maanantai 25. tammikuuta 2021

Kerrankin hyvä sosekeitto


Esikoinen toivoi sosekeittoa omalla kasvis-toivevuorollaan, saatesanoilla "tee siitä kerrankin hyvää". No nyt tuli hyvää, niin hyvää, että on pakko kirjoittaa resepti ylös. Ihan tavallinen sosekeittohan tämä on, mutta minä en kovinkaan usein tunnu onnistuvan siinä, ainakaan muiden mielestä. Minulla oli liemenä hyvää peuralientä, mutta toki mikä tahansa muu liemi käy oikein hyvin, kasvisruuaksi tägäsin siitä huolimatta. 

Tästä annoksesta söi kolme (en laske sitä kuopuksen lautasen sotkemista annokseksi), ja lisäksi jä kolmelle etäilijälle riittävä lounas. 

6 porkkanaa (keskikokoisia)
1 palsternakka
1 sipuli (pienehkö)
n, ½ l kurpitsakuutioita (tai vastaava määrä sosetta)
1 varsisellerin varsi (pienehkö)
4 perunaa (esim. Rosamunda)
1 parsakaalin varsi (koska oli)
1 dl tiukkaa lientä
7 dl vettä
n. 200 g Koskenlaskijaa
1 tl suolaa (riippuu liemestä tarvitaanko)
1 tl viherpippuria morttelin kautta
mustapippuria myllystä
vähän timjamia

Kuori ja pilko kasvikset. Keitä niitä nesteessä n. 15 minuuttia. Lisää koskenlaskija ja soseuta. Tarkista suola, lisää vähän mausteita maun mukaan. Tarjoa esim. raejuuston kanssa. 


ps. Tähän keittoon meni viimeinen sipuli, nyt olen alkukesään saakka ostosipuleiden varassa. 

3 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Koskenlaskija tekee sosekeitosta hyvää! Jouduin kuukausi sitten ostamaan punasipuleita, viime viikolla keltasipuleita. Valkosipuleilla pärjättäneen seuraavaan satoon saakka.

Ulla kirjoitti...

Miten säilytät sipulit, kun ne kestävät näin pitkään hyvinä?

sauvajyvänen kirjoitti...

Ulla, minulla on vielä muutama valkosipuli jäljellä, mutta jos hyvin käy, ensi vuonna olisi pitkästä aikaa tulossa vähän enemmän niitä.

Ulla, minulla ne on ihan vaan koreissa pöydällä. Syksyllä lajittelen ne aika tarkkaan, ja käytän huonoimmista alkaen. Jos on oikein iso sato, silloin osa on paperikasseissa kaapissa, mutta viime vuosina ei niin isoja satoja ole ollut.