perjantai 20. huhtikuuta 2018

Tex-mex-kyyhkykeitto vuosikertakyyhkyistä


Tämä on hyvä kyyhkykeiton ohje, vähän muutakin makua vaihteeksi kuin pelkistettyä riistaa. Mietin kuitenkin tovin, että postaanko tätä, tai ainakin että kerronko mitä tähän tulee. Muistan silloin monta vuotta sitten kun hävikistä herkuksi -kampanja alkoi ja monet postasivat ohjeita tyyliin että minulla on tämä hyvä banaani ja tein siitä jotain ennen kuin se menee huonoksi. Tai pelastin viime kesän marjat pakastimesta maaliskuussa, ja nämä olivat sitten "hävikistä herkuksi". Ja minusta se oli outoa, kun eihän ne olleet hävikkiä sillä hetkellä, tavallista raaka-ainetta vaan.

Nyt minullakin oli raaka-ainetta pakastimessa, jonka pelastin ruokaan jota nimitän hävikistä herkuksi. Arkkupakastimen pohjalta nimittäin löytyi kolme kyyhkyä vuosien takaa. En kerro että kuinka monen, mutta enemmän kuin yksi tai kaksi. Yhdestä oli vakuumi pettänyt, kaksi oli vielä priimassa vakuumissa. Tässä vaiheessa kuulin Aihisen Kapen sanovan korvan juuressa että mitä tää on, miks nää on tääll. Muistin myös jonkun kokin ja toisen bloggaajan ihmettelyn että miten riistaa voi syödä muulloin kuin riista-aikana, että kuka hullu sitä nyt pakastaa (no meillä pakastetaan aina, sillä sitä tulee yleensä koko vuoden tarpeeksi). Näin nyt kuitenkin oli, unohtunut muutama lintu liian pitkäksi aikaa, mutta totesin että linnut ovat vielä aivan syötäviä, vaikka ehkä maku on saattanut vähän kuivahtaa vuosien aikana. 

Linnut ovat aikanaan eläneet hyvän elämän, lentäneet Ranskasta tänne ja mies on ne lopulta saalistanut ja käsitellyt. Näin arvokasta lihaa ei vaan voi jättää käyttämättä, olkoonkin että olivat unohtuneet pakastimeen. Lämpimissä maissa liha maustetaan voimakkaasti mm. makuvirheiden korjaamiseksi, sama tehtäköön kylmänkin takia. Niinpä valmistin linnut maukkaaksi keitoksi. Keitin kyyhkyt ensin ja käytin sitten liemen ja lihat varsinaiseen keittoon, lientä pakastin vielä toiseenkin ruokaan. Keitto oli hyvää, ja siitä syötiin kaksi ateriaa.

3 kyyhkyä 
1 iso sipuli
1 iso porkkana
pala palsternakkaa
1 tl kokonaisia valko- ja mustapippureita
2 maustepippuria
1-2 tl kuivattua savuchilirouhetta
vettä

kyyhkyn lihat
1 iso sipuli
1 iso porkkana
pala varsiselleriä
2½ dl kyyhkylientä
400 g tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 pss pakastemaissia
1 chili (tulisuus maun mukaan)
suolaa

korianteria
limen lohkoja
maissilastuja
hapankermaa

Laita puhdistetut kyyhkyt kattilaan, lisää kasvikset, mausteet ja vettä niin että kaikki peittyy. Keitä reilu tunti, alle kaksi. Siivilöi liemi ja keitä sitä vähän kasaan, noin puoleen. Irrota kyyhkyn lihat luista.

Laita puhtaaseen kattilaan lihat, pilkotut kasvikset, vähän lientä ja tomaattimurska. Lisää vettä niin että saat sopivan keiton. Anna kiehua n. 15-20 minuuttia, lisää pussillinen maissia sekä pilkottu chili ja tarkista suola, anna vielä kiehahtaa. Tarjoile korianterin. limen, maissilastujen ja hapankerman kanssa. Hyvä keitto, todella hyvä. Ja hyvä mieli kun sai käytettyä unohdetut linnut.

2 kommenttia:

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Ihanaa, sullakin on vuosikerta-aineksia pakkasessa! Just kaivoin pakastimesta vuoden 2013 (!!) kantarelleja ja totesin ettei ne tuoksuneet hyvältä sulattamisen jälkeen. Joskus menee meikä-oravallakin säilöminen liian pitkälle. Mutta oikeasti, olen miettinyt miten pitkään lihaa/riistaa voi käyttää pakastimesta?
Ja ai että nauroin tolle "käytin banaanin, hävistä herkuksi"!

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvä että nauratti, minä muistan että silloin ei aina tiennyt että itkeäkö vai nauraa logiikan kanssa.

Mitä pakastimessa säilymiseen tulee, minä olen aisteihin luottaen todennut että juurikin sienet säilyvät huonoiten, ja kala. Sienien rakenne ja maku alkaa kärsiä jo vuoden aikana/jälkeen. Kalan maku alkaa kärsiä jo kuukausien aikana, varsinkin rasvaisten kalojen. Myöskään possun liha ei säily hyvänmakuisena minusta ainakaan vuotta kauemmin, villisika ehkä juuri ja juuri. Viralliset suosituksethan ovat huomattavasti lyhyempiä.

Mutta marjat säilyvät loputtomiin, ainakin jos ne käyttää vaikka kiisseleihin. Ja rasvaton riista, hirvieläimet ja metsä/vesilinnut säilyvät kyllä todella pitkään, vuosien yli, etenkin jos ne on pakastettu vakuumissa. Mutta ei näköjään haittaa vaikka vakuumi on hajonnut ja lihan päälle on tullut "lunta". Maistoin näitä kyyhkyjä keittämisen jälkeen, ja maku oli kyllä todella hyvä edelleenkin, ei ollut makuvirheitä.

Toki tässä muistutan että se on jokaisen omalla vastuulla ja aistien varassa mitä tekee, minä en ole mikään virallinen taho suosittamaan yhtään mitään.