lauantai 23. syyskuuta 2017

Nappirouskut itämaisessa etikkaliemessä


Tänä vuonna on hyvä sienisato, ja ennen kaikkea se on monipuolinen. Rouskuja olen kerännyt enemmän kuin vuosiin, tai ehkä enemmän kuin koskaan. Säilön rouskut yleensä suolasieniksi, ryöppään sen vähä/paljon kerrallaan mitä niitä tulee ja suolaan. Löysin pieniäkin rouskuja sen verran, että tein pienen määrän nappirouskuja. Suurin osa on karvarouskuja, seassa on muutana kangasrouskukin. Kokeilin itämaista makumaailmaa tällä kertaa, ja voin tehdä kyllä toistekin. Tästä määrästä tuli tuollainen pikkupurkillinen.

n. 2-3 dl nappirouskuja
1 dl etikkaa
1,25 dl vettä
½ dl sokeria
pieni pala inkivääriä
1 tähtianis (puolikas ehkä riittäisi)
pieni pala kanelitankoa
1 tl korianterin siemeniä
½ tl suolaa

Ryöppää pikkuiset rouskut keittämällä niitä viitisen minuuttia, huuhtele kylmällä vedellä. Keitä maustelientä niin, että sokeri sulaa sinne. Laita sienet puhtaaseen (steriloituun) purkkiin ja kaada kuuma mausteliemi päälle. Jos haluat vahvempaa makua, jätä mausteet liemeen, mutta jos haluat miedompia sieniä, käytä liemi siivilöitynä. Sulje kansi ja anna maustau jääkaapissa vähintään muutama päivä. 

Sopii hyvin aasialaisen ruuan ja lihan lisukkeeksi, tai vaikka hodareihin nakkien sijaan/lisäksi.

Ei kommentteja: