torstai 20. elokuuta 2020

Mustikkapiirakka Valamon luostarin omenapiirakan ohjeella


Terveisiä mökiltä jossa olen ollut etätöissä tällä viikolla. Kävin tiistaina mustikassa työpäivän jälkeen, päätin nimittäin poimia ensimmäisenä iltana sen verran mustikoita, että saataisi isän kanssa hyvät aamiaiset loppuviikolle. Mustikoita tulikin ihan huomaamatta 5 l (eli tämän vuoden mustikkasatoni on 80 l). Puolta ämpärillistä mekään emme saa aamiaisilla kulumaan, eikä mökin pienessä yläpakastimessa ollut tilaa (ei sillä että näitä viimeisiä kannattaisi pakastaakaan, sen verran mustikkakausi alkaa olla ohi). Eli pakkohan niitä mustikoita oli piirakkaankin kuluttaa.

Mökillä oli tällä kertaa ihan perusraaka-aineet, eli mustikkapiirakka oli tehtävä aika yksinkertaisin ainein. Mielessä oli Valamon luostarin omenapiirakka, sillä munia, sokeria ja jauhoja löytyy aina, ja kyllä siitä teemaidosta vähän joutaa muuhunkin. Onneksi keksin tämän piirakan, tuli nimittäin ihan älyttömän hyvä piirakka. Tein piirakan vähän pienempänä, en siis pellillistä, kun eihän sitä olisi saatu kahdestaan syötyä, ehkä aavistuksen kadutti tämä ratkaisu. Lisäsin kardemummaa taikinaan, koska se vaan on niin hyvää mustikan kanssa, ja täytyy sanoa että taidan lisätä seuraavan kerran omenapiirakkaankin. Sanoinko jo, että tuli todella hyvä piirakka, kannattaa kokeilla.

2 munaa
1½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
70 g voita
1 dl maitoa (tai vettä)

4-5 dl mustikkaa
2 rkl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja kardemumma keskenään sekaisin, lisää munavaahtoon. Sulata voi ja kiehauta se maidon kanssa. Kaada ne kiehuvana taikinan joukkoon vatkaten samalla. Levitä taikina uunivuokaan ja ripottele päälle reilusti mustikkaa. Minä en nyt mitannut määrää, mutta laitoin niin paljon että pinta peittyi kokonaan mustikkaan. Ripottele päälle sokeria. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti (ja jos et malta odottaa, oli se hyvää kuumanakin).

En tiedä oliko se mustikoiden runsaus, ihanat illat mökillä vai mikä, mutta piirakka maistui niin ihanalta, että en muista näin hyvää mustikkapiirakkaa tänä vuonna syöneenikään. Ja niitä on syöty paljon.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Onpas erikoinen taikina. Täytyy testata omppujen kanssa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kannattaa testata. Tein viikonloppuna vielä pellillisen (kun oli enemmän porukkaa), ja kaikki tuli syötyä viimeistä murua myöten siitäkin. Mökille ei tule yhtään omenia, pitää ostaa perjantaina Hakaniemen torilta kun sinne asti toivottavasti pääsee.