tiistai 13. heinäkuuta 2021

Peuraa muurikalla



Hellettä on riittänyt, en enää edes muista kuinka monta viikkoa tässä on ollut tätä. Olimme pitkän viikonlopun mökillä heti kun esikoisen kesätyöt päättyivät. Sunnuntaina saunottiin savusaunassa helteestä huolimatta tuntitolkulla. Mietimme saunan tarpeellisuutta paahtavassa helteessä, mutta kuopus, joka on myös saunanlämmittäjä, oli sitä mieltä että saunaan on päästävä, ja täysin oikeassahan hän oli. Kymi oli 24 ℃.

Palstalta pataan

Söimme koko mökkireissun hyvin: se on helppoa tähän aikaan vuodesta. Lauantaina grillasin peuranpaistia ja pekonijuustoa, lisänä uusia perunoita ja kaalisalaattia. Sunnuntaina grillasin kassleria (lähdin hakemaan kalaa, mutta maatilatorilla ei enää sitä ollut joten päädyin possuun), tomaatteja ja pekonijuustoa, lisänä taas uusia pottuja ja kaalisalaattia. Eilen paistoin suikaloitua peuraa sekä palstalta tuodut kasvikset ja kahdelta edelliseltä päivältä ylijääneet perunat muurikalla. Lisänä oli kaali-kurkkusalaattia omista kurkuista.

Otin mökille lähtiessä ison, yli kahden kilon, peurapaistin pakastimesta. Osa paistista sopi erinomaisesti pihveiksi (lauantain ruoka), mutta osa paistista oli sellaista, että se sopi paremmin suikaloitavaksi. Niin se ruoka keksii itse itsensä. Marinointiin käytin kaikkea mitä mökillä sattui olemaan, jokainen voi maustaa lihan itselleen mieluisalla tavalla. Tästä määrästä 5 söi isoon nälkään, lisäksi lihaa jäi vielä yhdelle nälkäiselle myöhemmäksi.

n. 1 kg peuran paistia suikaleina
½ dl rypsiöljyä
½ dl soijakastiketta
½ dl Poppamiehen smoky Apple -soosia
½ dl Poppamiehen Korean BBQ -soosia
2-3 tl suolaa (koska helle)
1 tl pippuria myllystä

öljyä muurikalle
1 sopivan napakka kesäkurpitsa
4 sipulia
muutama tuore härkäpapu (jos on)

öljyä muurikalle
10-12 keitettyä perunaa
suolaa, pippuria

Suikaloi liha. Lisää öljy, soijakastike ja muut mausteet. Sekoita hyvin sekaisin, anna maustua huoneenlämmössä puolisen tuntia tai yli.

Pilko kasvikset ja perunat. Kasviksia olisi hyvin mennyt tuplamäärä, mutta nyt oli tämän verran.

Paista lihat muutamassa erässä kuumalla muurikalla, siirrä pataan. Lisää öljyä muurikalle, paista kasviksia siinä hetki niin, että saavat vähän väriä mutta pysyvät vielä rapeina. Siirrä pataan. Lisää öljyä vähän enemmän ja paista perunat hyvällä lämmöllä. Suolaa ja pippuroi ne (jos muistat), ja siirrä pataan. 

Lisänä oli chili-paprikahilloa, ja kaikki oli niin hyvää, että ihan liikuttui. 

Helteisen heinäkuun kukkakimppu

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Olen miettinyt jonkun aikaa yleiskoneen ostamista ja huomasin että sinulle oli ollut samaa pohdintaa 2015. Oletko tyytyväinen silloin tehtyyn ratkaisuun, onko kone pelannut?

sauvajyvänen kirjoitti...

Olen ollut tyytyväinen hankintaan, tosin viime aikoina kaikenlainen leipominen on jäänyt vähiin, joten koneellakin on vähemmän käyttöä kuin alkuaikoina. Tavallisen pullataikinan tykkään tehdä käsin, eli siihen ei ole enää tullut käytettyä. Lihamyllyä käytän nykyisin eniten, se on kyllä huippu ainakin siihen määrään lihaa ja kalaa mitä minä tarvitsen vuosittain.

Satu kirjoitti...

Kiitos tiedosta! Puoliso hajotti mun koneen jauhamalla sillä pakurikääpää... jännä että halpiskone ei kestänyt sitä :D No voi sitä vielä käyttää mutta hihna tuppaa luistamaan pois ja tehosekoitinkannun muoviosaan raaputtui naarmut :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Minullahan ei ole tehosekoitinta tässä koneessa ollenkaan, ja olen luotettavista lähteistä kuullut, ettei ainakaan kahvilakäyttöön se olisi ollut riittävän hyvä. Eli omaa kokemusta ei ole, enkä sitä ole tähän hankkimassakaan, jos joskus päätän sellaisen hankkia.