keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Suklaamuffinit suklaasta ja pehmeällä täytteellä



Hiihtoloma on yksi parhaista lomista. Silloin saa ulkoilla vaikka seitsemän tuntia päivässä auringonpaisteessa ja pakkasessa, rakentaa linnoituksia, ihmetellä saukon touhuja, saunoa savusaunassa joka toinen päivä ja nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Ja kun se lysti loppuu, voi vaikka leipoa esikoisen kanssa suklaamuffineja keskellä päivää. Sellaisia suklaamuffineja missä ei ole kaakaojauhetta, vaan ihan oikeaa suklaata. Ja pehmeä täyte Pärlansin suklaakolakastiketta tai suolalakritsikastiketta. Nämä kaksi viime mainittua ovat peräisin Hellasta & Herkusta, suosittelen visiittiä sinne ihan noiden kastikkeiden takia,  niin ja Pärlansin toffeiden. Nyt ymmärrän mitä Jonna hehkutti.

Halusimme siis tehdä suklaamuffineita leffaherkuksi ja täyttää ne jollain pehmeällä. Kaapissa oli vain hyvin tummaa suklaata joten kokeilimme kastikkeita suklaapalojen sijaan. Kastike toimi oikein hyvin ja maukkaasti, mutta kannattaa ensi kerralla tehdä niin, että laittaa kaiken taikinan vuokaan ja vasta päälle kastikkeen, se kyllä varmasti valuu sisään. Nyt kastike ehti valua löysähkössä taikinassa pohjalle saakka, se ei haitannut makua,  mutta lusikkaa kannatti käyttää apuna muffinia syödessä. Suklaapala toimisi varmasti parhaiten, mutta näin teen toisenkin kerran, niin hyviä etenkin lakritsikastike oli suklaamuffinin sisällä/pohjalla.


Mietin muuten tätä kirjoittaessani, että sellainen oikea ruokabloggaaja ei vielä postaisi tätä ohjetta, vaan hioisi ohjetta niin kauan että saisi sen onnistumaan täydellisesti, ja sitten vasta postaisi hienojen kuvien kanssa ohjeen. Mutta koska en ole sellainen oikea ruokabloggaaja (eikä meillä saa syödä liikaa herkkuja, ainakaan lapset), laitan ohjeen tällaisenaan, ja neuvon, että kannattaa tehdä vähän toisella tapaa. Tämä liittyy siihen samaan, kuin että jotkut viettävät juhlia etukäteen, jotta saavat ohjeet blogiin ajoissa, eivätkä juhli siloin kun juhla on ja postaa reseptejä vasta sen jälkeen. Mutta koska minä en elä blogia varten, niin täältä löytyy ohjeet jälkikäteen ja usein epätäydellisinä, sori.

Takaisin asiaan: ei ollut helppo löytää nopealla etsinnällä mielestä reseptiä. Löysin kuitenkin Maistuis varmaan sullekin-blogista ohjeen, jota sopivasti muuttamalla pääsin alkuun. Tämä ei ole siis sama resepti, mutta suhteita on otettu vähän sinne päin, ja paistolämpö ja -aika myös. Tästi tuli 12 keskikokoista muffinia.

2 kananmunaa
1 dl sokeria
ripaus vaniljaa myllystä
1 dl maitoa 
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita sulatettuna
100 g tummaa suklaata

Jähmeää suklaakola- ja/tai suolalakritsikastiketta (esim. Pärlans)

Vatkaa kanamunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaniljajauhe tässä vaiheessa. Lisää maito, sekoita joukkoon. Siivilöi keskenään sekoitetut jauhot joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää vielä yhdessä sulatetut voi ja tumma suklaa joukkoon, sekoita.

Jaa taikina muffinivuokiin. Minä laitoin puolet taikinasta, sitten täytteeksi vajaa teelusikallinen kastiketta ja päälle lisää taikinaa. Kannattaa kuitenkin täyttää vuoka yli puolenvälin kerralla, ja lisätä kastike sitten. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki, ja nauti.

Tämä muffiniohje toimi hyvin, aion jatkossakin käyttää tätä. Sekaan voi heittää suklaan paloja, pähkinöitä, marjoja, vaahtokarkkeja, mitä vaan keksiikään. Enää ei tarvitse googlettaa ja etsiä hyvää ohjetta.

Weke ei pyydä talvella.

Ei kommentteja: