tiistai 3. helmikuuta 2026

Amerikkalainen juustokakku


 
Viime kuussa vietimme synttäreitä talvimökillä. Sankari toivoi ihan tavallista amerikkalaista juustokakkua ja kylläpä oli mukava leipoa se. Leivoin sen perjantaina ja kakku nautittiin sunnuntaina. Melkein unohdin ottaa kuvan, enkä todellakaan muistanut kuvata kokonaista kakkua. Tämä resepti on peräisin vuosituhannen alusta, sen ajan amerikkalaiselta kollegalta. Tämä on se tavallisin ja yksinkertaisin juustokakku, vai pitäisikö sanoa perus (ehkä aavistuksen usein kuultu sana mitä tahansa kysyttäessä). Tämä on siis todella autenttinen amerikkalainen juustokakku, kuten ohjeesta voi huomata. Vähän olen pienentänyt alkuperäistä ohjetta, tästä söi viisi oikein hyvin, ja sen lisäksi jäi vielä kolmelle pienet palat myöhemmäksi. Söimme kakun sankarin toiveesta hillahillon kanssa. 

Pohja

200 g Digestive-keksejä
80 g voita

Hienonna keksit tasaiseksi hienoksi jauhoksi. Sekoita sula voi joukkoon. Painele 20 cm kokoiseen irtopohjavuokaan ja sen reunoille. 

Juustoseos

600 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
300 g creme fraichea
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljauutetta

Vatkaa kaikki aineet sekaisin. Kaada seos pohjan päälle. Paista 180 asteessa n. 50 minuuttia. Sammuta uuni ja anna uunin kakkuineen jäähtyä suunnilleen huoneenlämpöön. Nosta kakku pois uunista ja anna jäähtyä lisää pöydällä. Siirrä kakku jääkaappiin ja anna jäähtyä vähintään seuraavaan päivään.

Nosta kakku lämpiämään vähän ennen tarjoilua ja nauti kakku hillon tai marjojen kanssa. Aika täydellinen vaikkakin yksinkertainen juustokakku.

Ei kommentteja: