lauantai 19. syyskuuta 2020

Etäpäiväkirja 11 - harrastuksista ja ilosta


Kuten kirjoitin, lomaltapaluu otti aika koville tänä vuonna. Tajusin sen myötä, että on ihan pakko tehdä itselle hyvää. Keksittävä ja tehtävä asioita, jotka ovat mahdollisia ja jotka tuottavat hyvää mieltä itselle. Sen jälkeen jaksaa taas tehdä hyvää muillekin.

Harrastukset ovat tärkeitä ilontuottajia, vaikka minulla ei koskaan ole ollut mitään kummoisia harrastuksia. Vieläkin naurattaa kun mies jenkeissä totesi omille uusille harrastuskavereilleen, että vaimo harrastaa ruuanlaittoa ja kai vähän käsitöitä.

Nykyään taitaa monilla harrastukset olla erittäin tavoitteellisia ja jopa stressin aiheita. Ehkä nyt voisi tehdä hyvää harrastaa jotain myös ihan tekemisen ilosta, ihan vaan siksi, että se on kivaa ja vain sitä. Ihan sama osaako tai syntyykö mitään. Minä olen herätellyt näitä vanhoja harrastuksia eloon siitä syystä että ne tekevät itselle hyvää, ilman mitään tavoitteita tai päämääriä. Ehkä tämä on henkistä laiskuutta, ettei ole tarkoituskaan kehittyä, tai ehkä se on vaan armollisuutta itseä kohtaan. Joka tapauksessa mieli kiittää.

Kuten näkyy, olen taas kirjoittanut blogiin aktiivisemmin. Lupaan, että edelleenkin ilman aikomusta kehittyä kuvien tai kirjoitusten suhteen, puhumattakaan siitä, että ajattelisi tästä tulevan mitään kaupallista. Ihan vaan siksi, kun tekee mielelle hyvää jäsentää tätä poikkeusaikaa myös blogin kautta.

Olen myös palannut käsitöiden pariin, ja tämä paluu on ollut paluuta siihen korkeintaan ekaluokkalaiseen minääni,  joka virkkasi ketjusilmukkaa lankakeristä pelkästään sen takia kun oli niin kiva virkata. Käsitöitä tekemisen ilosta, siitä ilosta, miten hyvää se tekee mielelle. Minulla aukesi jokin lukko kesällä kun poikkesimme Juvan matkalla Lahdessa vanhassa puutalossa. Inspiroiduin kaikesta kauniista; talosta, käsitöistä ja lyhyestä kohtaamisesta (terveisiä sinne).

Ja kyllähän se vanha tärkeä harrastus, lukeminen, on palannut vuosien tauon jälkeen takaisin jo jokunen vuosi sitten. Ehkä siihen on meinannut tulla suorittamisen makua välillä, kun kaikkea kiinnostavaaa ei vaan ehdi lukea. Mutta sekin on ihan ok, luen juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä.

En ehkä ihan osannut sanoa mitä halusin, mutta tarkoitan, että olkaa itselle armollisia, myös harrastaessa. Tehkää itsellenne hyvää, on se sitten veren maku suussa tai leppoisammin, mutta tehkää silti, ilon kautta. Kunhan se on kivaa, kun muuten tämä on niin tätä, niin tätä.


ps. Olen tänä vuonna jopa fiilistellyt marjametsässä.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Ihana ekaluokkalaisvertaus :-) Heti muistui mieleen kirkkaanoranssi lankakerä ja siitä harmaalla virkkuukoukulla nuherrettu piiiitkä ketjusilmukkanauha.
Nyt kun puutarhahommat alkaa olla lopuillaan, on mukavan rauhoittavaa ottaa neule työn alle. Ihan sama tosiaan, millaista se jälki tai lopputulos on. On vain niin ihanaa tuntea hyvänlaatuinen lanka sormien välissä.
Lukemisen kanssa on mullakin välillä taukoja. Kun työkseen lukee ja kirjoittaa, ei aina jaksa rentoutua kirjan ääressä. Nyt on taas lukemiskausi menossa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minun lanka oli kirkas turkoosi, petrooliin päin menevä :) Ihana, että joku heti tunnistaa sen tunteen!