maanantai 3. elokuuta 2020

Kuukauden tee: Mustikkainen jäätee

Vihreä mustikkainen jäätee

Nyt on hyvä mustikkavuosi, ainakin täällä päin, todellakin on. Olen kerännyt 60 l mustikkaa, ja vaikka paljon on syöty tuoreeltaan ja vähän keittänyt kuningatarhilloksi, on mustikkaa kertynyt pakastimeen talven varalle enemmän kuin vuosiin. Parin ämpärin kanssa (tai no, aina 9 l kerrallaan koska #pyörällämetsään) pääsin siihen erinomaisen mustikkavuoden määritelmääni, eli tunti ja ämpäri, muiden kanssa jouduin vähän tekemään enemmän töitä. Ja nopein ämpäri täyttyi niin, etten siirtänyt ämpäriä kertaakaan, keräisin vain säteittäin poimurillisen toisensa jälkeen ämpärin ympäriltä.

Tähän aikaan vuodesta luonteva kuukauden tee on tietysti mustikkainen. Drinkkejä odottavat joutuvat odottamaan vielä yhden kuukauden, nimittäin tässä tulee raikas jäätee virkistämään hikisiä marjastuspäiviä.

Tavallisesti juon jääteeni ihan yksinkertaisesti hyvää teetä jäähdytettynä jään kanssa ilman mitään makeutusta tai kuplia, mutta onhan tämä näin tehden vähän parempaa. Jos haluaa juoda jääteen ilman kuplia, voi teen hauduttaa suoraan sopivaksi. Nyt jääteen pohjana on vihreä tee (mustikka-passion) tai musta tee "Mors lilla Olle", kumpikin ostettu Teahouse of Wehmaisilta

3 dl vahvaa vihreää mustikka-passionteetä
tai 3 dl vahvaa mustaa Mors lilla Olle -teetä
(tai jotain muuta mustikkaista teetä)
1-2 tl sokeria

n. 5 dl kuplavettä
jäitä
mustikoita 

Hauduta vahva mustikka-passiontee tai Mors lilla Olle -tee (tai joku muu mustikalla maustettu tee), minä käytin nyt 5 tl kolmeen desiin joko 80- (vihreälle) tai 100-asteista (mustalle) vettä. Hauduta 3-4 minuuttia ja mausta pienellä määrällä sokeria niin halutessa. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Kaada tee kannuun ja lisää kuplavettä sekä jäitä. Koristele mustikoilla. Näitä kumpaakin olen juonut jo monta kannullista tämän kesän aikana.

Musta mustikkainen jäätee

Ei kommentteja: