paistuvat, tee sitruunakiisseli. Sekoita maissitärkkelys ja sokeri kattilassa, lisää mehua pikkuhiljaa. Lämmitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli on sileää ja paksua ja alkaa kuplia. Siirrä kattila lämmöltä pois ja vatkaa voi joukkoon niin että se sulaa. Lisää vielä keskenään sekoitetut keltuaiset ja kokonainen muna ja vatkaa hyvin, siirrä kattila takaisin hellalle. Vatkaa muutama minuutti, kunnes kiisseli on hyvän paksua. Siirrä kattila odottamaan ja valmista marenki.

Marenki:

4 munanvalkuaista

200 g sokeria

Laita valkuaiset kulhoon, vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan, vatkaa kunnes vaahto on pehmeää ja paksua. 

Kaada kuuma kiisseli pohjien päälle ja lisää marenki sen päälle, aloita reunoilta ja etene keskelle päin. Paista 180 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna piirakoiden jäähtyä ohjeen mukaan vähintään tunti ennen tarjoilua, minä suosittelen kyllä pidempää aikaa niin että ne ovat kunnolla viileitä. Syödään kuitenkin samana päivänä.

Näin tehden marenkia on kakun päällä ihan reilusti, juuri sellainen määrä mistä tykkään. Kiisseli valui aavistuksen lautaselle, eli kannattaa tehdä pohjan reunat korkeammaksi.

Hiivaleipä

Minun tulee leivottua hiivaleipää aika harvoin, teen useammin sämpylöitä. On kuitenkin kiva leipoa leipää, vaikka siitä joskus tulee vähän likilaskuista. Mutta hyväähän se silti on. En koskaan meinaa muistaa jauhomääriä joten laitan ohjeen nyt ylös. 

5 dl vettä

½ hiivaa (25 g)

1 tl suolaa

2 tl hunajaa

11-12 dl hiivaleipäjauhoja

2 rkl öljyä

Sekoita veteen hiiva, suola ja hunaja. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa yleiskoneessa (tai käsin) niin, että tulee hyvä sitko. Lisää loraus öljyä (tai sulatettua voita) ja jatka vaivaamista. Minä vaivaan omalla koneellani yleensä vähintään kymmenisen minuuttia. Anna taikinan kohota vähintään kaksinkertaiseksi. Siirrä taikina jauhotetulle alustalle, jaa se kahtia ja vaivaa kaksi leipää, joko pyöreää limppua tai vähän pitkulaisen mallista. Tai laita leivät vuokaan, jolloin kohoaminen tapahtuu varmasti ylöspäin. Anna kohota hyvin, viillä leipiin terävällä veitsellä muutama viiltoa tai pistele haarukalla ja paista 200 asteessa puolisen tuntia uunin alaosassa. Peitä pyyhkeellä paistamisen jälkeen, ja nauti lämpimänä.

Jos leipää jää yli, se kannattaa pakastaa heti jäähtymisen jälkeen. Minä halkaisen leivän yleensä kahtia ja pakastan puolikkaina. Tänään ei nostatus onnistunut ihan normaalilla tapaa, mutta hyvää leipää tuli silti.