maanantai 9. syyskuuta 2019

Luumu-chutney


Tämä vuosi on hyvä luumuvuosi, tuntuu että kaikkialla on paljon luumuja. Kodin luumupuu notkuu luumuista, samoin mökin toinen luumupuu, Laatokan helmi, oli keltaisenaan luumuja. Kriikunoitakin oli sellainen määrä vanhoissa puissa, ettei isä muista vuosiin nähneensä. Keräsin eilen reilu pari kiloa Laatokan helmiä säilöttäväksi ja mökkireissun jälkeen keitin ne hilloksi ja chutneyksi.

Rouva Raadelmasta oli tehnyt luumuista chutneytä ja hilloa, siitä tämän chutneyn idea lähti. Tein säilykkeen miettien parhaita mango-chutneytä mitä muistan Skotlannissa saaneeni. Tästä tuli ihan älyttömän hyvä säilyke, ihan yllätyin itsekin. Selvästikin hyvä flow viikonloppuna.

1 kg luumuja kivet poistettuna
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1-2 Aji Cristal
1-2 Aji Fantasy
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl korianterinsiemeniä
2 tl sinapinsiemeniä
1 tl suolaa
400 g hillosokeria
½ dl omenaviinietikkaa
½ dl etikkaa

Puolita luumut ja poista kivet. Pilko sipulit ja chilit hienoksi silpuksi ja laita kaikki aineet etikkaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä vajaa puolituntia. Lisää etikka ja anna kiehahtaa hetken verran. Anna jäähtyä pieni hetki ja purkita steriloituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa jäähtymisen jälkeen.

Aion käyttää tätä luumu-chutneyta ainakin wokeissa, kanaruuissa, riistan lisukkeena ja dipeissä. Maltan tuskin odottaa uusia kokkailuja.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Tätähän pitää kokeilla, sillä meilläkin kriikunapuu notkuu hedelmistä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä oli kyllä harvinaisen onnistunut resepti. Pitää tehdä vielä toinenkin satsi, että jotain jäisi talvenkin varalle.