keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi

Suolaa&Hunajaa-blogista kyseltiin, että olisinko innokas lähtemään mukaan Hävikistä herkuksi-kampanjaan, ja olinhan minä! Asia on tärkeä, sillä ruokaa menee hukkaan mahdottomia määriä, myös (siis etenkin) kotitalouksissa. Ruuan hinta on noussut kohisten, minun ymmärrykseni mukaan kaupan osuus on kasvanut eniten (korjatkaa toki jos joku haluaa puolustaa kauppojen osuutta ruuan hinnassa). Olen kuitenkin ajatellut, etten saa valittaa ruuan hinnasta niin kauan kuin heitän jotain ruokaa tai raaka-ainetta roskiin.

Tämä on asia, jossa haluaisin olla parempi ihminen kuin olenkaan. Vastaan aina asiasta keskusteltaessa, että teoriassa minulla ei mene ruokaa hukkaan, sillä olen (lue: haluaisin olla) tarkka taloudenpitäjä ja osaan käyttää jämiä monipuolisesti loihtiakseni niistä kelpo aterioita perheelle. Tämän lisäksi olen tottunut käyttämään (lapsuudenkotini ansiosta!) sisäelimiä ja kaikkia ruhonosia eläimistä, järvikaloja (myös niitä "roskakaloja") sekä monipuolisesti juureksia. Eli kaikki sellainen mikä on vasta nyt vuosikymmenten tauon jälkeen noussut trendikkääksi on ollut meidän perheessä itsestäänselvyys aina.  Siitä huolimatta,  mitäs se käytäntö onkaan? Parhaillaan menee jopa raaka-aineita roskiin, sillä en olekaan ehtinyt tehdä jotain aikomaani ruokaa, tai en ole huomannut että päiväys on mennyt aikaa sitten ohi. Huomiseksi aikomani jämäannos jääkin purkkiin odottamaan koska keksinkin jotain uutta kivaa. Edes se vaiva, että siirtäisin purkin pakastimeen on joskus liikaa vaadittu. Vetoan tässä osaksi kiireiseen arkeen: en ehdikään käyttää jotain loppuun, tai edes aloittaa. Työasiat vievät välillä ajatukset niin, ettei ajatuksia riitä enää jääkaapin sisältöön asti. Yms. tekosyitä.

Nyt minulla on hyvä syy miettiä ja järkevöittää perheemme ruokataloutta niin, että pääsisin toukokuussa siihen tilaan, ettei mitään mene hukkaan. Muistan kun juttelin siskoni kanssa - harmitellessani sitä, että oli taas leipää homehtunut - kuinka hän oikein joutui pohtimaan, että olisiko hänellä mennyt leipää roskiin koskaan. Se oli pysäyttävä hetki minulle. Nyt on tarkoitus siis päästä samalle tasolle siskoni kanssa leivän ja kaiken muun taloon tulevan ravinnon kanssa. Se miten onnistun, onkin toinen asia. En osaa (=halua) arvioida millä rahamäärällä ruokaa on mennyt roskiin, mutta nyt yritän päästää pyöreään nollaan, siitäkin huolimatta että toukokuussa on paljon juhlia, joista yleensä aina jää ylimääräistä syötävää sekä lisäksi paljon muuta ohjelmaa jolloin aikaa kuluu kaikkeen muuhun. Toukokuussa olen myös viikon työmatkalla, jolloin asiat eivät ole käsissäni, mutta sille en voi mitään. Lupaan, että toukokuussa

1) en heitä mitään raaka-ainetta roskiin. Tässä suhteessa olen periaatteessa vahvoilla, sillä luotan aisteihini vahvasti, ja joskus viimeiset käyttöpäivät tai parasta ennen-päivät paukkuvat railakkaasti, lähinnä siis maitotuotteiden ja munien kohdalla. Lihan ja kalan haluan edelleenkin tuoreena, mutta se ei olekaan ollut ongelma, lähinnä se on nuo kermat, jugurtit, kermaviilit tai vastaavat.

2) kaikki valmistamani ruoka myös syödään. Joko sellaisenaan, tai sitten jatkojalostetaan eteenpäin. Aikomuksissa on vähentää työpaikkaruokailua korkean hinnan takia muutenkin, joten omat eväät ovat hyvä tapa tuhota niitä pieniä annoksia, jotka jäävät yli niiltä päiviltä jolloin lapset eivät syökään niin paljoa kuin yleensä.

3) leipiä tai muutakaan vastaavaa ei jää homehtumaan tai muuten pilaantumaan, vaan ruoka tehdään siitä mitä on ja suunnitelmia muutetaan jos joku on menossa pahaksi. 

Lisäksi haastan kaikki tätä blogia lukevat kiinnittämään huomiota siihen, ettei heilläkään menisi ruokaa roskiin.








6 kommenttia:

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Jostain syystä en ole koskaan miettinyt tätä asiaa tuollain euroissa. Varmaan olen minäkin heittänyt melkoisen euromäärän suoraan roskiin! Oho!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kyllä täälläkin on syytä terästäytyä, tosin tämä kuukausi on vähän huono, kun niin paljon ollaan liikekannalla. Mutta yrittää voi.

Jonna kirjoitti...

Odotan jo innolla sinun vinkkejäsi, koska tiedän, että olet mahtavan monipuolinen kokki.

sauvajyvänen kirjoitti...

Ankerias, tässä on juuri tämän kampanjan hienous: ihmiset alkavat ajatella uudella tapaa ;) Vaikka sitten hirvittäisi.

C:tästähän se alkaa, ja tätähän voi jatkaa vaikka loputtomiin, ei tarvitse lopettaa yhteen kuukauteen.

Jonna: kiitos kohteliaisuudesta, mutta ei saa kasata liikaa paineita, vähän epäilyttää mihin sitä joutuu vielä :)

mammukka kirjoitti...

Jännä juttu, että näistä asioista on tullut niin trendikkäitä. Ei huono juttu ollenkaan ja on tosi kiva olla kerrankin trendikäs :) Olen myös "perintönä" saanut aika samoja juttuja. Itse yritän myös heittää mahdollsimman vähän syötävää ruokaa pois. Nyt kun olen päivät kotona, enkä käy töissä, asiaan on paljon helpompi kiinnittää huomiota. Ihan jo siksi, että on aikaa. Niin ja vähän vähemmän rahaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

mammukka, minä huomaan ihan saman, että jos olen ollut vähän pidempään pois töistä, hävikkiä on vähemmän.