sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Toukokuun 2018 palstakuulumiset - estetiikka kaukana

 8 riviä perunaa. Takana auringonkukkaa ja valkosipulia, sitten mangoldia

Tämän vuoden kevät on ollut lämmin ja kuiva, ennästysvuosi tämäkin. Vähän enemmän lämpöä ja valoa viime vuoden kylmyyden, sateen ja ankeuden jälkeen, taitaa olla lämpösumma korkeampi nyt jo toukokuussa kuin mitä koko viime kesänä, siltä ainakin tuntuu. Minä olen kastellut palstaa jo nyt, en muista että aiemmin sitä olisi toukokuussa pitänyt tehdä, ei ainakaan moneen vuoteen.


Nyt alkaa kaikki kylvämiset ja istuttamiset tehty, aikaisessa ollaan. Kurpitsat vielä odottavat sisällä, nekin olisin jo laittanut ulos, jos vaan olisin kylvänyt siemenet aikaisemmin. Kuvassa mustalla peitetty alue odottaa kurpitsaa, edessä on lehtikaalit. Taaempana on kurkut harsolla peitettynä, sitten tulee herneet, pavut ja härkäpavut. Ja taaimpana pasternakkaa ja porkkanaa,.

Kuvista näkee, että palstaviljelyni ei ole ole mitään esteettistä puuhaa enää. Lähes koko 1½ aaria on peitetty eri tavoin rikkaruohojen, tuholaisten, varkaiden ja ilkivallan takia.


Sipuleissa on jo ihan mukavat varret, vaikka ei niitä harson alta näe. Sipulia on kolme penkkiä, sen takana on purjoa ja selleriä, ja lopulta penkki punajuuria, toinen muita juurikkaita ja viimeisenä salaatit, tillit ja persiljat. Penkkejä on enemmän kuin piirtämässäni suunnitelmassa, mutta alueet ovat suunnilleen niin kuin suunnittelinkin.

Aikaisemmin kylvettyjen ja istutettujen lisäksi nyt on:

  • Perunat maassa.
  • Herneet, hajuherneet ja härkäpavut kylvetty.
  • Pavut kylvetty (!).
  • Auringonkukat, krassit, malvikit ja muut kukat kylvetty
  • Punajuuret kylvetty.
  • Sipulia istutettu vähän lisää, valkosipulia vähän.
  • Lehtikaalia kylvetty lisää. 
  • Avomaankurkku istutettu harson alle. 

Maanparannusta olen tehnyt vähän enemmän kuin monena vuotena, olen kärrännyt tähän  mennessä palstalle yhteensä 24 isoa kottikärryllistä hevosenlantaa, 21 kottikärryllistä hiekkaa ja 4 isoa kottikärryllistä kompostimultaa. Hiekka on pääasiassa käytävillä, muutaman kuorman jätin kasaan perunamaalle levitettäväksi. Mullan levitin kaikki kahteen penkkiin sellaiselle huonolle alueelle. Hevosenlanta on tasaisesti joka paikassa, paitsi kurpitsoille ja lehtikaalille enemmän.

Tänään teen kevään toisen raparperipiirakan.

Ei kommentteja: