keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Matsutake creme brulee eli creme brulee tuoksuvalmuskasta

 
 
Sain sopivasti ennen joulua ihanan paketin Rovaniemeltä: ison pussillisen kuivattuja matsutakeja eli tuoksuvalmuskaa ja upeaa mustavahakasfudgea. Samana päivänä ovi kävi muutenkin tiuhaan, olin tilannut kotiin joulukalat (Maxin kala),  kukat eli kolme jouluista pikkukimppua (Kauklahden kukka) ja ruuat (Kauppahalli24). Siitä se joulufiilis alkoi, vaikka tänä vuonna olikin kuuseton ja muutenkin kukkia lukuunottamatta koristeeton joulu. 

En ole koskaan löytänyt yhtään matsutakea, luulisin kyllä tunnistavani sen jos löytäisin. Sieni on kiinnostanut minua valtavasti, ja olen lukenut siitä vaikka kuinka paljon ja katsellut tunnistuskuvia vuosien varrella. Nyt googlatessa löytyi kiva juttu muutaman vuoden takaa Suomen luonto -lehdestä, terveisiä vaan sinne Rovaniemelle 💚

Kuulin sieniviikonloppuna sieni-ikäväkurssilaisilta (sieni-ikävä viikonloppu, mikä mahtava konsepti!), että olivat tehneet siellä tattikermaa. Olin paistanut matsuja kerran pannulla ja ajattelin, että sienen aromaattinen maku sopisi hyvin jälkiruokiinkin. Niinpä sitten tein vähän isomman määrän matsutakekermaa jonka käytin mm. creme bruleeseen. Sokerin polttaminen ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin, mutta oli tämä silti todella hyvä jälkiruoka ja maultaan paras creme brulee mitä olen ikinä syönyt, ohjeena käytin vanhaa River Cottagen ohjettani.

4 dl kuohukermaa
1 dl kuivattua matsutakea eli tuoksuvalmuskaa

Aloita valmistamalla sienikerma: mittaa kerma kattilaan ja lisää kuivatut sienet joukkoon, voit vähän murskata niitä jos haluat. Nosta kerma kiehuvaksi, siirrä kattila sivuun ja anna kerman jäähtyä kannen alla tunti pari, tai enemmänkin. Siivilöi kerma, painele vähän sieniä että saat kaiken kerman talteen, ota sienet talteen muuta käyttöä varten (niistä lisää myöhemmin).

4 rkl sokeria
4 munankeltuaista
3,4 dl matsutake-kermaa

2 rkl sokeria
 
Vatkaa sokeri ja munankeltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma joukkoon ja  kaada seos uunin kestäviin annosvuokiin, tästä määrästä tulee 3-4 annosta. Siirrä ne isoon uunivuokaan, jossa on niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee suunnilleen kermaseoksen puolen välin korkeudella. Laita iso vuoka 150 asteeseen uuniin ja paista n. 50 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ihan kylmäksi. Ennen tarjoilua lisää sokeria tasainen kerros päälle ja polta sokeri tohottimella.
 
Sokeri paahtui hymynaamaksi, mutta rapsahti ihan oikeaoppisesti. Ja maku oli ihan sanoinkuvaamattoman hieno. 

3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Mikä paketti :-0 Mustavahakasfudge kuulostaa aivan taivaalliselta, ja matsutake on kiinnostanut jo kauan, mutta eihän sitä mistään kaupallisesti saa, eikä se meidän lehtometsissä kasva. Kanssakangasalalainen Ripaus tryffeliä sitä kyllä jostain kuulemma viiden vuoden välein löytää. Missä lie käy retkillään :-)
Sienen käyttö jälkiruuissa olisi ihan uusi aluevaltaus. Aikoinaan Tomi Björckin Liq-lakritseissa oli herkkutattilakua, ja se oli kyllä todella hyvää.
Osaatko kuvailla matsutaken makua ja tuoksua? En osaa kuvitellakaan, miltä se oikeasti maistuu.
Kiitos Suomen luonnon artikkelista, täytyy käydä lukemassa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä ajattelin, että ainakin sellaisen viime vuoden kaltaisen huippuvuoden aikana voisi olla kannattavaa lähteä pohjoiseen sieniaikaan. Pitää seurailla sieniseuran fb-sivuja, ainakin viime vuonna pysyi hyvin kartalla sopivan ajankohdan suhteen. Meillä päin ei todellakaan ole sellaisia metsiä mistä niitä kannattaa etsiä.

Minusta maku on ihan omanlainen, mutta jos jollain tutulla pitäisi kuvata, niin ehkä sanoisin että tulee aavistus kuivattua herkkutattia mieleen, mutta tatti siis yksiulottoisempana makuna pohjalla. (Nämä ohjeet toimivat varmasti loistavasti myös tateilla!) Osahan ei tykkää tuoksuvalmuskasta kun maku/tuoksu on liian "parfyyrimainen", mutta minä en sellaisena sientä maistanut (vaikka olenkin hajusteherkkä). Tavallaan tatin maun päälle paljon lisää makua, niin kuvailisin, mutta rakenne on paljon kiinteämpi/lihaisempi kuin tateissa (ja anteeksi etten osaa hienommin kuvata). Vähän ehkä jännitin etukäteen, että mitä jos en tykkääkään yhtään, mutta taas meni hyvät jännitykset ihan hukkaan ;)

Ulla kirjoitti...

Kiitos, vakuutuin, että matsutakea on päästävä maistamaan :-)