sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen 2022


Taas alkaa olla yksi pääsiäinen vietetty, huomenna on vielä tiedossa siivousta sekä sisällä että ulkona. Tänään syötiin perinteinen pääsiäisbrunssi ja litsattiin (yläkuva). Kuopukselle jäi voittomuna, ehkä perinteisestä syystä taas tauon jälkeen. 
 
Lihapiirakka onnistui erinomaisesti toisin kuin viime vuonna, leivoin sen eilen illalla myöhään. Rahkapiirakka loppui tänään aavistuksen kesken, leivoin puolikkaan annoksen eilen ja vähän korvapuusteja lisäksi, eipä tarvitse juhannuksena ihmetellä pakastimesta rahkapiirakkaa. Pullan leipominen tuntui juhlalta, eikä mikään ihme kun edellisen kerran olin leiponut joulupullaa.

Tämän pääsiäisen ehkä hauskimpia juttuja oli nuo yläkuvan munakupeista löytyvåt mignon-munat. Minun tarkoin varjeltu salaisuus pääsi yllättämään etenkin lapset täysin, esikoisen ilme ja ihmetys oli ihan parasta 💚


Olen käynyt kävellen uimassa jokaisena vapaapäivänä. Jäät ovat sulaneet monin paikoin ja kaikki muutkin oikoreitit tulvivat, joten aikaa matkaan menee vähän enemmän kuin talvella. Tänään kävelin lasten kanssa rantareittiä pitkin, vettä riittää joka paikassa avannon lisäksi. Voisi jalat kastua penkillä istuessa.

Minulla pääsiäisen vietto alkoi perinteisesti kiirastorstain saldovapaalla, jolloin kävin Kauklahden kukasta hakemassa pääsiäiskukat Pirjo Kopilta ja Maxin kalasta pääsiäisen kalat. Torstaina tein sushia ja esikoiselle lohta uunissa. Pitkäperjantain kala-aterialla oli huolettomasti kirjolohta kahdella tapaa, katkarapuvartaita ja perunamuusia (alin kuva). Lauantaina söimme ei-niin-perinteisesti noutopitsaa (minäkin välttelen nykyään sitä yhtä kirjainta, ja olen päättänyt kirjoittaa pitsan pitsana tästä lähtien aina). Tänään oli aamulla perinteinen pääsiäisbrunssi, päivälliseksi söimme kauriin kinkkua (kuva alla). 
 
Valmistin kinkun lähes samalla tapaa kuin peuran kinkun kaksi vuotta sitten, en lukenut ohjetta loppuun, eli maustevoineen kaikkineen (tosin ilman persiljaa). Huippumurea kinkku, tämä oli siitä mökiltä saadusta kauriista, jolloin minäkin olin tilanteessa mukana. Oli kyllä hyvää ruokaa, vaikka itse sanonkin, kaikki tykkäsivät. Lopusta kinkusta, kastikkeesta ja uunikasviksista teen huomenna kastikkeen, ehkä sitä riittää tiistain etälounaallekin.
 


Muistiin ensi vuodeksi:
  • lihapiirakka kannattaa leipoa lauantai-iltana
  • rahkapiirakkaa vain puolikas pellillinen (loppuu kesken mikä on parasta)
  • pääsiäisruoho kannattaa laittaa kasvamaan, sen perään kysellään kuitenkin
  • jos aikoo koristella pääsiäistä, se kannattaa tehdä ajoissa kielloista huolimatta
  • ei kannata vertailla muiden pääsiäisruokia ja -kattauksia; meillä vaan syödään yksinkertaisesti juhlinakin

Ei kommentteja: