sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Perinteet - rikkaus vai rasite


Minä mietin jo joulun aikaan suhtautumistani perinteisiin, ja pohdinta jatkuu näin pääsiäisenä. Jouluun liittyy ainakin minulla paljonkin perinteitä, pääsiäiseen ei niinkään. Tai kyllä pääsiäiseeni kuuluu jonkin verran perinteitä, aina ennen tuntuikin että enemmän kuin keskimäärin muilla. Netin myötä olen huomannut että niitä pääsiäisperinteitä on ihmisillä vaikka kuinka, ja ainakin ruokablogeissa on ollut jo viikkotolkulla samanlainen kuhina kuin ennen joulua, some kuhisee kymmentä parasta sitä ja tätä reseptiä pääsiäiseen, pitää olla parsaa ja pitää olla lammasta jne. Meillä on perinteenä aina ne samat muutamat piirakat ja pasha, ollut jo lapsuudesta asti, ja somekuhina jää omalta osalta vähän vähiin. 

Jouluna mietin, että kuinka tärkeitä ne perinteet ovat, etenkin silloin kun on tunne ettei jaksa kaikkea esim. työkiireiden lisäksi. Entisaikaan tehtiin vaikka ei oltaisi jaksettu, mutta mites nyt? Erityisesti tämä oli mielessä pari vuotta sitten pääsiäisenä jolloin mikään ei onnistunut. Perinteitä voi karsia, mutta entä jos katkaisen "väärän" perinteen, jonkun tärkeän ja ylläpidän jotain yhdentekevää, onko sillä väliä? Kuinka paljon huonoa omaatuntoa tulee potea katkaistuista perinteistä? Että äiti vielä jaksoi mutta minä en.

Toisaalta kyllähän sitä itsekin luo uusia perinteitä, ja myös ne ovat tärkeitä. Ehkä pitää olla armollinen itselle, pitää huolen että sen mitä tekee, tekee hyvällä mielellä. Siitä ne muistot tulevat, lapsuuden fiiliksestä mihin palata uudestaan ja uudestaan. Aivan kuten on tärkeintä syödä yhdessä, hyvällä mielellä, se on sivuseikka mitä syö. Paitsi että pääsiäisenä pitää saada lihapiirakkaa ja pashaa, sitä omanlaista, itselle perinteistä. Niitä vaativat jo lapset ja mieskin.


ps. Ja sitten jos koko loma menee lasten sairastaessa, niin pitää vaan jaksaa ajatella että kyllä niitä perinteitä voi jatkaa seuraavana vuotena vaikka joku vuosi jääkin välistä. 

2 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä, etenkin kun esittää ne itselleen. Tein jonkin verran töitä sen eteen että pääsin jouluperinteissä siihen pisteeseen että sain poimittua sieltä sen mistä itse ja oma perhe nauttii (jouluruasta kun mikään ei juuri nappaa). Pääsiäinen taas on tänä vuonna maistunut hyvin, kun edellinen tuli vietettyä verenmyrkytyksen kourissa sairaalassa :). Perinteet on henkilökohtaisia ja yhteisöllisiä, kunkin on etsittävä tasapaino, oma näkemys suhteessa kumpaankin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Hienosti kiteytetty. Ja omalla kohdalla näitä tosiaan miettii, asia on jotenkin korostunut nyt kun lapset ovat vähän isompia ja muistelee omaa lapsuuttaan vastaavan ikäisenä. Sellaiset isot sukujoulut ja -pääsiäiset kuuluivat minun lapsuuteen, mutta samaa en pysty tarjoamaan omille lapsilleen. Ja juuri se oli lapsena kivointa isoissa juhlapyhissä. Etenkin esikoinen kaipaa yhteisöllisyyttä ja sukua ympärille, ja minusta tuntuu välillä kurjalta kun lapsi jää sitä vaille.

Ruokaperinteet on helppo toteuttaa, kun olen aina pitänyt niistä perinteisitä vanhanaikaisista ruuista. Arkena voi kokeilla mitä vaan, mutta tietyt juhlapyhät pysyy aina samanlaisina :) (Paitsi tälläisinä mahatautilomina).