perjantai 19. syyskuuta 2014

Puolukkarahka

Puolukkarahka on minusta parasta rahkaa mitä on (ehkä siksi että puolukka on lempimarjani?), etenkin tähän aikaan vuodesta kun sen voi tehdä tuoreista puolukoista. Lapsille puolukkarahka ei meinaa kelvata edelleenkään, mutta jatketaan harjoittelua. Tämä on nopea herkku, ja sokerin määrää säätelemällä siitä saa terveellisemmän välipalan tai herkullisen jälkiruuan, tai jotain siltä väliltä.

Tämä on helppo ja yksinkertainen (tarpeeton?) ohje, mutta ajattelin kirjata sen tähän ylös, sillä juuri eilen keskustelimme puolukkarahkasta ja tajusin että kaikille ei ole tullut edes mieleen että puolukasta saa todella hyvää rahkaa.

2 dl kermaa
500 g rahkaa
½-1 dl sokeria (tai ei ollenkaan)
2 dl puolukkasurvosta (juuri survottu parasta)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan rahka, haluttu määrä sokeria (jos 1 dl, lapset melkein tykkäävät) ja juuri survotut puolukat. Vatkaa kaikki sekaisin, jaa annosmaljoihin ja koristele puolukoilla.

9 kommenttia:

Lezzie kirjoitti...

Puolukka on minunkin mielestä paras kaikista marjoista. Laitan sitä nyt tuoreena smoothiin omenan kanssa. Rahkana olen myös joskus käyttänyt mutta en ole vielä tänä syksynä ehtinyt. Täytyypä tehdä. Kiitos vinkistä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä syön puolukkaa eniten siinä puolukka-smoothiessa, eli piimää, puolukkaa ja talkkunaa. Ja kaalilaatikon kanssa menee kanssa reilusti. Mutta kyllä tämä rahka syksyn ensimmäisistä puolukoista taitaa olla se suurin suosikki.

ps. Sinulla on kiva blogi!

Anonyymi kirjoitti...

Puolukkarahka on yksi suosikkijälkkäreistä täälläkin. Meillä tehdään usein hieman hapahkoa versiota: 1dl kermaa + 5 dl rahkaa ja valtavasti puolukoita.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin pidän happamasta versiosta, mutta muut ei niin. Tyydynkin siihen piimä+puolukkaan jota syön sellaisenaan, siis ilman sokeria, enkä edes yritä tarjota muille, vaan nutin ihan itse.

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Lapsena en edes tajunnut, että jostain muusta marjasta voi tehdä rahkaa, koska meillä se aina tehtiin puolukasta ja niin happamana, että vähän irvistytti. Koin valtavan silmien aukeamisen, kun naapurissa tehtiin sama mansikasta tai ananaksesta ja niin makeana, ettei tarvinnut irvistellä.

Kotikasvatus on tehonnut, hapan ja puolukkainen on se, joka on nykyään oikeastaan ainoa, jota teen kotona.

sauvajyvänen kirjoitti...

Se on hyvä oppi. Minä lapsena ihmettelin kun äiti aina sanoi lempimarjakseen puolukan. Että miten voi, kun on mansikoita ja mustikoita ja vadelmia. Nyt minä sanon aina lempimarjakseni puolukan, vaikka muistakin tykkään niin puolukka on paras.

Annaleena kirjoitti...

Puolukka on kyllä erityisen ihana marja! Sesongin ulkopuolella "herkuttelen" puolukkasurvoksella (mieluiten ilman sokeria) ja maustamattomalla jogurtilla :)

Nanna kirjoitti...

Eikä mikään ole turha resepti. Helposti unuhtuu, että kaikki ei osaa keittää perunoita. Tai tehdä puolukkarahkaa, koska eivät ole ikinä tehneet. Ja osa nvielä haluaisi tai tulee haluamaan joku päivä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Annaleena, tuo on minunkin herkkua, tai se talkkuna-smoothie mitä aina teen :)

Nanna, jep, näin minäkin ajattelen. Ja onhan nämä hyviä muistutuksia että tuotakin voisi tehdä. Ja ehkä jää löydettäväksi jälkipolville siinä vaiheessa, kun hiffaavat että hei, se puolukka on minunkin lempimarja...