keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Etäpäiväkirja 24 - kokkauslauantai


Täällä sitä ollaan, edelleen tukevasti etätöissä siinä pisteessä, että jotain oli keksittävä jotta selviää paremmin tästä vuodesta viime loppuvuoden hyytymisen jälkeen. Työpäiviin kävelykokouksia, lounaskävelyitä ja muuta sellaista; vapaa-aikaan pitkiä puheluita, etätapahtumia jne. Ja jotain ajatusta etälounaisiin ilman jatkuvaa metatyötä, mutta kuitenkin parempaa ruokaa kuin muiden äitien tekemät.

Ennakoimme tätä jo ennen joulua työkaverin kanssa ja suunnittelimme kokkauspäivän jollekin tammikuun viikonlopulle. Yhtenä tammikuun lauantaina kokkasimme sitten meillä monta ruokaa pakastettavaksi etäpäivien iloksi. Ihan parasta ajankäyttöä: muutama tunti tehokasta ruuanlaittoa, samalla tuli puhuttua työasioita ja muita asioita. Ja ehtihän sitä päivän mittaan käydä vielä kävelyllä ja nauttia päivällinen jälkiruokineen. Ihan lopuksi jaoimme jäähtyneet ruuat rasioihin tulevien viikkojen lounaiksi.

Työkaverin ottama kuva, kaalilaatikko oli selän takana

Edellisenä viikonloppuna suunnittelin ruuat ja kirjoitin ohjeet ylös meille molemmille. Tämän avulla oli helppo tilata tarvittavat raaka-aineet kotiin valmiiksi (tai käydä kaupassa). Aloitin päivän kasvsliemen keittämisellä ja kurpitsojen paahtamisella (suklaakakun leipomista aamulla ei siis lasketa) ja siitä jatkoimme yhdessä niin, että loppujen lopuksi meillä oli valmiina isot annokset seuraavia ruokia: 


Ruuanlaittoruokana oli kasviksia ja hummusta sekä paria juustoa ja niille siemenleipää. Päivällisellä söimme paistettua kuhaa ja tattirisottoa, jälkiruuaksi suklaakakkua ja sille sopivaa teetä. Ihana päivä, suosittelen.



2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Hieno idea! Teitte kokonaan kasvisruokaa?

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, idea on ihana vaikka itse sanonkin ;) Nyt huomasin että ylellä on vastaavanlainen kokkausohjelma, pitää tehdä sen mukaan joku kerta.

Tosiaan teimme nyt pelkästään kasvisruokaa, työkaveri on kala-kasvissyöjä, ja kala on sellainen tuorejuttu, myös nopea kokattava, eli sitä ei voi/tarvitse kokata etukäteen.