lauantai 11. heinäkuuta 2020

Matkalla Suomessa - viiden vuoden jälkeen


Minä olen kirjoittanut (ei millään kovin hyvällä) viisi vuotta sitten blogiini kotiman matkailusta ja matkoilla syömisestä. Viisi vuotta on aika pitkä aika, ja kyllä siinä ajassa on muutosta tapahtunut, paljonkin ja onneksi parempaan. Tämä blogi ei ole mikään matkablogi, enkä minä pidä matkustamisesta juurikaan, mutta kyllähän sitä yksi kaksi pientä kesälomareissua tulee tehtyä joka vuosi. Kuten olen aiemminkin jo todennut, minulla tämä poikkeusaika ei ole muuttanut tai perunut suunnitelmia, tätä se olisi ollut vanhassakin normaalissa.


Ensimmäiselle matkalle Mikkelin kautta Juvalle lähdin kahden ystävän kanssa heti viimeisen työpäivän jälkeen ennen lomaa. Mikkeliin saavuimme niin myöhään, että missasimme Tertin kartanon kesäpöydän, mutta nautimme sen sijaan upeat pizzat pizzeria Domissa Mikkelin keskustassa. Yövyimme kolmen hengen huoneessa vanhalla kasarmialueella Huoneistohotelli Marjassa, lämmin suositus paikalle. Minun mielikuvitus nauttii tällaisista paikoista, mietin aktiivisesti millaista elämää siellä on ennen eletty. Aamiainen odotti jääkaapissa, poikkeusaikana nautimme aamiaisen omassa huoneessa, tunnelmallista sekin.  Ihana yöpaikka, voittaa ketjuhotellit mennen tullen.


Aamulla jatkoimme matkaa Kenkäveroon, jossa saattoi shoppailu melkein lähteä lapasesta. Mutta eihän pellavaa voi koskaan olla liikaa, ei päällä eikä keittiössä. Paljon kehuttu Kenkäveron puutarha taisi pitää vähän välivuotta, mutta toisaalta, siellä oli tämän kesän söpöin käsienpesumahdollisuus. Tertin kartanon keittiöpuutarha oli sen sijaan ihan mielettömän upea ja inspiroiva, pitäisiköhän sitä suunnitella omaakin palstaa vähän eri tavalla (jos nyt saisi siemenet itämään).

Kenkäverosta matka jatkui Teahouse of Wehmais'iin. Onneksi meillä oli päytävaraus, sillä useampi  ihminen/seurue joutui kääntymään pois, koska paikka oli niin täynnä kuin näissä oloissa voi olla. Me nautimme iltapäiväteekattauksen (ylin kuva) ihanien teedrinkkien jälkeen. Kaikki oli hyvää, niin hyvää; ja tunnelmallista. Teehuone on remontoinut ja laajentanut konseptiaan niin, ettei se enää rajoitu vain englantilaiseen teekulttuuriin. Hyvä niin, ja vaikka ehkä jotain tunnelmallisuutta onkin menetetty, on paljon uutta saatu tilalle. Ja shoppailu sai jatkoa täällä, onpahan nyt ainakin teetä loppuvuodeksi kaapeissa. Ostin jopa elämäni ensimmäiset maustetut teet, nimittäin olen tänä vuonna ihastunut itse tehtyyn jääteehen ja erilaisiin teedrinkkeihin.  Pitäisiköhän niistä tehdä ihan oma kirjoituksensa?

Tämän reissun jälkeen totesimme, että ihan kuin olisi ulkomailla käynyt: tällaisissa paikoissa sitä ihmiset käyvät ulkomailla, joten miksi ei Suomessakin.

Tyrvään pappilan yläkertaa, huoneparsa 💚

Seuraava matka suuntautui perheen kanssa Sastamalaan. Mies ja esikoinen suunnittelivat reitin ja yöpymiset, ja puhuttiin koko ajan Sastamalasta. Olinkin sitten vähän sekaisin, kun kuitenkin oltiin välillä Vammalassa, välillä Tyrväällä tai Mouhijärvellä, mutta siis kuitenkin Sastamalassa. En selvästikään ole perillä näistä kuntaliitoksista ja nimien vaihdoksista.

Tyrvään pappilan veistospuistoa
Onnekkaan sattuman vuoksi söimme lounaan Tyrvään pappilassa. Mikä miljöö, mikä ruoka, mikä palvelu! Tänne kannattaa tulla ihan vasiten, ei vain vahingossa. Harvoin on niin tärkeä ja huomiotu olo kuin mitä sai kokea Tyrvään pappilassa 💚


Majapaikan lähellä oli Jaatsi, Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkoti. Historiallinen paikka, vaikka talo onkin näyttelykäytössä nykyisin. Aika upeassa paikassa sitä Axel on saanut lapsuutensa viettää!


Vammalasta suuntasimme Ellivuoreen, jossa oli matkan seuraava yöpymispaikka. Meillä oli sopivasti aikaa kahden sateen välissä kävellä Pirunvuorelle ja vierailla Kivilinnassa. Minä en tiennyt tästä paikasta etukäteen mitään, mutta tämän jälkeen osaan kyllä suositella paikkaa kaikille. Uskallan sanoa jo nyt, että Kivilinna ja Pirunvuoren luola ovat varmastikin yksi tämän kesän kohokohdista.


Hyvään matkaan kuuluu myös kahvit ystävien luona, olipahan taas mukava nähdä ja saimme juuri munittuja muniakin mukaan sekä rapsuttaa ihanaa koiraa. Vihjeestä kävimme kotimatkalla Pirkkalan sittarissa, ja täytyy sanoa, että sen valikoimat ovat kyllä monipuolisemmat kuin missään näissä pääkaupunkiseudun ruokakaupoissa missä asioimme. Ihan kuin olisi ulkomailla ollut.


Kaiken kaikkiaan voi todeta, että viidessä vuodessa on tapahtunut paljon. On helpompi löytää erilaisempia yöpymispaikkoja ketjuhotellien sijaan, sellaisia paikkoja joissa on hyvät aamiaiset. Myös paikallisia ruokapaikoja on helppo löytää ja niitä on paljon. Ja vaikka ruisleipä onkin parasta itähämäläisittäin, niin on virkistävää huomata, että näin on ;)

Kaikesta kehityksestä huolimatta kirjoitin omaan bullet journaliin muistiin seuraavia matkoja varten: ota omat teet mukaan! Joku asia ei siis vieläkään ole muuttunut näiden vuosien aikana, nimittäin aamiaisella ei tunnu edelleenkään saavaan aamiaisteetä.

4 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Jep, majapaikkojen aamiaistee on sitä iänikuista Earl Greytä tai sitten jotain hajuvedeltä maistuvaa, maustettua Liptonia.
Olisi kiva lukea jääteestä ja teedrinkeistä :-)
Ja kehtaako sitä edes tunnustaa, että en ole noita Sastamalan nähtävyyksiä koskaan nähnyt... Mutta Kenkäverossa sentään olen ollut useamman kerran :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

No nyt tämän kesän projektiksi käydä jossain noista Sastamalan kohteista. Jossei muuta niin nauttimassa Tyrvään pappilan miljööstä ;)

Minä kaipaan edelleen Kivistössä-blogin torstaidrinkkejä, ehkä voisikin tehdä teedrinkeille oman sarjan. Mutta kerran kuussa korkeintaan ;) Saisi vähän miettiä mukavasti uutta, että keksii jokaiselle kuukaudelle oman drinkkinsä.

Visit Sastamala kirjoitti...

Kiva kun löysitte meille ja viihdyitte! Kuntaliitokset ovat pistäneet Suomen karttaa mullin mallin monin paikoin, mutta onneksi löysitte hyvin meidän mainioita kohteita ���� Tervetuloa uudelleen!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kommentista Sastamalaan, tämä oli iloinen yllätys! Parhaitenhan nämä nimet oppii kun tulee paikan päälle. Ja varmasti tulemme uudestaan, viimeistään hiihtolomalla :)