maanantai 29. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjakiisseli - kerroskiisseli


Keräsimme esikoisen kanssa muutaman litran pihlajanmarjoja mökiltä. Halusin tehdä mm. kiisseliä. Pihlajanmarjakiisseli kaipaa minusta jotain pehmeyttä lisäksi, ja siksi tykkään tehdä siitä kerroskiisseliä. Tein nyt vähän isomman annoksen tiivistettyä, makeaa pihlajanmarjamehua, josta käytin vähän tähän kiisseliin ja loput pakastin erissä.

Tiivistetty pihlajanmarjamehu


1 l pihlajanmarjoja
5 dl vettä
2½ dl sokeria

Puhdista pihlajanmarjat ja huuhtele ne (tämä on se syy, miksi tykkään keittää pihlajanmarjamehun mehumaijassa: ei mene aikaa putsaamiseen). Keitä marjoja viitisen minuuttia, siivilöi mehu talteen, painele marjoja reilusti. Näin mehusta tulee sakeampaa ja maukkaampaa, mutta kirkasta se ei ole, kuten maijalla tehty mehu on. Lisää sokeri ja keitä mehua kasaan ihan reilustikin. Tätä mehua voi käyttää juomissa (katsokaa hienon näköinen kettukarkki-drinkki Kivistössä-blogista), booleissa, kiisseleissä, puuroissa, ruuanlaitossa, jäätelöissä, missä vaan.

Pihlajanmarjakiisseli:


1 dl mehutiivistettä
2½ dl vettä
1 rkl perunajauhoa
½ dl vettä

Kiehauta mehu ja vesi. Lisää vesitilkkaan sekoitettu perunajauho, sekoita sakeaksi ja anna jäähtyä kannen alla.

Maitokiisseli:


5 dl maitoa
vaniljatanko tai vaniljajauhetta
2 rkl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Sekoita kaikki aineet kattilassa. Jos käytät vaniljatankoa, halkaise tanko ja vedä veitsellä siemenet maidon joukkoon. Heitä myös tanko sekaan, mutta poista se valmiista kiisselistä. Sekoita hyvin ja anna kiisselin poreilla muutaman minuutin ajan. Jäähdytä kannen alla. 

Kokoa kiisseli kerroksittain kulhoon, tai laita kahteen kerrokseen kuten minä tein. Hyvää, raikasta ja syksyistä. Tästä annoksesta saa neljä sopivan pientä jälkiruokamaljallista.

Perunaa, porkkanaa, punajuuria, sipuleita, lehtikaalia

Tänään on Mikonpäivä eli Mikkelinpäivä (sisko muistutti, kun muuten olisi voinut mennä ohi), johon mennessä sato piti olla korjattuna ja eläimet ja väki siirtyi sisätiloihin. Minäkin nostin suurimman osan loppusadosta ylös, mutta mustajuuret, palsternakat, lehtikaalia ja osa purjoista ja sellereistä jäi vielä maahan. Lämpöä riittää vielä hetken, toivotaan ainakin niin. Punajuurista oli kyllä onnettoman pieni sato, viime vuotisen huippusadon jälkeen kylvin vähemmän punajuuia, ja tässä sitä ollaan.

Muutama purjo ja yksi varsiselleri

3 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Tästä tuli minulle mieleen ruokamuisto hirmuisen kaukaa eli omasta lapsuudesta. En muistanutkaan ennen kuin nyt, että kotona äiti teki joskus syksyllä pihlajanmarjoista kiisseliä ja nimenomaan näin kerroskiisselinä. En muista silloin siitä erityisemmin tykänneeni, enemmän pidin puolukkaisesta kerroskiisselistä. Olisikohan makuaisti nyt jalostunut :) ?

Nanna kirjoitti...

Kiisseli näyttää ihanalta tuossa kastehelmessä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin oikeasti tykkään enemmän puolukkakiisselistä, mutta vaihteeksi pihlajakin on hyvää, on ainakin omanlaistaan.

Nanna, niin minustakin :)