Tattikeitto, se paras tattikeitto

Tästä keitosta olen haaveillut useamman vuoden, liemeen keitetystä pelkistetystä tattikeitosta. Viime vuosina tattisaaliit ovat jääneet valitettavan pieniksi ja ne vähät on käytetty johonkin muuhun. Ei tänäkään vuonna sato päätä huimannut (joo tiedän että muilla kyllä), mutta olen sentään saanut tehtyä tattisipsejä, nyhtötattia ja tattilientä. Ja tätä keittoa. 

Määrät eivät ole tarkkoja, mutta suunnilleen näin:

vajaa l l pilkottuja tuoreita tatteja

voita/öljyä

1 iso sipuli

tuoretta timjamia, ehkä rosmariinia

2 rkl vehnäjauhoa

2 rkl tiukkaa tattilientä

n. 1 l vettä

1-2 tl suolaa

2 dl kermaa

Puhdista ja pilko tatit pienehköiksi kuutioiksi. Paista pannulla niin, että neste haihtuu. Lisää pannulle voita/öljyä ja pilkottu sipuli, mausta tuoreilla yrteillä. Kuullota sipuli kuultavaksi. Lisää pannulle vehnäjauho, kääntele niin että jauho peittää tasaisesti kaiken. Lisää liemi ja vesi ja anna kiehua kunnes keitto sakenee. Mausta suolalla ja lisää kerma, keitä vielä vähän aikaa. 

Tämä keitto on syvän sienimäinen, niin paljon makua. Jos et tee keittoa heti metsästä tultua, voit paistaa sienet pannulla ilman rasvaa ja pakastaa sellaisenaan. Ja keittoa tehdessä kuullota sipulit ja lisää sitten paistetut sienet ja jatka keiton tekoa ohjeen mukaisesti. 

Yhden lauantain saalis

Ei ole suuria saaliita tullut. Tateista sain kuitenkin niitä sipsejä, nyhtötattia yhdelle ruualle, lientä muutamaan ruokaan ja tämän keiton. Rouskuista tulee joulun sienisalaatti, lampaankäävät ja orakkaat söin yhdellä lounaalla. Kantarellit ja suppilovahverot menivät nuorille keittoon, olivat lisäksi itse löytäneet kantarelleja. Ja huomaa kaksi vihertuoksumalikkaa, sienet jotka huomasin huumaavasta tuoksusta jo ennen kuin edes näin sienet 💚 Ja sen vihertuoksumalikan opin silloin Punkaharjun sieniviikonloppuna, niihin muistoihin palaan edelleenkin usein. 

Ja tänäänhän on metsän pojan eli Aleksis Kiven syntymäpäivä. Juha Hurme kertoi vuosi sitten Aleksis Kiven radikaalista metsäfilosofiasta ja totesi, että aikalaisistaan Kivi oli ainoa joka kirjoitti metsästä. Dostojevskille kaupunki oli se juttu, Tshehoville pelto. Näinhän se oli. 

Hyvää Aleksis Kiven päivää!