lauantai 23. huhtikuuta 2022

Erilainen etätyöviikko


Vietin maaliskuisen etätyöviikon kollegan kanssa Eerikkilä urheiluopistolla. Suosittelen.
 
Parasta viikossa oli monta asiaa. Parasta oli tehdä kollegan kanssa yhdessä töitä; vaje sille että saa rauhassa jutella ja miettiä työasioita, on ollut suuri. Ja yhtäkkiä se vaje täyttyikin tuon viikon aikana, arvon tajusi oikeastaan vasta jälkikäteen. Ja olihan se koirakaveri siinä tietokoneen vieressä lisäluksusta, ihan parasta.
 
 
 
Parasta oli avantouinti joka aamu. Laituria sai käyttää, jos kukaan ei ollut varannut saunaa, ja eihän sitä aamuisin ennen seitsemää kukaan ollut varannut.
 
 
Parasta oli ruoka, yksinkertaista, maistuvaa ruokaa ilman suurta vaivaa yhdessä tehden tai valmiissa pöydissä. Hyvää ruokaa ruokalassa, hyvää ruokaa itse kokaten.

 
Parasta oli ulkoilu. Joka päivä töiden jälkeen useampi tunti ulkoilua Liesjärven kansallispuistossa tai Ruostejärven ulkoilualueella. Yli 25 km jäisiä polkuja, lunta, jäätä, lammikoita, auringonpaistetta, halattavia puita ja naavaa.
 
Mieli ja keho kiittivät tästä viikosta. Kun saa tehdä töitä noissa puitteisa niin mihin sitä lomaa tarvitseekaan, ihan kuin olisi ollut lomalla viikon. Tämä viikko otetaan uusiksi, näin sovimme.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Kuulostipa ihanalta viikolta. Tosi hyvä idea etäarkeen.

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, tämä oli kyllä ihan parhaita ideoita tässä ajassa. Ilo irti etäilystä kun ei muutakaan voi.