sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Toscakakku Tools-vuokaan



Olen suunnitellut pitkään tekeväni toscakakkua. Saattaa olla, että joskus olen sitä tehnyt, mutta en kyllä montaa kertaa muista. Käytin ohjeena alkuperäistä Valion ohjetta, mutta muutin pohjan reseptin 1½-kertaiseksi ja mantelikuorrutteen määrän kaksinkertaiseksi. Halusin nimittäin valmistaa toscakakun metalliseen Tools-vuokaan (n. 24x28 cm, vuoka, jonka käyttö tuottaa suurta iloa joka ikinen kerta). Yleensä tosacakakuissa on minusta liian vähän kuorrutetta suhteessa pohjaan, joten suurensin kuorrutteen määrää enemmän kuin pohjan, tämä on hyvä suhde.

3 kananmunaa
2,25 dl sokeria
3, 75 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
0,75 dl maitoa
200 g voita

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekä maito ja sulatettu voi keskenään. Sekoita nämä kaikki munavaahtoon. Kaada seos uunivuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla (rypistä leivinpaperiarkki, jonka jälkeen se on helppo saada vuokaan asettumaan hyvin). Paista 175 asteessa 25 minuuttia. Sillä välin valmista kuorrute:

100 g voita
150 g mantelilastuja
2 dl sokeria
1 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa

Sulata voi kattilassa. Lisää muut aineet, sekoita ja anna kiehua hiljalleen niin, että kuorrute sakenee. Levitä mantelikuorrute esipaistetun pohjan päälle, ja paista 200 asteessa vielä kymmenisen minuuttia. 

Toscakakku säilyy viikonkin jääkaapissa, tosin mies totesi maistettuaan piirakkaa, että ei säily. Pienikin pala riittää, sopiva pikkumakea etäiltapäiväkahvitauolle.


4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Toscakakku on kyllä niin herkkua:) Pitäiskin tehdä, viimeksi tein piirakan muodossa mutta voisi tehdä kakunkin muodossa. Hyvä idea laittaa enemmän kuorrutetta, se onkin se paras osa Toscasta. Täällä on leipomoketju, jonka omistaja on tanskalaisperäinen, ja heillä on Toscapiirakkaa, mutta kutsuvat sitä Toscanaksi. Mutta ihan samaa se on.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin ihan yllätyin, kuinka hyvää tämä oli, kun en ole pitkään aikaan tehnyt, jos koskaan. Ja ainakin minulla tämä resepti toimi hyvin. Onpa hauskaa että saat siellä ihan leipomosta toscanaa :)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä en ole tainnut koskaan itse tehdä, mutta pidän kyllä paljon, kun on hyvää toscakakkua tarjolla!

sauvajyvänen kirjoitti...

Sari, minä muistelelisin että kerran olen tehnyt, mutta se ei ollut erityyisen hyvää. Tämä kyllä oli :)