Ärsyttäviä asioita ja vähän pohdintaa

Koivurivistön takana oli tuuhea kuusikko, hyvää rouskumaastoa ja paras kanttarellipaikka

Kuuleman mukaan optimisti elää keskimäärin 10 v pidempään kuin pessimisti. Ehkä sillä ei ihmisen kannalta ole merkitystä: jos elämä on kivaa, aika menee nopeasti, ja jos elämä tuntuu kurjalta, aika menee hitaasti. Eli ehkä elämä tuntuu yhtä pitkältä kummankin mielestä. Ajattelin nyt kuitenkin hoitaa elinikäennustettani purnaamalla kerralla ärsyttävät tai muuten vaan mietityttävät asiat pois, jonka jälkeen voin keskittyä taas pelkästään kivoihin juttuihin, kuten vaikka tänään ostamaani kahteen puutarhalehteen (jokakeväinen perinne joka kumpuaa jostain valon määrän muutoksesta ja maan miettimisen aiheuttamasta mielenkeveydestä).

Tämän vuoden toistaiseksi isoin kriisi näkyy noissa kuvissa. Tuossa yläkuvassa on minun rouskumetsä, paitsi eihän se tietenkään ole minun metsä, mutta ei siellä kukaan muu ole sieniä käynyt keräämässä viimeiseen moneen vuoteen.Tuo vasemmalla puolella näkyvä keltainen koivujen välistä pilkistävä kasa on ne puut. Tuossa alhaalla on minun tattimetsä, paitsi eihän sekään tietenkään ole minun, kuten näkyy. Onneksi lähistöllä on vielä  muutakin metsää, mutta on sitä henkisesti valmistauduttava siihen, että reviiriä on pakko laajentaa. Minä vaan olen niin tykännyt näistä metsistä kun niissä ei ole tarvinnut muihin (ihmisiin) törmätä. Sen verran koville näköjään otti, että työpaikan kahvipöydässäkin kihosivat kyyneleet silmiin, kun kerroin näistä maisemista.

Ja lohturuoka on niin ärsyttävä sana. En tiedä kuka sen sanan käytön varsinaisesti aloitti, enkä haluakaan tietää. Mitä ihmettä varten ihmiset tarvitsevat lohtua ruuasta? Eikö ruokaa syödä siksi että se on hyvää ja siitä nauttii ja se tekee hyvää? Halatkaa toisianne jos lohtua tarvitsette. Ruoka voi tuoda hyviä muistoja ja siitä voi tulla hyvä mieli, tai mummolamieli tai mikä vaan, mutta edelleen: halatkaa toisianne ja jutelkaa läheisten kanssa jos olette lohdun tarpeessa vaikka sen takia että sataa vettä tai on vasta tammikuu tai helmikuu tai mikä kuu tahansa.

Niin, ja parsasesonki ei ala Suomessa maaliskuussa, ettäs tiedätte. Nih. En vaan ymmärrä, kun blogeissa ja lehdissä alkaa olla taas hehkutusta parsasesongista. Katsokaa tuonne ulos. Ok, on toiseksi lauhin talvi mittaushistorian aikana vai miten se menikään, mutta kyllä meillä silti edelleen maa on jäässä, vaikka ollaankin Ib-vyöhykkeellä. Jos parsa kasvaa Perussa ja roudataan tänne ties mitä reittiä, ei silloin ole kyse sesongista. Parsasesonki on silloin kun sen parsan saa korkeintaan muutamassa tunnissa maasta pöytään, ainakin teoriassa. Viime vuonna jätin monia blogeja systemaattisesti lukematta kun näin sitä parsaseongin hehkutusta maaliskuussa, ja saman taidan tehdä tänäkin vuonna, ihan vaan oman optimistisen asenteen säilyttämiseksi.

Sitten vielä yksi asia mitä olen alkanut miettiä, tämä ei siis enää ole purnausta. Minähän kasvatan aika ison osan syömistämme kasviksista itse, ja meidän lihaa(kin) syövä perhe syö näitä kasviksia oikein mielellään. Mutta olen siis alkanut miettiä, että kelpaisiko minun kasvattamat kasvikset myös vegaanille. Aiemmin mietin sitä siltä kantilta, että listin etanoita ja kotiloita satamäärin palstalla, mutta nyt olen alkanut miettiä myös muutenkin. Minä nimittäin lannoitan maata aika reilusti hevosen- ja lehmänlannalla. Näistä etenkin tuo lehmänlanta on alkanut mietityttää, sillä oikeasti se on lihakarjan (ja siis sonnien, ei lehmien) lantaa. Lanta tulee luomutilalta, jossa sonnit elävät hyvää elämää, mutta päätyvät kuitenkin lopulta ihmisten ruuaksi. Että miten on, kelpaako vegaaneille, en tiedä. Ehkä tässä on aavistuksen pilkettä silmäkulmassa, sen verran kuin nyt tosikolla voi olla. Mutta oikeasti, pelkällä kasviskompostilla ei saa kasvatettua niin hyviä kasviksia kuin käyttämällä myös eläinperäistä lannoitusta, ainakaan täällä missä maa on luontaisesti kivikovaa savea.

Tältä alueelta on kerätty hyvänä tattivuotena ämpärikaupalla tatteja

Arkiruokaa - kastikkeet

Kuva otettu hiihtolomalla

Tässä tulee lupaamani toinen osa ideoistani arkikokkaukseen, tällä kertaa kastikkeista. Tiedättehän, blogit ja mainokset ovat täynnä toinen toistaan helpompia ohjeita tyyliin otetaan liha/kala/kasvis ja kaadetaan päälle tämä tai tuo valmiskastike tai ruokakerma tai makujuusto, kypsennetään ja ruoka on valmis. Ihanan helppoa, tosin ihan niin helpolla ei kuitenkaan tässä päästä, sillä minä/moni muu ei halua käyttää syystä tai toisesta niitä valmiskastikkeita. Tässä tulee kastikkeita, jotka valmistuvat samassa ajassa kuin lisäke valmistuu, olkoon se sitten perunoita, ohraa, pastaa, riisiä, mitä vaan, tai jopa nopeammin. Loppujen lopuksi tämä postaus ei eroa ihan hirveästi keittopostauksesta, sillä nopean kastikkeen salaisuus piilee usein liemessä, ei toki aina. Eli kuten keitoissakin, myös kastikkeissa kaiken perustana on pakastin ja/tai liemi.

Minä käytän arkikokkauksessa usein valmista, kypsää lihaa. Sitä on saattanut jäädä joltain aterialta yli, olen saattanut tehdä sitä ison annoksen kerralla ja pakastanut ylimääräisen tai sitten olen ihan tarkoituksella paistanut esim. jauhelihaa ison satsin ja pakastanut osissa. Kypsästä lihasta saa nopeasti monenlaisia kastikkeita. 

Toinen tapa, miten saan nopeita kastikkeita, on käyttää kastikkeen pohjana lientä. Näin teen etenkin kala- ja kanakastikkeita: kala ja kana pieneksi leikattuna kypsyy todella nopeasti eivätkä tarvitse pitkää kypsymisaikaa. Maku tulee hyvästä liemestä ja ruoka on lähes itsestään valmis.

Liemi (sama teksti kuin keittopostauksessa): keitä perusliemi, siivilöi ja pakasta esim. ½ litran erissä. Se on minusta hyvä perusmäärä mihin tahansa ruokaan. Mikä tahansa muukin neste käy liemeksi: karkkipossun keitinliemi, padan ylimääräinen liemi, karjalanpaistin liemi, vihannesten keittovesi, mikä vaan. Haudutuspataa käyttäessä sivutuotteena syntyy aina ylimäärin lientä, kaikki vaan talteen myöhempää käyttöä varten. Muista merkitä liemen laatu ja päivämäärä kuukauden tarkkuudella. Parasta olisi, jos pakastimessa olisi oma lokeronsa liemille, silloin ne tulee varmasti käytettyä ja on selvillä minkä verran mitäkin on jäljellä. Liemi ei maksa paljoa: perusjuurekset ovat edullisia, luita saa metsästävissä perheissä yllin kyllin, tai kaupasta ostaessa ne eivät montaa euroa maksa. Vihannesten kuoria ja kantoja kannattaa käyttää hyväksi, jne, eli liemet ovat myös hävikistä herkuksi ruokaa.

Lihakastikkeet valmistan useimmiten niin, että minulla jotain valmista lihaa jäänyt yli, joko pihviä tai pataa. Jos jäljellä on pihvilihaa, pilkon sen, otan jotain lientä, laitan lihat ja liemen pannulle ja suurustan vehnäjauholla tai maissitärkkelyksellä. Syödään useimmiten perunoiden kanssa. Pataliha on helpointa, sillä pakastan padan lientä samalla kun lihankin. Tällöin laitan patalihat liemineen pannulle, suurustan kuten yllä ja maustan milloin mitenkin, joskus hillolla, joskus kermalla ja sopivilla mausteilla.

Kanakastikkeet valmistan yleensä niin, että suikaloin broileria pieniksi paloiksi tai suikaleiksi, paistan ne pannulla, maustan, lisään hyvää kanalientä ja suurustan. Tämä kaikki valmistuu siinä ajassa kuin riisi/ohra kiehuu. Myös aurajuustokana kuuluu meillä pikaruokiin. Meillä syödään aika usein myös kokonaisia broilereita, sellaista sunnuntairuokaa. Sen jälkeen kun ruoka on syöty, nypin vielä tarkkaan kaikki lihanrippeet luista irti. Jos niitä on reilusti, niistä saa vielä kastikkeen, ja jos niukemmin, käytän pastakastikkeeseen. Ja silloin kun keitän kanaliemen kokonaisista kanoista, otan lihat talteen, pilkon ne sopiviksi ja pakastan erissä kastiketta varten. Tai sitten teen samalla ison kastikkeen ja pakastan sen osissa.

Kalakastikkeet valmistuvat todella nopeasti. Tällöin käytän aina kalalientä, jonka suurustan vehnäjauholla (tai jollain muulla). Kun kastike on sopivan sakeaa, lisään paloiksi leikatun kalan, joka kypsyy kastikkeessa ihan minuutissa parissa. Joskus lisään lorauksen kermaa, joskus katkarapuja tai simpukoita, mutta useimmiten syödään ihan sellaisenaan esim. perunoiden kanssa.

Pastakastikkeet ovat todellista pikaruokaa, lasten suosiossa vaikka usein (tai juuri siksi) aika vaatimattoman makuista ruokaa. Nyt en tarkoita niitä ihania pitkään haudutettuja kastikkeita, vaan juurikin sitä pikaruokaa, joka on valmista siinä ajassa kuin pasta kypsyy. Nämä valmistan niin, että keitän haluttua pastaa hyvin suolatussa vedessä. Kun pasta on melkein kypsää, valutan lähes kaiken veden pois, laitan kattilan takaisin hellalle, ja lisään jotain kypsää lihaa ihan pienenä ja/tai kasviksia ja sekoittelen minuutin pari. Perään laitan joko vähän kermaa, juustoa tai tomaattia/tomaattimurskaa, joskus lientä, silloin veden saa kaataa kokonaan pois. Etenkin kanan/kyyhkyn/hanhen liharippeet ovat herkkua, samoin (tietysti) jauheliha. Härkäpavut ovat oikein hyviä, lehtikaali tuoreeltaan ja oikeasti mikä vaan kasvis raastettuna ja nopeasti ryöpättynä pastan keitinvedessä. Myös savukala sopii erinomaisesti näihin nopeisiin pastakastikkeisiin.

Näissä kastikkeissa ei ole mitään suuria innovaatioita, oikeasti sillä pärjää edelleen, että ennakoi tulevaa. Esim. nyhtökanaa ja jauhelihakastikkeita teen aina moninkertaisen annoksen ja pakastan sopivissa annoksissa, näin lasten, ja aikuistenkin, lempiruokia on nopeasti saatavilla. Ennakoinnin lisäksi kannattaa muistaa, ettei heitä mitään pois. Pienistäkin lihamääristä (kuten juuri nuo lintujen rippeet) saa hyvän pastakastikkeen, samoin vähäisistä patojen jämistä tai muista kastikkeiden rippeistä. Jos ei halua syödä samaa ruokaa montaa päivää peräkkäin, kannattaa pakastaa osa, tai maustaa se aina uudella tavalla.

Katso myös:
Arkiruokaa - keitot

Valkosipuliperunat

Kun olin lapsi/nuori, valkosipuliperunat olivat harvinaista herkkua ja juhlavampaa ruokaa. Niitä syötiin yleensä kun oli jotain juhlaa, pientä tai suurta, ja joskus harvoin ihan tavallisena viikonloppuna. Mitään varsinaista reseptiä minulla ei ollut, luulisin että äitikin teki aina vaan sen mukaan mitä sattui tulemaan. Meillä perunat olivat aina kunnolla pehmeitä, ja luulisin että äiti paistoi pidempään ja vähän miedommalla lämmöllä. Mutta kunnolla pehmeää näinkin tuli. Valkosipulia oli aina reilusti, minä laitoin nyt vähemmän, että kelpaisi lapsillekin. Kuulemma oli juuri parempaa kuin keitetyt perunat, eli aika alhaalla peruna-asteikossa lasten mielestä, minusta nämä olivat juuri niin hyviä kuin muistinkin.

8 keskikokoista/isohkoa perunaa
1 keskikokoinen sipuli
4-8 valkosipulin kynttä
suolaa
2 dl kermaa
2 dl vettä kermapurkin huuhteluun (tai yhteensä 4 dl kermaa)

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi, minulla 2 mm. Kuori ja viipaloi sipuli samoin. Viipaloi valkosipulin kynnet. Asettele uunivuokaan kerros perunoita, vähän sipulia, valkosipulia ja ripaus suolaa. Jatka kerroksia niin kauan kuin aineksia riittää. Kaada kerma päälle. Jos haluat oikein hyviä perunoita, käytä 4 dl kermaa. Tavallisena sunnuntaina yksi purkki voi riittää (etenkin jos enempää ei ole), huuhtele kermapurkki vielä vedellä ja kaada sekin perunoiden päälle. Paista 200 astetta 1 h 30 minuuttia. Jos muistat, peittele vuoka jossain vaiheessa foliolla, etenkin jos et halua kovin tummia perunoita. Ja muista että neste kuohuu jonkin verran, eli kannaatta valita sellainen vuoka, jossa jää tilaa riittävästi. Pitää ihan ihmetelle miten näitä ei ole tullut tehtyä yli vuosikymmeneen, en ainakaan muista tehneeni.

Kolmen kaalin pizza

Koska perunapizza on niin älyttömän hyvää, halusin kokeilla onnistuuko vaalea pizza kaalistakin. Ja onnistuuhan se, ainakin jos käyttää kukka-, parsa- ja lehtikaalia. Lehtikaalin jätin paistamatta tällä kertaa, sillä minulla oli käytössä Varpion ruukkulehtikaalia, jossa kaalin lehdet ovat todella pehmeitä ja hennon makuisia. Sitä kannattaa laittaa reilusti pizzan päälle, enemmän kuin tuossa kuvassa, en vaan halunnut peittää kuvaa varten koko pizzaa sillä. 

1½ dl vettä

1 tl suolaa

1 rkl hyvää oliiviöljyä

20 g hiivaa

175-200 g pizzajauhoja

n. 4-5 kukintoa parsakaalia

n. 4-5 kukintoa kukkakaalia

1 rkl hapankermaa

sormisuolaa 

parmesania

oliiviöljyä

hentoa lehtikaalia

Tee pohja ensin. Sekoita vesi, suola, öljy ja hiiva sekaisin, lisää jauhoja niin, että saat hyväntuntuisen taikinan. Vaivaa niin kauan että näet kunnon sitkon. Kohota liinan alla tunnista kolmeen. Mitä kauemmin, sen parempi, mutta tuntikin riittää, tänään ei tainnut työpäivän jälkeen nousta edes sitä tuntia. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ja nosta pellille kohoamaan.

Leikkaa parsa- ja kukkakaalin kukinnoista mandoliinilla ihan ohuita viipaleita, minulla oli nyt 2 mm paksuja. Levitä pohjan päälle ohuesti hapankermaa. Laita sen päälle parska- ja kukkakaalit tasaisesti, ripottele vähän sormisuolaa päälle. Raasta päälle vielä parmesania ja lorauta vähän oliiviöljyä. Paista 250 asteessa n. 12-15 astetta. Kun pizza on kypsä, levitä päälle reilusti tuoretta, hentoa lehtikaalia. Hyvä pizza, parempi perjantai.

Valkoinen perunapizza

Vaaleaa somepizzaa on hehkutettu, ja vähintään yhtä paljon on hehkutettu perunapizzaa. En meinannut uskoa että noin yksinkertainen ruoka voi olla hyvää, mutta kyllä se kuulkaas voi. Paitsi lasten mielestä. Mutta minusta tämä on parasta pizzaa mitä olen aikoihin syönyt, ja sen lisäksi maailman helpoin tehdä. Perunapizzan ohjeita löytyy vaikka mistä, mutta minä tein suunnilleen Soul Kitchen-blogin ohjeella. Annalla oli sopiva ohje kolmeen pienempään pizzaan, tästä minun ohjeesta tulee yksi reilunkokoinen pyöreä pizza joka mahtuu pellille. Siitä syö kaksi hyvin, tai yksi parilla aterialla. 

1½ dl vettä

1 tl suolaa

1 rkl hyvää oliiviöljyä

20 g hiivaa

175-200 g pizzajauhoja

1-2 perunaa

1 rkl hapankermaa

sormisuolaa 

1-2 vartta rosmariinia

n. 50 g parmesania

oliiviöljyä

Tee pohja. Sekoita vesi, suola, öljy ja hiiva sekaisin, lisää jauhoja niin, että saat hyväntuntuisen taikinan. Vaivaa niin kauan että näet kunnon sitkon. Kohota liinan alla tunnista kolmeen. Mitä kauemmin, sen parempi, mutta tuntikin riittää. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ja nosta pellille kohoamaan.

Kuori perunat. viipaloi ne mandoliinilla 1 mm paksuisiksi (tai käytä veistä). Leivitä hapankermaa ohuesti pizzalle ja levitä perunaviipaleet päälle niin, että ne täyttävät koko pohjan, ripottele vähän suolaa päälle. Pilko 1-2 vartta rosmariinia, levitä ne perunoiden päälle. Raasta parmesania ja levitä sekin perunoiden päälle (muistaakseni Anna laittoi perunan ja juuston toisinpäin). Lorauta lopuksi oliiviöljyä sopivasti pizzan päälle. Paista 250 asteessa 12-15 minuuttua. Hyvää, ihan mielettömän hyvää.

ps. Huomenna voi tehdä tiukkaa herätä viideltä. Takana on mitä parhain hiihtoloma: melkein riittävästi mökkeilyä, sopivasti hengen ja ruumiin ravintoa lasten kanssa (Kansallisteatterissa ja Ravintola Lasipalatsissa), mukavia sukulaisia ja vähän siivousta.

Töttölöö! Tämä on mainos jonka taljoaa sauvajyvänen: teattelia ja televisiota

Kuva räpsätty näytelmän käsiohjelmasta

Telve ja moljens! Käytiin lasten 10 v ja 6 v kanssa katsomassa Puluboin ja Ponin teatteri. Se menee ainakin tämän kevään Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Tämä oli kyllä ihan yhtä hulvaton näytelmä kuin mitä kirjat ovat kirjoina, suosittelen. Näytelmässä riitti vitsejä sekä lapsille että aikuisille, pohdittavaa etenkin aikuisille ja musiikki oli kaikkien mielestä tosi hyvää, etenkin rokki ja sähkökitara (sanoi 6 v). Kun vielä musiikin saisi levylle. Kuopus sai ensimmäisen Puluboi-kirjan joululahjaksi, ja se on ollut toistaiseksi tämän vuoden kohokohta, vähän kaikkien mielestä. Aivan kuten tämä teatteriesityskin oli. Sopii myös isommille lapsille, kannattaa mennä niiden isompienkin lasten kanssa teatteriin.

Minusta on kiva lukea blogeista suosituksia eri ohjelmille, moni jäisi näkemättäkin, jos sitä ei jostain suunnasta vinkattaisi. Minulla on tällä hetkellä kaksi ohjelmaa, jota haluan suositella muillekin:

Tällä hetkellä televisiossa menee yksi puutarhaohjelma yli muiden (ei sillä että muita menisikään nyt) eli Strömsön puutarha. Se on katsottavissa Areenassa vuoden ajan, eli aikaa pitäisi olla. Minä pidän ohjelman formaatista: siinä tehdään yksi alue kerrallaan, ja samassa osassa nähdään kaikki alkukeväästä loppusyksyyn. Erityisen mielenkiintoiseksi ohjelman tekee se, että se on kuvattu viime vuonna, joka oli minulla viljelyhistoriani huonoin ja vähäsatoisin. Koville se otti Störmsössäkin, ainakin osittain, mutta kyllähän loppukesä näyttää siellä ihan Strömsöltä. Hyviä vinkkejä aloittelijalle ja paljon siitä saa irti vähän kokeneenpikin viljelijä.

Minä olen valittanut kolmatta vuotta sitä, ettei River Cottage -sarjoja näytetä meillä. No ei näytetä vieläkään, mutta sentään Hugh Fearnley-Whittingstallin Skandimania tuli televisiosta. Sen osat näkyvät Areenassa kuukauden, eli vielä on vähän aikaa nähdä kaikki osat. Suosittelen sitäkin, ja harmittelen että Skandimaniaan ei lisätty Tanskan ohella Suomea. Mutta onpahan hauskaa miettiä, että mitä täältä olisi näytetty ja puhuttu. Minä olisin vienyt Hugh:n ainakin sorsametsälle, ja ehkä hirveenkin, vaikka Hugh kävi hirvimetsällä Ruotsissa. Lisäksi olisin vienyt hänet Vääksyn Myllyyn ja leiponut pullaa myllyn jauhoista (Vääksyn Myllyn Kari Savolan haastattelu löytyy muuten uusimmasta Glorian Ruoka&Viini-lehdestä 2/2015). Olisin voinut viedä Hughn saunomaan myös savusaunaan ja uimaan järvessä/joessa. Mitähän muuta sitä olisi keksinyt?

Selleri-perunamuusi

Minä en ole viime aikoina osallistunut kuukauden ruokahaasteisiin, osaksi sen takia kun en niissä ikinä pärjää, ja osaksi sen takia että aiheet eivät välttämättä ole olleet ihan sellaisia mihin haluaisin jotain keksiä. Nyt kuitenkin Kulinaarimurulasta tuli sellainen aihe, että tähän aikaan vuodesta siihen on ihan pakko osallistua, eli peruna, mitä tahansa perunasta. Tämä ei ole luottoresepti reseptien kätköistä, mutta tästä voi tulla sellainen, luottoresepti siis, kovin kätkettyhän tämä ei enää ole. Hih, ei tuo läjä tuossa lautasella ole kovinkaan kuvauksellinen, mutta maku oli senkin edestä mahtava. Suosittelen kokeilemaan, siitä huolimatta että selleriä keittäessä keittiön valtaa aavistuksen visto haju. Mutta kun keitetyn sellerin vetää pyreeksi ja sekoittaa hyvään perunamuusiin, sen maku, sekä perunan että sellerin, kohoaa ihan uusille tasoille. Todella mainiota perunamuusia näin tehden, suunnilleen sopiva annos neljälle viidelle:

600 g perunaa (jauhoinen lajike, esim. Rosamunda)

400 g selleriä

vettä, suolaa riittävästi

1 dl kermaa

100 g voita

(1-2 dl maitoa tarvittaessa)

aavistus muskottipähkinää

Kuori perunat ja keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi. Sillä välin kuori myös selleri ja leikkaa paloiksi. Keitä selleri suolatussa vedessä omassa kattilassaan kunnes selleri on pehmeää, taisi mennä vajaa 10 minuuttia siihen. Muussaa selleri sileäksi ja paseeraa siivilän läpi (ei ole pakko, mutta näin muusista tulee vielä sileämpää). Jätä selleripyre odottamaan perunoita. Kun perunat ovat kypsiä, valuta melkein kaikki vesi pois, lisää kerma ja voi ja survo perunat sileäksi. Ohenna tarvittaessa maidolla, vatkaa kuohkeaksi. Vatkaa myös selleripyre joukkoon ja mausta aavistuksellla juuri raastettua muskottipähkinää. Sopii erityisen hyvin kalan kanssa. Me söimme Ras el hanoutilla maustetun lohen kanssa, aivan loistava ruoka, maukas mutta mieto.

Suklaamuffinit suklaasta ja pehmeällä täytteellä

Hiihtoloma on yksi parhaista lomista. Silloin saa ulkoilla vaikka seitsemän tuntia päivässä auringonpaisteessa ja pakkasessa, rakentaa linnoituksia, ihmetellä saukon touhuja, saunoa savusaunassa joka toinen päivä ja nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Ja kun se lysti loppuu, voi vaikka leipoa esikoisen kanssa suklaamuffineja keskellä päivää. Sellaisia suklaamuffineja missä ei ole kaakaojauhetta, vaan ihan oikeaa suklaata. Ja pehmeä täyte Pärlansin suklaakolakastiketta tai suolalakritsikastiketta. Nämä kaksi viime mainittua ovat peräisin Hellasta & Herkusta, suosittelen visiittiä sinne ihan noiden kastikkeiden takia,  niin ja Pärlansin toffeiden. Nyt ymmärrän mitä Jonna hehkutti.

Halusimme siis tehdä suklaamuffineita leffaherkuksi ja täyttää ne jollain pehmeällä. Kaapissa oli vain hyvin tummaa suklaata joten kokeilimme kastikkeita suklaapalojen sijaan. Kastike toimi oikein hyvin ja maukkaasti, mutta kannattaa ensi kerralla tehdä niin, että laittaa kaiken taikinan vuokaan ja vasta päälle kastikkeen, se kyllä varmasti valuu sisään. Nyt kastike ehti valua löysähkössä taikinassa pohjalle saakka, se ei haitannut makua,  mutta lusikkaa kannatti käyttää apuna muffinia syödessä. Suklaapala toimisi varmasti parhaiten, mutta näin teen toisenkin kerran, niin hyviä etenkin lakritsikastike oli suklaamuffinin sisällä/pohjalla.

Mietin muuten tätä kirjoittaessani, että sellainen oikea ruokabloggaaja ei vielä postaisi tätä ohjetta, vaan hioisi ohjetta niin kauan että saisi sen onnistumaan täydellisesti, ja sitten vasta postaisi hienojen kuvien kanssa ohjeen. Mutta koska en ole sellainen oikea ruokabloggaaja (eikä meillä saa syödä liikaa herkkuja, ainakaan lapset), laitan ohjeen tällaisenaan, ja neuvon, että kannattaa tehdä vähän toisella tapaa. Tämä liittyy siihen samaan, kuin että jotkut viettävät juhlia etukäteen, jotta saavat ohjeet blogiin ajoissa, eivätkä juhli siloin kun juhla on ja postaa reseptejä vasta sen jälkeen. Mutta koska minä en elä blogia varten, niin täältä löytyy ohjeet jälkikäteen ja usein epätäydellisinä, sori.

Takaisin asiaan: ei ollut helppo löytää nopealla etsinnällä mielestä reseptiä. Löysin kuitenkin Maistuis varmaan sullekin-blogista ohjeen, jota sopivasti muuttamalla pääsin alkuun. Tämä ei ole siis sama resepti, mutta suhteita on otettu vähän sinne päin, ja paistolämpö ja -aika myös. Tästi tuli 12 keskikokoista muffinia.

2 kananmunaa

1 dl sokeria
ripaus vaniljaa myllystä
1 dl maitoa 

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

100 g voita sulatettuna

100 g tummaa suklaata

Jähmeää suklaakola- ja/tai suolalakritsikastiketta (esim. Pärlans)

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaniljajauhe tässä vaiheessa. Lisää maito, sekoita joukkoon. Siivilöi keskenään sekoitetut jauhot joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää vielä yhdessä sulatetut voi ja tumma suklaa joukkoon, sekoita.

Jaa taikina muffinivuokiin. Minä laitoin puolet taikinasta, sitten täytteeksi vajaa teelusikallinen kastiketta ja päälle lisää taikinaa. Kannattaa kuitenkin täyttää vuoka yli puolenvälin kerralla, ja lisätä kastike sitten. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, ja nauti.

Tämä muffiniohje toimi hyvin, aion jatkossakin käyttää tätä. Sekaan voi heittää suklaan paloja, pähkinöitä, marjoja, vaahtokarkkeja, mitä vaan keksiikään. Enää ei tarvitse googlettaa ja etsiä hyvää ohjetta.

Weke ei pyydä talvella.

Arkiruokaa - keitot

Vähän lunta hiihtolomalla, mutta löylyt yhtä loistavat kuin aina

Arkiruoka on kuuleman mukaan yksi tämän hetken nousussa olevia ruokatrendejä. Minusta se on ollut trendikästä aina, tai sen on täytynyt olla, vaikka sitä ei olisikaan hehkutettu. Arkiruokaa voi nostaa jalustalle, ihannoida, mitä vaan, mutta silti arkiruuan tekeminen ja miettiminen vuodesta toiseen ottaa välillä koville, ainakin minulla.  Näen kuitenkin hienona sen, että vihdoinkin niille=meille arjen pyörittäjille annetaan jotain arvoa sen lisäksi, että hehkutetaan ihania viikonloppuhifistelijöiden kokkailuja.

Arkiruokaa on hyvää, edullista ja helppoa tehdä, vai mitä. Joskus sen tekeminen vie kuitenkin aikaa, ainakin jos ei käytä eineksiä, puolivalmisteita tai valmiita kastikkeita/liemikuutiota. Ja jos siihen yhdistää vielä täysipäiväisen työn, pitkät työmatkat ja nälkäiset hoidosta haetut/koulusta tulleet lapset, niin joskus tulee tunne että voisi mennä Palkumajälven kilkumaleilille (kiitos mainoksesta kuuluu Reetta Salmen Puluboille), ja voihan sinne haluta muutenkin joskus. Siksi kaikki hyvät vinkit arkiruuan tekemiseen ovat kullanarvoisia.

Tässä blogissa on paljon arkiruokia ja sellaisia vinkkejä, joiden avulla minä olen selvinnyt ainakin jollain tapaa tästä arkirumbasta. Kaikki on kuitenkin hajallaan, joten ajattelin koota muutamaan kirjoitukseen omia hyväksi havaittuja ajatuksia perheen ruokkimiseksi arjen keskellä. Minun arjessa kaikki alkaa ennakoinnista, se on kaikkein tärkeintä, niin ja tila pakastimessa. Valmistan usein isoja annoksia ruokaa viikonloppuna, pakastan osan sellaisenaan, tai joitain komponentteja joita sitten käytän myöhemmin nopean ruuan pohjana. Tiedän että laiskoja äitejä moititaan usein, sellaisia jotka eivät jaksa tehdä ruokaa alusta asti itse, ja sanotaan että eihän siihen mene kuin puoli tuntia tai mitä milloinkin. Joskus sitä vaan itse on niin poikki, tai lapset, tai muuten vaan aika on kortilla, että se puolikin tuntia on paljon pinnisteltävää. Mutta jos on vähän ennakoinut tulevaa, voi se vartti riittää, tai jos menee puoli tuntia, siitä voi tehdä jotain muuta suurimman osan aikaa (esim. levyttää sohvalla vartin). Eli ennakointia ja pientä suunnitelmaa etukäteen, niin arkena saa nauttia hyvästä kokonaan itse tehdystä ruuasta myös niinä päivinä kun itsellä särkee päätä tai muuten vaan hermostuttaa ja lapset parkuvat nälkäänsä huonon välipalan jäljiltä.

Kokosin tähän muutamia minun arkea helpottavia vinkkejä keittojen tekoon. Varmasti tämä on tuttua monelle, ja yleensäkin keitot ovat sitä pikaruokaa, mutta ehkä joku voi löytää jotain uutta. Myöhemmin kerron mm. kastikkeista ja siitä miten patoja voi hyödyntää monipuolisesti, ja mitä nyt keksinkään.

Minusta keitto on juuri niin hyvää kuin sen liemi on. Moni käyttää liemikuutioita tai valmisfondeja, mutta jos niitä ei halua syystä tai toisesta käyttää, kannattaa keittää liemipohja etukäteen. Sen voi pakastaa sopivissa annoksissa, ja käyttää myöhemmin keiton pohjana. Tästä blogista löytyy jonkin verran liemiohjeita, on kanaa, kyyhkyä, hanhea, lihaa, riistaa, luuta, kalaa ja kasvista. Liemiä voi keittää ylijääneistä luista (esim. kanat/broilerit), tai ostaa luullisia lihanpaloja, jolloin liemeen tulee erityisen paljon makua.

Liemi: keitä perusliemi, siivilöi ja pakasta esim. ½ litran erissä. Se on minusta hyvä perusmäärä mihin tahansa ruokaan. Mikä tahansa muukin neste käy liemeksi: karkkipossun keitinliemi, padan ylimääräinen liemi, karjalanpaistin liemi, vihannesten keittovesi, mikä vaan. Haudutuspataa käyttäessä sivutuotteena syntyy aina ylimäärin lientä, kaikki vaan talteen myöhempää käyttöä varten. Muista merkitä liemen laatu ja päivämäärä kuukauden tarkkuudella. Parasta olisi, jos pakastimessa olisi oma lokeronsa liemille, silloin ne tulee varmasti käytettyä ja on selvillä minkä verran mitäkin on jäljellä. Liemi ei maksa paljoa: perusjuurekset ovat edullisia, luita saa metsästävissä perheissä yllin kyllin, tai kaupasta ostaessa ne eivät montaa euroa maksa. Vihannesten kuoria ja kantoja kannattaa käyttää hyväksi, jne, eli liemet ovat myös hävikistä herkuksi ruokaa.

Keitto: ota sopiva liemi käyttöön, pilko/raasta sopivat kasvikset ja juurekset, lisää haluttu proteiinin lähde. Se voi olla papuja, lihaa, kalaa, mitä vaan. Keitä sopiva aika, usein vartti riittää ja valmis höyryävä keitto on valmis. Jos teet sosekeittoa, soseuta kasvikset lopuksi, lisää halutessa juustoa/kermaa ja ruoka on valmis.

Jauhelihakeitto syntyy todella nopeasti, etenkin jos jauheliha on paistettu etukäteen. Minä paistan muutaman kilon jauhelihaa, maustan sen hyvin, jaan eriin ja pakastan. Hyvä lihaliemi, vähän jauhelihaa ja raastetut juurekset ja ruoka on todella nopeasti ja vaivattomasti valmis.

Lihakeitto, hyvä sellainen, vaatii reilummin aikaa. Minä olen ratkaissut asian niin, että teen ison määrän lihaa ja lientä kerralla, pakastan ne erissä, ja keittoa tehdessä lisään vain juurekset ja perunat. Tarkempi ohje on tuolla, kannattaa katsoa.

Kalakeitto on maailman nopein ruoka kun käyttää hyvää kalalientä, lisää perunat ja sipulin pieninä, vähän mausteita ja lopuksi kalaa.

Hernekeittoa voi tehdä ison määrän kerrallaan vaikka haudutuspadassa, pakastaa ja arkiruoka on yhtä nopeaa kuin hernekeitto tölkistä. Hyvää se on tölkistäkin, mutta itse tehtynä parempaa.

Kasviskeitot ovat nopeaa ja helppoa ruokaa, hyvä liemi pohjana ja sen jälkeen niitä kasviksia mitä sattuu olemaan, nopea kiehautus ja hyvä keitto alkuruuaksi tai päivälliseksi on valmis. Kirkas lehtikaalikeitto on perheen suosikki.

Hyviä keittoja maailma on pullollaan, tuossa on muutamia perinteisiä suomalaisia keittoja, jotka ovat mitä parasta arkiruokaa. Ja taas jaksaa.

Yleiskonevertailua: Kenwood vs. Ankarsrum

Minulla oli koko 90-luvun yleiskone käytössä, samanlainen kuin oli lapsuudenkodissakin. Se oli kovassa käytössä silloin aikoinaan, mutta käyttö hiipui kun kone alkoi reistailla, ja käyttö jäi kokonaan vuosituhannen vaihteessa. Nyt olen ollut 15 vuotta ilman yleiskonetta. Olen pärjännyt ihan hyvin, mutta nyt olen kypsytellyt asiaa ehkä muutaman vuoden ajan, ja päätynyt ratkaisuun, että olen ostamassa uutta yleiskonetta. Kone saisi kestää loppuelämän.

Luin Liemessä-blogin loistavan n. vuoden takaisen yleiskonevertailun, silloin Jenni mietti Kitchen Aidin ja Kenwoodin välillä. Hän päätyi Kitchen Aidiin ulkonäön perusteella. Minun on pakko todeta (anteeksi vaan kaikki) tälläisena epäsisustajana, että päätös oli aika käsittämätön sen keskustelun perusteella, mutta kuten sanoin, epäsisustaja ei voi ymmärtää noitä ulkonäköseikkoja. Samassa keskustelussa nousi jonkin verran ääniä ruotsalaisen Ankarsrumin puolesta, ja ajattelin kysäistä muiden mielipidettä Kenwoodin ja Ankarsrumin väliltä.

Minä olen melko varmasti jo päätökseni tehnyt, mutta katsotaan jos mieli vielä muuttuu. Tarkoituksena on siis hankkia yleiskone lisälaitteineen. Mietin esim. Kenwoodin Major Titaniumia, tai mikä se onkaan, tai toisena vaihtoehtona Ankarsrumin Assistenttia. Voi tietysti olla, että joku muu malli on parempi, siitäkin kuulen mielelläni, myös sitä Kitchen Aidia voi vielä yrittää.

Näiden koneiden lisäksi olen erityisen kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä lisäosista, erityisesti lihamyllystä, leikkureista ja sen sellaisista. Millaista määrää lihaa/kalaa on helppo jauhaa, onnistuuko juuresten ja muiden kasvisten viipalointi helposti jne.

Ja pliis, tulkaa kommentoimaan vaikka ette yleensä kommentoisi. Tai laittakaa minulle sähköpostia sauvajyvanen(at)hotmail.fi tai kommentoikaa FB:ssä tai twitterissä. Kyseessä on kuitenkin iso ostos, enkä halua ostaa pelkällä fiilispohjalla.

Rocky road browniet

Meillä oli mukava viikonloppu. Saimme yllätysvieraita sopivalla varoitusajalla eli aamupäivällä kysyttiin sopiiko iltapäivä. Esikoisen kanssa pohdittiin asiaa kaksi sekuntia ja todettiin että tottahan toki sopii. Siinä oli aikaa touhuta sen verran, ettei vierailla tule sukat likaisiksi kyläreissulla ja sen jälkeen priorisoimme niin, että minä leivoin näitä äkkimakeita tahmapaloja ja esikoinen leipoi kaurakekeksejä. Googlailin aikani, en löytänyt mitään iskevää, ja niin sitten yhdistin kaksi tässäkin blogissa ollutta ohjetta, tai sinne päin. Tein browniet samalla tapaa kuin aina teen, ja päälle laitoin suunnilleen saman sekoituksen mitä käytin rocky road -suklaassakin. Ja paistoin Maku-lehden paisto-ohjeella.

200g tummaa suklaata

200g voita

4 munaa

2 dl intiaanisokeria (tai tavallista)

2½dl jauhoja

1tl leivinjauhetta

1 dl kuivattuja karpaloita

1 dl suolapähkinöitä

40 g valkoista suklaata

40 g maitosuklaata

2 dl pieniä vaahtokarkkeja

Vatkaa munat ja sokerit. Lisää joukkoon yhdessä sulatetut voi ja suklaa. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe, sekoita varovaisesti tasaiseksi. Laita taikina (leivinpaperilla vuorattuun) vuokaan ja paista 175 asteessa 20 minuuttia. Pilko sillä välin karpaloita, pähkinöitä ja suklaita vähän. Sekoita ne vaahtokarkkien kanssa sekaisin. Nosta brownie pois uunista ja levitä vaahtokarkkiseos tasaisesti päälle. Paista vielä viisi minuuttia. Anna makujen tasaantua, leikkaa paloiksi.

Minä tarjosin vieraille samana päivänä, mutta vielä parempaa tämä oli seuraavana päivänä, eli kannattaa tehdä mieluiten hyvissä ajoin. Hyvää oli, mutta ei ihan niin hyvää kuin mitä olen naapurissa saanut. Tulee tehtyä toistekin, mutta vain silloin kun on vieraita tulossa, sen verran äkkimakeaa oli.

Rosmariinikanaa Jokihaan tapaan

Tiedän että jotkut ihmettelevät, että miksi kirjoittaa sama ohje ylös, joka juuri on ollut toisen blogissa. Minä sain taas hyvän muistutuksen siitä, että minun kannattaa toimia näin jatkossakin. Vaikka tällä hetkellä olisi ihan sama jos laittaisin linkin siihen ohjeeseen mitä käytin, ja kiinnostuneet voisivat mennä sinne linkkiä pitkin, aivan kuten minäkin myöhemmin. Mutta toisen linkki ei välttämättä olekaan pysyvä. Minulla on tässä blogissa vaikka kuinka monta linkkausta mm. iki-ihanan Ankerias Vipusen kirjoittamiin juttuihin, mutta yksikään niistä linkeistä ei enää toimi. Eli olisi vaan pitänyt kirjoittaa koko ohje ylös silloin aikoinaan. Minä kyllä olen toistaiseksi löytänyt mitä haluan, sillä minulla on hyvä muisti, mutta muut eivät välttämättä löydä sinne minne on ollut tarkoitus löytää.

Tämän sunnuntain ruokana oli rosmariinikanaa, resepti on suoraan Jokihaan blogista reilun viikon takaa. Kirjoitan tähän nyt niinkuin minä tein, joka on siis hyvin samanlainen miten Jokihaka kokkaa. Kanana minulla oli L'Uomu Nokan kokonainen luomubroileri, suosittelen.

1 kokonainen broileri (n. 1.5 kg)

suolaa ja pippuria rouhittuna

1 pieni sitruuna

3 oksaa rosmariinia

4 valkosipulin kynttä

100 g voita

oliiviöljyä

muutama kynsi valkosipulia

oksa rosmariinia

Laita valurautapataan oliiviöljyä niin, että pohja peittyy. Laita pata uuniin, n. 220 asteeseen, muutamaksi minuutiksi. Kuivaa sillä välin broileri talouspaperilla, suolaa ja pippuroi se sisältä ja laita pilkottu sitruuna (tai puolikas jos sitruuna iso), rosmariinit ja liiskatut valkosipulinkynnet broilerin sisään. Öljyä, suolaa ja pippuroi broileri myös päältä. Lintu olisi hyvä sitoa, mutta enhän minä koskaan sitä tee. Laita broileri kyljelleen kuumaan pataan ja lisää voi päälle. Lisää pataan myös muutama kynsi valkosipulia ja rosmariinin oksa makua antamaan.  Paista lintua uunissa 15 minuuttia. Käännä se toiselle kyljelleen, valele sulalla voilla ja paista toinen 15 minuuttia uunissa. Käännä lintu rintapuoli alaspäin ja valele jälleen sulalla voilla, paista edelleen vartti. Käännä lintu vielä kerran, rintapuoli ylöspäin tällä kertaa. Valele voilla, ja paista vielä puolisen tuntia tai vähän yli, valele muutamaan kertaan voilla.

Anna linnun levähtää hetki, leikkaa se paloiksi ja nauti maukkaasta ja mehukkaasta lihasta. Me söimme linnun lehtikaalirisoton kanssa, hyvää oli. Taas yksi versio uunikanasta, joka on lastenkin suurta herkkua. Hieno, miedon makuinen liha joka maistuu kaikille.

Ruokatarinoita

Viimeaikoina olen kuullut monen kyllästyneen siihen ylenpalttiseen ruuan kuvailuun, mielikuvilla maalailuun ja perusteelliseen tarinointiin raaka-aineiden alkuperästä mitä kuulee ainakin joissain ravintoloissa. Minua kyllä kiinnostaa ruuan alkuperä, ja eläinten ollessa kyseessä myös elinolosuhteet, mutta koska ajattelen yksioikoisesti, niin usein riittäisi sana Suomi, joskus asiaa voi tarkentaa jos aihetta on. En tarvitse mitään mielikuvia auringonlaskusta, polunvarresta enkä hyttysen ininästä. Jos ruoka maistuu hyvältä, haluan nauttia siitä rauhassa ja muodostaa omat mielikuvat.

Mutta kyllähän ruokatarinat voivat olla myös mielenkiintoisia, sellaisia tilannetta ja ruokaa korostavia. Tajusin tämän tässä lähiaikoina, kun vein joukon ulkomaalaisia vieraita Ravintola Lasipalatsiin syömään. Olin valinnut koko porukalle Klassikkomenun, eli alkupalaksi lammasvorschmackia, pääruuaksi kuhaa Mannerheimin tapaan ja jälkiruuaksi jäisiä karpaloita ja kuumaa kinuskikastiketta. Ruoka ja palvelu oli loistavaa, kuten Lasipalatsissa aina on. Täysi ravintola, tasainen hyväntuulinen puheensorina ja historiallinen miljöö takasivat hienon kokemuksen sellaisenaan. Mutta oikeastaan yksi asia nosti illan ihan uudelle tasolle. Olimme nimittäin hetkeä aikaisemmin puhuneet siitä, mikä on tyypillistä ruokaa Suomessa, miten täällä ihmiset syövät  jne.

Kerroin heille perunasta, sisävesien kaloista ja marjoista. Ja kerroin heille kuinka sesongin mukainen syöminen on tullut uudestaan suosituksi, kuinka se ennen oli "pakko" kun vaihtoehtoja ei ollut, mutta ajatus oli hukattu tässä välissä. Että sesongit on keksitty uudestaan, ja nykyään on in syödä sitä mitä kullakin hetkellä on tarjolla. Ja jos suomalaista halutaan suosia, se tarkoittaa talvella kaalia, etikkaan säilöttyjä kasviksia, punajuurta, porkkanaa ja sen sellaista. Ja pakastettuja marjoja. Näin me jutustelimme ennen ruokaa.

Kun alkuruoka saapuu pöytään, on siinä vorschmackin seurana perunaa, etikkapunajuurta ja maustekurkkuja. Ja kun pääruoka saapuu pöytään, on siinä uunitettua porkkanaa, ja sisävesien kalaa, ihan parasta kuhaa. Ja lopulta kun jälkiruoka saapuu pöytään, on siinä jäisiä marjoja. Jep, kaikki ne elementit mistä oli juuri hetki sitten puhe (no joo, kaali oli erinomaisissa kasvispihveissä seuraavana päivänä). Tätä juuri hetkeä aiemmin kertomaani taustaa vasteen vieraat nauttivat ruuasta, ihmetellen ja ihaillen. Meillä, periaatteessa vierailla mutta silti tavallaan tutuilla ihmisillä, oli ihan loistoilta. Kaikki saivat illallisesta tarinoiden ja historian kautta uusia elämyksiä. Kuka voi vielä väittää ettei meillä ole ruokakulttuuria ja tarinoita jotka ovat kertomisen arvoisia?

ps. Viekäämme myös kaalin ilosanomaa maailmalle. Jonain vuonna kaalikääryleet ovat olleet suuri kiinnostuksen kohde, toisena vuonna kaalilaatikon ohje on pitänyt kääntää nopeasti englanniksi jotta vieraat saavat tehdä sitä kotimaassaan. Kuka voi vielä väittää ettei arkiruoka olisi sitä parasta ja mielenkiintoisinta ruokaa?

Amerikkalaiset pikkuhampurilaiset

 

Nämä pikkuhampurilaiset löytyvät Pioneer Womanin Juhlakirjasta Ison Pelin alta. Nimeltään ovat slidereita, eli pikkuhampurilaisia. Pieniähän ne ovat, kun pihvin koko on "vain" 75 g ohjeen mukaan. Minulla oli vähän enemmän jauhelihaa, joten pihvitkin olivat vähän isompia, ehkä sellaisia juuri 100 g painoisia. Mutta vaihteeksi vähän erilaista hampurilaista. Kastikkeen tein toisella tapaa, sillä minulla ei ollutkaan jäänyt kesältä mitään bbq-soossia. Mutta hyviä olivat näinkin.

1 kg jauhelihaa

1 tl suolaa ja pippuria myllystä

muutama roiskaisu Worcestershire-kastiketta

vähän voita

1 sipuli

1 dl viskiä (jätin pois)

(5 dl bbq-kastiketta):

minulla sen sijaan 2 rkl vaahterasiirappia, 1 rkl punaviinietikkaa, 1 rkl soijaa, 1 rkl HP-kastiketta ja vähän  Worcestershire-kastiketta (ja kannattaisi lisätä vähän jauhoa)

12 pikkusämpylää

Käytä hyvää naudanlihaa pihveihin. Lisää suolaa ja pippuria ja vähän Worcestershire-kastiketta ja sekoita ne jauhelihan joukkoon. Muotoile jauhelihasta 12 pihviä ja paista ne pannulla melkein kypsiksi. Siirrä lautaselle odottamaan. Lisää pannulle vähän voita ja pilkottu sipuli. Anna paistua muutama minuutti. Lisää pannulle viskiä jos käytät sitä, anna porista muutama minuutti. Lisää bbq-kastike joukkoon, tai sitten tuollainen maustekastike kuin minulla oli. Sekaan kannattaisi sekoitta teelusikallinen pari jauhoa, jotta kastike jäisi paremmin pihvien päälle. Laita pihvit takaisin pannulle ja valele kastikkeella. Anna paistua viitisen minuuttia. 

Syö pihvit sipulikastikkeen kanssa sämpylöiden välissä. Minä en laittanut nyt muita lisukkeita, hyvää oli tuollaisenaankin.

Olipa harvinaisen jännä peli, ei voi muuta sanoa!

Kananpaloja melkein Buffalo-tyyliin ja Aurajuusto-dippi

Aika menee niin nopeasti, että tuntuu että toistan itseäni, siitä huolimatta että viime vuosi jäi välistä. Nimittäin se on taas Super Bowl -viikonloppu ja Nelonen Pro joka näyttää ottelut meille kaikille. Hyvä! Pari aikaisempaa juttua voi lukea tuolta: 2012 ja 2013. Tänä vuonna on taas jännä peli tulossa, minusta tuli Tom Brady -fani jenkeissä, niin upeasti hän pelasi silloin uransa alussa. Ja pelaa edelleen. En tiedä miten hän tekee sen, mutta yli kymmenen vuotta ei näy missään.

Kun viime aikoina on käynyt kotona lähinnä vain nukkumassa eikä ole arkena tehnyt ruokaa aikoihin (muut ovat kylläkin lämmittäneet minun tekemiä ruokia), niin voi hyvin viettää vähän aikaa keittiössä viikonloppuna. Tämä ruoka olisi kyllä tarkoitettu pelin aikana syötäväksi, mutta aikaeron takia se ei oikein ole mahdollista, meillä ei ainakaan syödä yhden kahden aikaan yöllä. Eli syötiin näitä sitten päivälliseksi. Ohje on siitä hauskasta Pioneer Womanin eli Ree Drummondin Juhlakirjasta. Totta kai Isolle Pelille on oma kappaleensa täynnä toinen toistaan parempaa juhlaruokaa.

Minä tein tänään näitä kanoja vähän sinne päin, slidereita ja sekä vihannestikkuja. Tee juustodippi ensin jotta se ehtii maustua. Minä muokkasin suhteita vähän omaan makuun sopivammaksi (esim. majoneesia puolet vähemmän), ja muutenkin puolitin ohjeen, se oli ihan riittävästi. Tuossa alla ohjeet ovat sellaisenaan kuin tein ne. Kanojen kastikkeesta tuli mitä tuli kun ainekset ovat erilaisia.

Aurajuusto-dippi:

1 dl majoneesia

1 dl hapankermaa

100 g Aura-juustoa murusteltuna

ripaus Worcestershire-kastiketta

pippuria

½ dl piimää

Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua jonkin aikaa jääkaapissa.

Kanapalat

1 kg kanan nahattomia rintafileitä (minulla Naapurin maalaiskanaa)

2½ dl jauhoa

1 rkl maissitärkkelystä

1 tl suolaa

1 tlk olutta, vajaa (3,3 dl)

rypsiöljyä

Pilko kana sopiviksi suupaloiksi (n. 2½ x 2½ cm). Sekoita kulhossa taikinan kuivat aineet. Lisää olutta, vatkaa samalla jotta taikina ei jää paakkuiseksi. Taikinan pitäisi olla sopivan paksua, jotta se peittää lihapalat riittävästi, mutta ei jää paakkuiseksi. Minulla jäi olutta yli, ja taisi silti olla vähän liian löysä taikina. Lämmitä öljy n. 175-asteiseksi padassa. Friteeraa lihat öljyssä pienissä erissä, n. 3-4 minuuttia kerrallaan. Nosta lihat talouspaperille valumaan. Minulla ei ole friteerauskeitintä, eli kanat painuivat vähän pahasti pohjaan. Olisi myös pitänyt käyttää isompaa pataa ja öljytilavuutta, nyt meni aikaa aika paljon, kun ei sinne pataan voinut laittaa paljoa lihaa kerrallaan.

Kastike 

(tässä nyt sovelsin ihan täysin, ja tein vähemmän, koska lapset saivat kanat ilman soossia)

100 g voita

1½ dl chilihilloa (cayenne pepper sauce ohjeessa)

muutama tippa Worcestershire-kastiketta

Sulata voi kattilassa, lisää hillo ja W-kastike sekaan, vatkaa hyvin sekaisin. Sekoita kastike friteerattujen kanojen joukkoon. Levitä lihat uunivuokaan, ja paista vielä 160-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

Laita kanat laakealle lautaselle ja dippi-kuppi viereen. Hyvää kaikkien mielestä.