sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Lihapullat ruskeassa kastikkeessa

Lihapullat taitavat olla lasten herkkua sukupolvesta toiseen. Jokainen tekee ne vähän omalla tavallaan, ja aina ne ovat yhtä hyviä. Minun tulee aina sekoitettua erilaisia lihoja niihin, ja laiskuuttani paistan ne uunissa. Tiedän toki että pannulla tulee parhaat, mutta teen aina ison satsin kerralla ja pakastan loput, tai jätän lastenvahdin lämmitettäväksi kuten nyt. Muutaman kerran vuodessa teen niille ruskean kastikkeen, joka on niin hyvää ja niin epäterveellistä. Mutta niin hyvää. Mietin pitkään, että miksi mummojen tekemä ruskea kastike oli parempaa kuin oma tekemäni, kunnes älysin, että salaisuus on siinä muutamassa sekunnissa, joka erottaa jauhojen melkein kärähtämisen totaalisesta kärähtämisestä, ja rohkeudesta viedä ne siihen pisteeseen. Eli jauhot on oikeasti saatava tummiksi ja melkein kärähtäneiksi, se on vaan uskallettava mennä sinne asti (nuorempana aina uskallus loppui kesken). Ja sitten kiehuva vesi päälle (ja jos jää paakkuja, kukaan ei kiellä siivilöimästä kastiketta), kiehuvaa vettä käytettäessä minulle ei ole paakkuja jäänyt. Lihapullien ainemäärät vaihtelevat joka kerta, riippuen lähinnä siitä minkäkokoisia jauhelihapaketteja sattuu pakastimesta osumaan käsiin.

voita pieni nokare
1-2 sipulia
1½ dl korppujauhoa
2 tl sinappijauhetta
2 tl timjamia
musta- ja valkopippuria
3 tl paprikajauhetta
2-3 tl suolaa tai yrttisuolaa
3 dl kermaa tai kahvikermaa
2-3 munaa
800 g hirven jauhelihaa
350 g lampaan jauhelihaa
350 g sika-nauta jauhelihaa

Kuullota pilkottu sipuli/t. Sillä välin sekoita korppujauhoihin halutut mausteet. Lisää kerma/muu neste, sekoita hyvin. Sekoita munat ja sipuli joukkoon, lisää kaikki jauhelihat ja sekoita hyvin. Pyörittele lihapullat ja paista joko pannulla, tai uunissa 250 astetta 15-25 min, riippuen pullien koosta.

Ruskea kastike:

50 g voita
4 rkl vehnäjauhoja
n. l kiehuvaa vettä
1 tl etikkaa
1 tl suolaa
1tl sokeria tai 1 rkl ketsuppia

Sulata voi valurautapannulla. Lisää jauhot joukkoon ja ruskista reilusti, siihen pisteeseen, että hetken päästä kärähtäisivät tyystin. Lisää kiehuva vesi sekoittaen hyvin. Varo kuumaa höyryä. Lisää etikka, suola, sokeri (tai ketsuppi) ja anna kiehua jonkin aikaa. Lisää lihapullat ja anna vielä kiehua hetki. Erityisen hyvää perunamuusin kanssa.

4 kommenttia:

Kotiharmi kirjoitti...

Minäkin teen aina lihapullat uunissa ja oikein hyviä tulee. Tuon ruskean kastikkeen suhteen olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi: kunnon ruskistus pitää olla. Minä jänistän aina viime tingassa, eikä meinaa tulla hyvää. Ja siksi teen ruskeaa kastiketta hyvin harvoin.

Rouva Raadelmasta kirjoitti...

Ruskea kastike on onnistuessaan niin ihanaa, että kannattaa hermoilla sen vuoksi. Ne viimeiset hetket ennen kiehuvan veden lisäämistä ovat likimain tuskalliset. Hyvin näyttää sinulta sujuneen!

Nanna kirjoitti...

Olen uunilihapullanainen ehdotomasti, pannulla eivät pysy kasassa.

Ruskea kastike <3
En tiiä rakastaako sitä vain suomalaiset tässä muodossa, mutta me senkin edestä. Tai en kyllä tiedä nykyajan nuorista, oonkohan jo viimeisiä ruskealla kastikkeella kasvaneita sukupolvia. Asuin lapsena/nuorena yhteensä melkein 10 v. mummolassa. ja yleisin ruika oli siis perunat ja ruskeakastike lihapullilla, lihalla, makkaralla, läskillä jne. Tai pelkät perunat ja ruskea kastike!
Harvoin teen enää kastiketta tähän tapaan, ruskean kastikkeen teen yleensä suurustamalla lihaliemipohjan, mutta silloin kun haluan oikein KUNNOLLISTA, niin kyllä on päästävä jauhoja ruskistamaan!
Etikka on minulle uusi lisäys.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kotiharmi, ei kannata jänistää, uskallus kyllä palkitaan ;)

Rouva, kiitos kehuista, hyvää oli tosaan taas kerran.

Nanna, ne pysyvät kasassa ja pyöreinä, kunhan vaan jaksaa heilutella pannua riittävästi niin että pullat pyörivät. Ja haba kasvaa kun valurautapannua heiluttelee :)