tiistai 21. helmikuuta 2017

Hirvi-chorizo


Tein viime viikolla haukimakkaraa isälle hänen tuomasta melkein nelikiloisesta hauesta. Minulla jäi lampaansuolta ylimäärin eikä arvokasta suolta voinut jättää käyttämättä joten tein nopeasti yhden makkarasatsin. Pursotus ei sujunut tällä kertaa ihan mallikkaasti, mutta lopputulos oli maukas ja hyvä kuitenkin.

Tällä kertaa kaipasin mausteista makkaraa, joten tein chorizoa hirvestä. Chiliä voisi olla enemmänkin, tällaisena makkara maistui myös lapsille. Käytin vuoden takaista ohjetta esikuvana, ja tästä tulikin ehkä paras hirvimakkara minkä olen tehnyt. Samalla muistelin kuinka mukavat makkaratalkoot meillä oli vuosi sitten siskon kanssa. Täytyy sanoa että siinä(kin) mielessä blogin pitäminen on mukavaa, että aina etsiessä omia vanhoja reseptejä tulee mukavia muistoja mieleen.

600 g hirven jauhelihaa
500 g rasvaista siankylkeä jauhettuna (Mallaspossua tai muuta hyvää possua)
100 g hienoksi silputtua sipulia  reilussa voissa/öljyssä paistettuna
2 chiliä hienoksi pilkottuna (Aji Cristalia)
1½ rkl perunajauhoa
4 tl chorizo-mausteseosta (tai paprikaa ja chilijauhetta)
2 tl korianterin siemeniä morttelin kautta
1 rkl suolaa
3 rkl punaviinietikkaa
1½-2 dl hyvää lientä

Vaivaa kaikki aineet hyvin sekaisin, jatka vaivaamista kymmenisen minuuttia. Paista koepala, lisää mausteita tarvittaessa. Anna massan kylmentyä uudestaan vähintään pari tuntia. Pursota  massa lampaansuoleen (tai possun). Paista n. 25 minuuttia 200 asteessa uunissa ja nauti hyvän perunasalaatin kanssa. Hyvä makkara, todella hyvä.

3 kommenttia:

elina/linnunlaulu kirjoitti...

Olet kyllä ehtoisa emäntä!!

sauvajyvänen kirjoitti...

Aina joskus voi olla ;) Eilen en ollut ollenkaan niin ehtoisa.

Anonyymi kirjoitti...

kuulostaa kiinnostavalta reseptiltä! Mitä sisältää hyvä liemi :)
Kivoja resptejä sinulla.
t. toinen metsästäjn vaimo