sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Spagettikurpitsamarmeladi


Sadonkorjuu on siinä vaiheessa, että kaikkea tulee enemmän kuin ehtii syödä ja säilöä. Keittiön pöydällä odottaa vino pino kesäkurpitsoja pakastimeen pääsyä. Hain myös viimeiset spagettikurpitsat, niistä yksi oli mennyt huonoksi ennen isoksi kasvamistaan, kaksi kohtuukokoista sain vielä talteen. Keitin niistä toisen, siitä osa päätyi wokkiin, ja lopuista tein marmeladin sitruunan kanssa. Täytyy sanoa, että paras kurpitsoista tehty marmeladi mitä olen eläessäni syönyt/tehnyt. Tätä tulen tekemään uudestaan, niin hyvää se oli. Tästä tuli aika pieni annos, vain pari purkkia, sillä kurpitsa oli aika pieni, ja siitäkin oli jo osa mennyt ruokaan.

500 g spagettikurpitsaa
2 sitruunaa
1 pkt hillo-marmeladisokeria (330 g)

Halkaise spagettikurpitsa ja poista siitä siemenet ja niitä ympäröivä pehmeä sisus. Pilko puolikkaat reiluiksi paloiksi ja keitä niitä vedessä muutama minuutti, niin että haarukalla irrottaessa spagettimainen sisus irtoaa hyvin. Irrota sisus kuorista ja laita kattilaan. Pese sitruunat hyvin, raasta niistä kuoren keltainen osa ja purista mehu. Lisää sitruunan kuoriraaste ja mehu kattilaan ja lisää sokeri. Keitä marmeladia viitisen minuuttia ja purkita steriloituihin purkkeihin.

Hyvää leivän päällä, hyvää kesäkurpitsaleivällä (zucchini bread) ja hyvää ihan miten vaan! Parempaa kuin sitruunamarmeladi, parempaa kuin kurpitsamarmeladi. Helppoa hyvää!

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Varmasti tosi hyvää. Tätä vois kokeilla. Varmaan muutkin lajikkeet käy? Ainut mikä tökkii on nimi; Mun aivot toimii niin, että kun luen spaghettikurpitsa, pystyn kuvittelemaan vain kattilallisen bolognese-soosia... :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Hih, kutsu sinä vaan tätä sitruunamarmeladiksi. Ja varmasti muutkin lajikkeet käy, silloin vaan pitää itse vaivautua raastamaan kesäkurpitsa/kurpitsa raasteeksi. Spagettikurpitsalla se on niin kätevää kun ei tarvitse itse vaivautua...

Söin marmeladia maustamattoman jugurtin kanssa, ja oli mielettömän hyvää. Ja mietin jo sitä kääretortun tai kakun väliin.