sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Nyhtökaura-kaalilaatikko


Eilen oli kokkauspäivä tulevia viikkoja varten. Tein ison satsin kaalilaatikkoa sekä Chocochilin ihanaa harsissa-linssikeittoa etäpäiviä ja eväspäivien lounaita varten. Nämä ruuat ovat minulle, eli tein niistä juuri sellaisia kuin halusin, ilman kompromisseja.

Olen tehnyt useamman kerran kasvisversiota kaalilaatikosta, mutta en ole ollut kovin tyytyväinen niihin. Nyt tein vielä kerran nyhtökaurasta, ja luin useista neistä löytyvistä ohjeista, että nyhtis kannattaa paistaa ennen kuin sen lisää laatikkoon (edelleisenä kerralla laitoin sellaisenaan - ei hyvä). Paistoin myös kaalin martan ohjeen mukaisesti. Maustoin aika reilusti, ja paistoin laatikon uunissa niin, että kaali ei ollut ihan mössöä. Onnistunut laatikko tällä kertaa, näin teen uudestaankin!

1½ dl rikottuja ohrasuurimoita
1 tl suolaa
hyvää lientä
1 kg kaali
öljyä/voita
3 sipulia
1 iso porkkana
1 varsisellerin varsi
240 g nyhtökauraa
chiliä, valkopippuria, meiramia
7 dl hyvää lientä (1 tl suolaa)
1 dl siirappia

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan. Jos käytät nesteenä jotain lientä, saat niihin makua vielä enemmän. Suikaloi kaali ja paista sitä pannulla muutamassa erässä öljyssä ja/tai voissa. Siirrä astiaan. Kuori ja pilko sipulit, kuullota pannulla. Lisää karkeasti raastettu porkkana ja pieneksi pilkottu selleri pannulle, annan kasvisten hautua vielä vähän. Siirrä nekin odottamaan. Paista nyhtökaura ja mausta halutulla tavalla, kannattaa käyttää reilusti mausteita. Sekoita kaikki keskenään ja kaada uunivuokaan. Sekoita liemen joukkoon siirappi ja kaada vuokaan. Nesteen tulisi melkein peittää kaikki. Paista 180 asteessa 1 tunti tai vähän yli. Peitä vuoka foliolla loppuvaiheessa, jos et halua pinnan tummuvan. Nauti puolukan ja suolakurkun kanssa. 

3 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Mielenkiintoista... Olen kokeillut nyhtökauraa muutamia kertoja, mutta en ole saanut aikaan mitään syömiskelpoista siitä kuivasta ja mauttomasta murusta. Jos vielä joskus täytyy tehdä jotain vegaanista, kokeilen ehdottomasti tätä reseptiä. Kiitos.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minullakaan ei ole oikein hyviä nyhtökaurakokemuksia, mutta tämä kuulostaa kyllä hyvältä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Tuplis, salaisuutena kerrottakoon, ettei tämä ollut vegaaninen sillä käytin liemenä hyvää peuralientä ;) Mutta epäilen että kyllä hyvällä kasvisliemelläkin hyvää tulee.

Campis, toinen oikein onnistunut nyhtiskokemus oli siitä mexicana-versiosta tehdyt tortillat. Se kelpasi 3/4 perheestä, mikä on ihan saavutus, kun kelpaaminen on yleensä ollut 1/4 luokkaa ("no äiti sä nyt tykkäät kaikesta").