tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kalapuikot hauesta


Minulla oli toisenkin hauen fileet pakastimessa. Etsin kaikki kalakeittokirjat läpi, googlailin ja yritin löytää hyvää kalamureke tai -pullaohjetta. Oikein mikään ei iskenut, samanlaisia ohjeita kiersi netissä mitä oli 80-luvun keittokirjassakin (ei sillä että siinä mitään vikaa olisi, yllätyin vain ohjeiden samanlaisuudesta). Sitten päätin tsekata Juuren keittokirjan kalaohjeet sen loistavan kalamakkaraohjeen jälkeen, ja sieltähän se löytyi! Oikeastaan muut kalakeittokirjat tuntuvat turhilta, tuoltahan ne kaikki inspiroivat kalaohjeet löytyvät, mieleen jäi monta muutakin mitä pitää kokeilla. 

Minä kyllä oikaisin ohjeessa todella reilusti, ei sitä työpäivän jälkeen "ehtinyt" ihan kaikkia vaiheita tehdä, eli tämä ohje on vähän sinne päin. Eli kannattaa vilkaista sieltä kirjasta se oikea ohje, siinä käytettiin mm. leipää korppujauhojen sijaan, ja kaprikset kuivattiin itse, minä käytin valmiiksi kuivattuja. Minulla oli vähemmän kalaa, ja muutin suhteita aavistuksen (ei ehkä olisi kannattanut), ihan sen mukaan mitä oli mielekästä käyttää.

500 g haukifileitä
cayennepippuria 
valkopippuria
1 tl suolaa
2 dl kermaa
100 g ranskankermaa
tuoretta tilliä
ruohosipulia

vehnäjauhoa, suolaa, pippuria
1 muna
korppujauhoa (tämä tehtiin kirjassa leivästä, sitruunasta ja tillistä)

Jauha haukifileet pariin kertaan lihamyllyssä, sekoita mausteet ja suola joukkoon. Lisää kerma ja ranskankerma joukkoon vähitellen koko ajan sekoittaen. Levitä massa tasaisesti leivinpaperin päälle uunivuokaan. Kirjan kuvassa kalapuikot oli melko ohuita, minulla jäi aika paksuksi, ja se oli huono, puikkoja oli vaikea käsitellä. Paista 120 asteessa 45 minuuttia tai kunnes massa on kypsä (kirjan ohjeen mukaan 25 minuuttia riittäisi, ja varmaan näin onkin jos levy on riittävän ohut). 

Leikkaa mureke puikoiksi, pyöräytä ne ensin vehnäjauhoissa, sitten munassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista puikkoihin hyvä pinta pannulla öljyssä tai kirkastetussa voissa. 

Tartarkastike 

(oma versio kirjan ohjetta mukaellen)

100 g ranskankermaa (mitä jäi murekkeesta)
1 dl majoneesia
kuivattua kaprista (minulla Hellasta ja Herkusta, ohjeessa tehtiin seos itse)
tilliä
sitruunaa

Sekoita kastikkeen aineet keskenään, kaprikset voi murskata morttelissa, mausta maun mukaan.

Kalapuikot syötiin itsetehtyjen lohkoperunoiden, kastikkeen ja porkkanaraasteen kanssa. Aikuiset tykkäsivät, mutta lasten makuun koostumus ei ollut ihan suun mukainen. Kalamassa oli hyvää pelkästään paistettunakin. 


2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tätä reseptiä olisi tarvittu, kun lapsena mökkirannasta nousi pelkkiä haukia. Niistä keitettiin aina soppaa, johon vanhan polven vaatimuksesta laitettiin myös kalan pää kiehumaan. Keitetty kalan silmä oli minusta pelottava! En vieläkään syö kalakeittoa.:-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Samanlaista kalasoppaa minäkin olen syönyt, mutta minusta se oli hyvää silloin ja on edelleenkin. Nykyään tosin teen sen liemen erikseen (pään kanssa) ja irrotan lihat soppaan, isä keittää vanhaan tapaan. Ei osaa omat lapset vielä kaikkia kaloja ja niiden ruotoja, toisin kuin minä jo lapsena.