tiistai 10. maaliskuuta 2020

Jjapaguri peuran sisäfileestä - korealainen "perinneruoka"


Pitkästä aikaa minulle kävi vanhanaikaisesti: innostuin ja inspiroiduin blogijutusta, eli Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan reseptistä. Hän oli käynyt katsomassa elokuvan Parasite, ja selvitti, että mitä ihmettä jjapaguri, uudehko korealainen hittiruoka on, vai pitäisikö jo sanoa perinneruoka. Minua viehätti ruuan perusajatus, jossa köyhä kohtaa rikkaan, eli ruoka koostuu halpisnuudeleista ja parhaasta/kalleimmasta mahdollisesta lihasta. Heti ohjeen luettuani tiesin, että haluan tehdä ruuan peuran sisäfileestä, joka on parhaita lihoja mitä tiedän, vaikka hintaa en osaakaan sanoa. 

Kävin eilen Hakaniemen Jiahe Asian Marketissa ostamassa neljä pakettia nuudeleita ja otin aamulla 2 peuran sisäfilettä sulamaan. Mikäli oikein ymmärsin kaupan nettisivuilta, sieltä onnistuu myös tilaaminen, tämä siis tiedoksi kaikille niille lukijoille, jotka asuvat jossain kauempana.

Valmistin ruuan neljälle, käytin Nannan ohjetta lähes sellaisenaan, siellä on myös paljon vaihekuvia. Lihaa oli sen verran kuin oli, eli jokainen voi säätää sen määrää. Minulla on vähän pelkistetysti ohje tässä, suosittelen todellakin lukemaan tuon perusteellisen Nannan kirjoittaman taustoituksen ja reseptin, netistä löytyy myös paljon englanninkielisiä ohjeita.

2 pkt Chapaghetti pikanuudeleita
2 pkt Neoguri pikanuudeleita

290 g peuran sisäfilettä (2 kpl)
suolaa ja pippuria
voita ja öljyä

Kiehauta reilu pari litraa vettä isossa kattilassa kattilassa. Keitä nuudeleita ja pussien mukana tulleita vihanneshiutaleita muutaman minuutin ajan, sekoita niitä vähän, minä nostelin nuudeleita haarukalla. 

Siivilöi nuudelit, ota talteen reilu 2 dl nuudelien keitinvettä (käytin sen pannulla missä paistoin lihat). Kaada nuudelit takaisin kattilaan sekä n. 2 dl keitinvettä. Sekoita  nuudeleihin chapaghettin tumma papukastikejauhe x 2, sekä neoguri-paketin tulinen  maustepussi, käytin vähän vajaan yhden pussin. Sekoita kaikki hyvin yhteen ja lisää lopuksi neoguri-paketin öljypussit.

Samalla kun nuudelit ovat kiehumassa, pilko sisäfileet suupaloiksi ja suolaa ja pippuroi ne. Pyöräytä lihakuutiot todella kuumalla pannulla voin ja öljyn seoksessa. Sekoita liha nuudeleiden joukkoon ja nauti. Lisukkeena tarjosin ituja.

Meillä tämä määrä nuudeleita oli kyllä reilusti, mutta kaksi pussia olisi ollut liian vähän. Esikoinen olisi mielummin syönyt fileen perunamuusin kanssa, kuopus totesi että liha oli parasta. Ei tainnut tulla uutta lempiruokaa lapsille, mutta olihan tämä nyt hauska kokeilu, voisin tehdä toistekin.


ps. Alkaa tämä jatkuva vesisade ja harmaus ottaa päähän minuakin: ruoka syötiin valoisaan aikaan, mutta yhtä pimeää on kuin on ollut koko tämän nyt 131 päivää kestäneen marraskuun ajan.

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Sanoitpa ihanasti tuosta innostumisesta. Tässä kun alkaa olla näitä kilometrejä takana niin bloggaajana kuin muutenkin, niin innostumiskynnys on selvästi noussut.

Mutta miten ihana se fiilis onkaan kun se pätkähtää päälle. Innostunut malttamattomuus kun haluaisi heti päästä testaamaan uutta raaka-ainetta, reseptia tai tekniikkaa. Ja päälle vielä se bloggaajan bonus, että minä pääsen kertomaan tästä ja jakamaan tämän ilon muiden kanssa.

Ihana kun innostuit yhtä lailla kun minäkin! <3 ... ja sullahan oli vielä elokuvakin edessä!

Ulla kirjoitti...

Tätä täytyy kyllä kokeilla, jahka saa oikeat nuudelit käsiin. Peuraakin on meille sopivasti tulossa miehen kollegalta.

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, nyt taitaa joutua vähän aikaa odottaa leffan näkemistä, mutta mikäs kiire tässä...

Ulla, eiköhän noita nuudeleita sieltäkin jostain löydy. Söin ylijääneet nuudelit etäpäivän lounaana ilman lihaa, hyvin meni niinkin.

Anonyymi kirjoitti...

20 vuotta sitten duunikeikalla Lontoossa korealaisessa ravintolassa söin jotain "todella hyvää nuudelihässäkkää lihan kera". Unohdin sen olemassaolon kunnes näin leffan Parasite ja siinähän se oli, hyvinkin tutun näköinen nuudekihässäkkä, nimikin mainittuna. Ja eikun kauppaan hankkimaan tarvikkeet, joskin muutin ohjetta siten että aitoa mustapapukastiketta jauheen sijasta. Ja että tuli hywwäää, teinit kärttää joka toinen viikko "zapakuuria". Vaihtelun vuoksi joskus kanaan tai loheenkin tehtynä.