torstai 29. toukokuuta 2014

Valkoinen kanttarellipitsa


Tämä resepti löytyy Liemessä-blogin Jenni Häyrisen mainiosta Katukeittiö-kirjasta. Perheen sienivihaajat lähtivät reissuun, joten taas on hyvä aika tehdä sieniherkkuja. Koska meitä oli vain kaksi syömässä, tein ohjeen tuosta puolikkaana.

Jugurttipitsapohja


300 g turkkilaista jugurttia
2 kanamunaa
½ tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja

Sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin. Muotoile palloksi, kelmuta ja anna tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia. Kauli reilun jauhomäärän kanssa ohuiksi pohjiksi (minä tein nyt puolikkaasta annoksesta yhden ison pohjan). 

Täyte


1 l kanttarelleja  (+voita)
2 kevätsipulia
150 g ranskankermaa
80 g parmesaania
suolaa ja pippuria myllystä

Paista kanttarelleja ja kevätsipulia pannulla niin, että nesteet haihtuvat. Minulla oli pakastettuja kanttarelleja, jotka oli siis paistettu viime syksynä, joten käytin ne sellaisenaan, enkä sitten paistanut sipuleitakaan. Levitä ranskankerma pizzapohjalle, lisää sienet ja pilkotut sipulit. Raasta juustoa päälle, suolaa ja pippuroi (taisi unohtua tällä(kin) kertaa). Paista 220 asteessa reilu 10 minuuttia.

Pidin pitsasta todella paljon, esikoinen ei ehkä niinkään. Ehkä tämä maistui enemmän piirakalta kuin pitsalta, mutta hyvää se oli. Ja jugurttipohjaa tulen tekemään muulloinkin, se kohosi hauskasti vaikkei hiivaa ollutkaan.

4 kommenttia:

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Jugurttinen pizzapohja pitää kyllä joskus testata. Valkoisesta pizzasta muuten pidän itse kovasti, mutta sieniä en ole kokeillut päälle. Parmankinkku ja salvia toimivat joka kerta niin hyvin, etten ole lipsunut muuhun :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Jugurttinen pizzapohja pitää kyllä joskus testata. Valkoisesta pizzasta muuten pidän itse kovasti, mutta sieniä en ole kokeillut päälle. Parmankinkku ja salvia toimivat joka kerta niin hyvin, etten ole lipsunut muuhun :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Ja ihan tuplana tuli tuokin kommentti, kun lähettämisessä oli jotain hämminkiä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Eipä ne tuplat haittaa, vähän on hitaalla bloggeri nyt.

Tuota ohjetta kannattaa kyllä kokeilla, niin hyvää se oli. Ja minun pitää kokeilla tuota kinkkua ja salviaa joku kerta, kuulostaa niin hyvältä.