 |
| Tyypillinen aamiainen: iso kuppi teetä ja smoothieta, kuva kesältä 2019 |
Tammikuun kuukauden tee ei ole mikään varsinainen ohje teedrinkille; se on kertomus siitä, miten minä juon aamuteeni, jo kohta 35 vuotta, ja kuinka pienestä joku tapa voi saada alkunsa. Minä tykkään kertoa tätä tarinaa kaikille teenjuonnistani kysyjille, ja varmaan kerron vaikkei kysytäkään (sori).
Olin 1980-luvun puolen välin jälkeen Englannissa kielikurssilla, eläkeläisten suosimassa rantakaupungissa Bournemouthissa. Perhe, joka majoitti minut ja ystäväni (sama vadelmateestä kertonut), taisi tehdä sitä pääasiassa rahasta, mutta hyvä meidän siellä oli olla yksi kuukausi. Aamulla saimme kupilliset teetä ja pikkukulhollisen muroja. Lounaseväänä oli valkoista valkoisemmat leivät, jonka välissä oli majoneesia ja viipaleet kurkkua tai vähän pilkottua tomaattia ja pikkupussi sipsejä sekä joku suklaapatukka tai joskus harvoin hedelmä. Päivällisellä oli yleensä keitettyä pastaa tai vetistä perunaa ja papuja tomaattikastikkeessa tai sitten jotain muuta kastiketta. Lisukkeena tölkkiherneitä tai muuten vaan muhjuksi keitettyjä kasviksia. Tämä kaikki kuulostaa varmaan pahemmalta kuin mitä se muistoissani on, olihan tuollainen ruoka aika eksoottistakin kasarilla. Ruoka kyllä jätti jo kuukaudessa puutteen tunteen nuorelle, joka oli tottunut syömään paljon kasviksia ja marjoja päivittäin.
Mutta ne illat. Kokoonnuimme koko perheen kanssa olohuoneeseen, perheen isä keitti teeä kaikille ja nautimme teen yhdessä digestive-keksin kanssa uutisia katsoen. Tee oli vahvaa mustaa teetä, se juotiin reilun maidon kanssa. Miten kuumaa ja miten hyvää se olikaan! Ja vähintään yhtä tärkeää oli se yhdessäolo ja keskustelut perheen kanssa, sen mitä nyt sen ajan englannilla pystyin juttelemaan. Muistan vieläkin ne kupit, teen tuoksun ja maun, sen upottavan sohvan ja pienen television. Se jätti sellaisen jäljen, että palattuani kotiin aloin juoda joka aamu mustaa teetä maidon kanssa. Ja sillä tiellä olen edelleen.
Aamuteeni on siis English tai Irish Breakfast -teetä, mustaksi haudutettuna isossa kupissa ja reilusti maitoa päälle. Työpaikalla suosin teepusseja, tavallisesti ihan tavallisia kuten PG Tips, ja matkojen jälkeen jotain vähän parempaa niin kauan kuin riittää. Nythän sitä ei tarvitse miettiä, irtoteellä mennään edelleen kotona niin arki- kuin pyhäaamutkin. Hyviä teeaamuja kaikille!
5 kommenttia:
Minä juon aina mustaa teetä maidolla. Joskus nuorempana käytin sokeriakin siinä, mutta kiloja kertyy näin vanhana muutenkin, joten olen jättänyt makeutuksen pois.
Omien mehiläisten myötä olen yrittänyt opetella käyttämään hunajaa teessä, mutta sitten pitää se maito jättää pois.
Luontoalan opiskelun myötä, olen yrittänyt opetella villiyrttien käyttöä teessä. Kamomilla ja minttu menevät, mutta ne nyt ehkä ei ole niitä perinteisiä villiyrttejä, vaikka omalla tontilla lähes villinä kasvavatkin.
En vain saa makuani mihinkään muuhun kuin ihan perusmustaan teehen!
Kun olin muutama vuosi sitten Dorsetissa siskoni silloisessa asuinpaikassa, jäi sieltä hyvin mieleen se ihana musta tee, juuri maidon kanssa. Ensin aamiaisilla, joiden aikana ei puhuttu (minäkin sain olla rauhassa hiljaa eikä tarvinut keksiä mitään puhuttavaa) ja sitten teetauko päivän askareiden lomassa puoliltapäivin. Se juotiin aina ulkona, säästä riippumatta. Ja oli sitä teetä varmaan muulloinkin päivän mittaan.
Kotona meillä juotiin myös teetä aina paljon, samovaariteetä, ihme ettemme saaneet koskaan sähköiskua niistä vähemmän luotettavan näköisistä johdoista ja pistokkeista. Kahvia emme juoneet ollenkaan, me perheen naispuoliset.
marketta, minäkin käytin aina välillä sokeria tai hunajaa teessä, mutta nyt en ole kaivannut mitään makeutta todella moneen vuoteen. Hunajaa käytän silloin kun olen kipeä, ja silloin juon roobois"teetä".
Sari, kiva tarina. Samovaari kuulostaa eksoottiselta, en tajunnut että niitä on aikoinaan ollut aika paljonkin (opin tämän siitä Suomalaisesta teekirjasta).
Ihana teetarina; hyvin välittyi tunnelma noista hetkistä :-)
Omiin lapsuusmuistoihin kuuluu se kamala pussi-Lipton kera hapankorppujen. Sen jälkeen ei tullutkaan kuumaa juotua, ennen kuin parikymppisenä opin, että on olemassa muutakin teetä kuin Liptonia. Maustettua teetä tuli juotua reilusti päälle kolmikymppiseksi, mutta nyt menee enää pikimusta, maustamaton tee.
Itsekin muistan, miten Briteissä tuli 80-luvulla oltua keripukin partaalla, kun ruuan kanssa tarjottiin vain kypsennettyjä kasviksia, ja jopa hampurilaisen välissä oleva salaatinlehti oli paistettu :-D
Kiitos, ja kiitos sinunkin muistoista. Minäkin jossain vaiheessa join niitä maustettuja teelaatuja, sitten lopetin niiden juomisen kokonaan, kunnes olen taas vähän palannut niihin, sellaisiin kunnollisiin, missä ei ole mitään aromeita.
Lähetä kommentti