sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Lusikkaleivät


Lusikkaleivät ovat kuuluneet meillä aina juhlaan. Äiti teki niitä aikoinaan kaikkiin meidän juhliin, jo sillon kun asuimme vielä kotona, ja senkin jälkeen. Hän taisi käyttää tätä Kotilieden ohjetta, jolla minäkin nykyisin teen lusikkaleivät. Nämä ovat esikoisen lempileivonnaisia, ja nykyisin näitä tuleekin tehtyä vähän useamminkin.

200 g voita
1,5 dl sokeria
4,0 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1,0 tl soodaa
2,0 tl vaniljasokeria
    
täyte:
     lemon curd -sitruunatahnaa
     omenamarmeladia
     aprikoosimarmeladia
päälle:
     sokeria tai
     tomusokeria

1.Kiehauta voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Kun vaahto alkaa laskeutua, kaada voi kulhoon.
2.Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. Sekoita jäähtynyt voisokeriseos tasaiseksi.
3.Sekoita sooda ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää voi-sokeriseokseen.
4.Painele taikinaa soikeapesäiseen teelusikkaan ja vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset leivinpaperilla peitetylle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
5.Levitä hieman jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle pohjalle sitruunatahnaa tai marmeladi ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain, jolloin saat munan muotoisia pikkuleipiä. Kierittele lusikkaleivät sokerissa tai seulo pinnalle tomusokeria.

Minä laitan tavallisimmin väliin vadelma-marmeladia ja kieritän aina sokerissa.

5 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Lusikkaleipä on kaikkien juhlien kuningatar!

sauvajyvänen kirjoitti...

Niinhän se on! Ei ole macaroneista eikä kakkureista korvaajaksi. Ja onneksi esikoinen on opettanut että niitä voi tehdä "tavallisillekin" synttäreille tai joskus jopa ihan muuten vaan.

Tusla kirjoitti...

Kuuluu meilläkin ihan ykkössuosikeihin. Pähkinäallergikko ei paljoa macaroneista piittaa ja enhän mä edes ole vielä ehtinyt mitään kakkureita tehdä. Perässähiihtäjä siis... :)

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Lusikkaleipien nimeen vannotaan täälläkin! Lemon curd sopii minunkin mielestäni väliin hienosti.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä aina pohdin, että miten noin yksinkertainen leivonnainen voi olla niin hyvä. Kai se on niin, että klassikko on klassikko.