Kulttuuria aivotyöläisen aivoille

Tämä aika voi olla aika rankkaa ihmisille, joiden työpäivät koostuvat pääasiassa aivotyöstä, ainakin jos on uutisia ja lehtiä uskominen. Voin toki todeta tähän aikaan sopivaksi saman kuin totesin jossain korona-ajan etäpäiväkirjan kirjoituksessa kuinka se aika oli rankkaa kaikille, mutta eri tavalla rankkaa erilaisissa tilanteissa eläville. Minulta välillä (vai usein?) kysytään, että miten jaksan. En oikein osaa vastata siihen, mutta tiedän, että isosti jaksamiseeni vaikuttaa kulttuuri, ihan kaikenlainen kulttuuri. Taide pistää ajattelemaan, mutta eri tavalla kuin työt, se voimauttaa, mutta eri tavalla kuin mielekäs työ. Taide nollaa väsyneet aivot, mutta täyttää ajatukset taas entistä vahvempina. Taidan olla tyypillinen ikäiseni sillä kulutan kulttuuria monella tapaa. 

Tänä vuonna olen ollut monessa mukana, näistä kaikista olisin voinut kirjoittaa oman tekstin, mutta kokoan nyt tähän listaksi muutamia kulttuuririentoja (myös muistiin itselleni tulevaisuutta varten):

Musiikkitalon urut

Musiikkitalon urkuja kannattaa mennä kuuntelemaan kauempaakin. Musiikkitalossa on upeita urkukonsertteja, ja niiden urkujen ääni tuntuu kehossa saakka. Yksi hienoimpia konsertteja missä olen ollut, oli alkuvuoden Hallowed Lungs - Pyhät keuhkot, jossa Kimmo Pohjonen soitti haitaria ja Mikko Helenius urkuja. Konsertti myytiin nopeasti loppuun, mutta onneksi syksyllä on vielä toinen mahdollisuus päästä nauttimaan haitarin ja urkujen hengityksestä. 

Toinen erityisen mieleenpainuva konsertti oli juuri ollut Mozartin Requiem. Pelkät urut, lisänä upeat solistit ja suurkuoro. Tätä kokemusta on vaikea ylittää.

Kalevalaa monella tapaa

Kalevala jaksaa kiinnostaa aina vaan. Elokuvissa pääsin katsomaan Kullervon tarinaa. Olin lukenut sen käsikirjoituksesta tehdyn kirjan ennen elokuvaa, ja se oli hyvä sillä olin valmistautunut siihen osaan tarinasta mikä poikkesi Lönnrotin  Kalevalasta. Pidin elokuvasta ja ennen kaikkea pidin maisemista jossa elokuva oli kuvattu. Elokuva tuli uniin pitkäksi aikaa, niin väkevä se oli. 

Emmi Itärannan Lumenlaulaja on ollut minulle yksi viimevuosien vaikuttavimmista kirjoista. Virkistää huomata, miten samoista henkilöistä voi kirjoittaa niin monella tapaa.  

Ida Elinan Kaikuja Kalevalasta kertoo Lemminkäisen tarinan, ja millä tavalla kertookaan! Kanteletta, laulua, tekniikkaa, elokuvaa, kaikkea mahdollista. Jos ikinä vaan on mahdollista nähdä se, kannattaa mennä. Tämän vuoden kohokohtia. 

Helsinki Lit

Ehkä mitkään kuvailut eivät riitä kertomaan siitä, kuinka tärkeäksi HelsinkiLit on minulle näissä muutamissa vuosissa tullut. Alan valmistautua siihen heti, kun kirjailijoita aletaan paljastaa. Tavoitteena on lukea jokaiselta kirjailijalta vähintään yksi teos ennen tapahtumaa. Lukemiseni voi tuntua aavistuksen maaniselta suorittamiselta (tänä vuonna 14 kirjaa ennen ja vielä muutama kirja heti perään), mutta on se sen arvoista. On uskomaton tunne olla keskellä tapahtumaa, jossa 1300 ihmistä kuuntelee kun kaksi henkilöä kerrallaan keskustelee kirjoista. Keskustelut ovat paljon enemmän kuin haastatteluja, ne ovat upeasti kuratoituja keskusteluita, joissa kaksi vertaista puhuu elämästä kirjojen kautta. Olen huomannut, että joka vuosi jälkikäteen tajuaa tiettyjä teemoja mitä kirjoissa on ja mistä keskustellaan. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös kokemusten jakaminen muiden kanssa, yhdessä keskusteleminen kirjoista ja kaikesta niihin liittyvistä, eipä tule työasiat mieleen. Meillä on jo muodostunut perinne, että käymme lauantaina brunssilla ennen ohjelman alkamista, sillä pärjääkin iltaan saakka. 

Ilmajoen musiikkijuhlat ja Isoviha

Yksi vuoden kohokohtia oli Ilmajoen musiikkijuhlat ja siellä ollut Isoviha-ooppera. Libreton kirjoitti Anneli Kanto, ja millaisen kirjoittikaan. Ooppera on valitettavan ajankohtainen, vaikka siinä se hienous onkin. Kaikki mitä tapahtui silloin tapahtuu juuri nyt ja koko ajan. Onnellisia ovat ne, jotka oopperan kokivat, vaikka itkuksihan se meni. 

Ja liittyihän tuohon oopperaan niin paljon muutakin, meitä oli neljä ystävystä vuosien takaa, olimme Seinäjoella kaksi yötä ihanassa kolmiossa, ja tuon oopperan lisäksi nautimme hyvästä ruuasta, museoista ja ennen kaikkea upeasta seurasta. Hinnatonta. Tätä viikonloppua muistellaan pitkään, Jyväskylän ralliviikonloppujen flashbackeista snadeihin känneihin. 

Kansallispuku - tietoa, historiaa ja käsityötä

Tämäkin on kulttuuria, ja tärkeää sellaista ainakin minulle. Olen viime aikoina lukenut monia tietokirjoja kansallispuvuista, kuunnellut podcasteja, ollut luennoilla ja osallistunut Soja Murton järjestämälle luentosarjalle. Olen ommellut itselleni kansallispuvun alle alushameen mummoni tekemästä pellavaisesta pitsilakanasta, tmp-tyyliin kymenlaaksolaisen hameen ja muutakin on tulossa. Tämäkin tekee niin hyvää aivoille; on uutta tietoa, ymmärrystä vanhasta ja uuden luomista käsin. Mennään tuulettamaan Seurasaareen 5.8., tule sinäkin!

Viisi vaatetta vuodessa

Sen se maapallo kestää (tai 7), tämän hetken tiedon perusteella. Luin viime vuonna Sissi Penttilän ja Aku Varamäen hyvän tietokirjan Planetaarinen vaatekaappi. Suosittelen kirjaa kaikille, siitä riippumatta miten vaatteita kuluttaa tai haluaa kuluttaa. Kirja sisältää paljon tietoa, mutta ahdistavasta aiheesta huolimatta se on hyvin ja hauskastikin kirjoitettu. Ehdottomuus loistaa poissaolollaan, ja kirja tarjoaa paljon vaihtoehtoisia tapoja toimia jos joku tuntuu mahdottomalta. Kuten kirjoitin Goodreadsin arvioon, tämän kirjan luettuaan tuskin kukaan ärsyyntyy niin, että päätyy ajattelemaan "alanpa ostaa enemmän vaatteita". 

Vuoden viiteen vaatteeseen ei lasketa sukkia eikä alusvaatteita, ainakaan kohtuullisella kulutuksella, ei myöskään käytettyjä vaatteita. Mutta esim. kengät ja ulkovaatteet, myös ne vaatteet mitä oikeasti tarvitsee, lasketaan. Minä en ole tähänkään asti ihan joka vuosi ostanut viittä vaatetta, eli minulle haasteen ei pitäisi olla vaikea, mutta on silti mielenkiintoista pohtia ja seurata omia hankintoja ja tarpeita. Sen verran poikkean "säännöistä", että jos ompelen jostain kaapissani olevasta kankaasta (kaikki yli 20 v sitten hankittuja) vaatteen, en laske sitä mukaan, vaikka uusi vaate siitä syntyisikin. Just syksyllä ompelin hameen kankaasta, jonka vastikään ysärillä ostin Skotlannista. 

Tiedän jo, että tänä vuonna menee kaksi vaatetta kansallispukuun, joten vielä jää kolme vaatetta. Muuten en vielä tiedä, mitä pitää ostaa, todennäköisesti ainakin joku ulkoiluvaate. Kun vaihdan talvigoretakkiin vetoketjun, en tarvitse uutta takkiakaan. Olen jo loppuvuonna korjannut useampia vaatteita taas käyttökuntoon, ja muutamia vielä odottaa korjausta. Luulisin siis, että viisi vaatetta riittää, siitä huolimatta että kansallispuku vie niistä jo osan. 

Kuvassa on lempivaatteeni, eli Alpan villaneule, joka varmaankin on käytetyin vaatteeni. Neule on lähemmäs 10 v vanha, ja muuten se on mielestäni edelleen kuin uusi, mutta hihansuu rispaantui rikki viime syksynä. Kysyin Alpalta, että olisiko heillä saatavilla vähän samaa lankaa jolla korjata hihansuu. Sieltä tuli kaunis kortti ja lankaa, ihan parasta palvelua. Poimin silmukat ja vahvistin hihansuun pykäpistoin, ja neule on taas kuin uusi. 

ps. Satuin juuri tänään törmäämään somessa viestiketjuun, jossa useampi (mies)henkilö päivitteli haastetta, että ihanko pitää ostaa viisi vaatetta joka vuosi, kun ei ole kymmenessä vuodessa ostanut kuin yhden vaatteen jos sitäkään. Ehkä yhdet sukat ja kahdet kalsarit viiden vuoden välein. Hyvät heille, mutta tilastojen mukaan suomalaiset ostavat keskimäärin 40 vaatetta vuodessa, eli kyllä ainakin minä toivoisin haasteen leviävän laajemmalle. Ja he jotka kulkevat samoissa kengissä ja vaatteissa kesät talvet ja joiden vaatteet eivät kulu puhki, niin ehkä he voisivat antaa hyviä vinkkejä sen sijaan että päivittelevät tai ilkeilevät meille muille, jotka yrittävät muuttaa kulutustapojaan. 

Joulu 2025

Jouluaaton kattaus

Rakas joulupäiväkirja,

vuoden 2025 joulu oli ja meni. Kirjoitan kuitenkin tähän ylös, että mitä jouluna tapahtui, tai ei ehkä tapahtunut. Aloitin jouluun laskeutumisen jo hyvissä ajoin marraskuussa (tai ehkä lokakuussa, jota en tietystikään myönnä) kuuntelemalla joululauluja ja joulukirjoja sekä katsomalla muutaman jouluelokuvan. Spotifyssa on hyviä joululistoja ja olen minäkin tehnyt ihan oman perinteisen joululaululistan. Joulukirjoja taisi mennä ennätysmäärä tänä vuonna, lähemmäs 10 kpl. Tänä vuonna annostus oli sopiva, koska joulunpyhien jälkeen ei ollut yhtään olo, että olisi halunnut jatkaa kuuntelua, toisin kuin monena muuna vuotena on ollut. 

Kävin myös Weisteellä ostamassa joulukoristeita, niistä tuli hyvä mieli monella tapaa. Ostin mm. uuden tontun kotiin ja toisen talvimökille. Sinne ostimme myös lisää kuusenkoristeita, kaikki kotimaista työtä. Tilasin myös teejoulukalenterin Wehmaan teehuoneelta, sen nauttiminen kyllä valitettavasti jäi vähän joulukuun työkiireiden alle. 

Kudoin kahdet sukat pukinkonttiin. Ylempänä on sukat isälleni. Tuosta sukasta äitini oli kutonut puoleenväliin, rajan huomaa jos osaa katsoa: silmukat olivat olleet puikoilla yli 20 v. Löysin nyt loput langat noihin sukkiin, ja kudoin sukan loppuun ja sille parin. Isä laittoi sukat jalkaan heti paketin avattuaan. Alempana on esikoiselle lyhytvartiset sisäsukat, lankoina on samoja lankoja joista olen kutonut hänelle sukkia hänen ollessa ihan pieni. Minulla on projektina käyttää kaikkia kaapeissa olevia lankoja pois eli raitasukkia on tulossa paljon, ehdin jo lomalla kutoa itselleni hyvät saapassukat ja lisää on tulossa.

Esikoisen lahjasukat

Joulukuu oli töissä eeppisen hektinen, mutta onneksi pystyin laskeutumaan joululomaan tekemällä useamman todella lyhyen päivän, siis todella lyhyen. Se tulikin tarpeen, sillä talvimökille meno vaati vähän enemmän suunnittelua ja etukäteisvalmistelua. Tein ihan kaikki ruuat etukäteen kotona, ja tein ennen aattoa ainakin seuraavat asiat:

• lanttulaatikko
• tuuvinki
• maksalaatikko
• porkkanalaatikko
• rosolli
• italiansalaatti
• sinappi
• rusinasoppa (joka taas nousi listalleni viiden joukkoon 💚)
• taatelikakku x2
• suklaapähkinäkakku x2
• pulla 3/4 l taikina
• kinkun paisto pönttöuunissa
• Maxin kalan kalatilaus kotiin
• ruokatilaus kotiinkuljetuksella (onneksi, hyvä minä)

Vietimme joululoman talvimökillä ilman televisiota ja tietokonetta. Päivät kuluivat puuhastellen monenlaista, puunkantamisesta sukankutomiseen, käsin tiskaamisesta pelailuun. Joulurauhan julistus kuunneltiin radiosta ennen saunaan menoa.  Loman aikana meillä oli vaihtelevasti 2-6 ihmistä paikalla, suurimman osan lomasta vähintään neljä.

Aatonaaton kalapöytä

Mies oli mennyt mökille jo aiemmin, minä lähdin lasten kanssa aatonaattona. Perinteiseen tapaan söimme kala-aterian aatonaattona (kuva yllä), ja sitten aattona varsinaisen jouluaterian kinkkuineen ja laatikoineen (ylin kuva). Tänä vuonna luin jostain, että yhtenä joulun trendinä olisi kohtuullistaminen. Ainakin meidän joulupöydät näyttävät hyvin trendikkäiltä eli kohtuullisilta, sillä edelleen olen jakanut kalat toiselle aterialle ja kinkun ja laatikot toiselle. Meille tuli kuitenkin yksi vanha uutuus joulupöytään: lapset toivoivat italiansalaattia, ja sen he saivat. 

Pääsin lomalla myös uimaan useammin kuin uskalsin toivoakaan. Saimaa ja Lappeenrannan Myllysaaren sauna oli suunniteltuna etukäteen (suosittelen, todella mainio ja aivan ihana sauna ja tunnelma!), mutta sen lisäksi kävin uimassa Lahdessa ja mökillä samalla kun katsastimme Hannes-myrskyn tuhoja. Ihan parasta!

Joulukuusi löytyi pihalta. Koristeina on hieno kokoelma koristeita Amerikan vuosilta lisättynä nyt ostetuilla kotimaisilla koristeilla. Ja oltiin oltu kilttejä tänä vuonna, kaikki saivat mieleisiä ja tarpeellisia lahjoja. 

Hyvää ja omanlaista vuotta 2026 kaikille!

Uutta vanhaa tulossa

Terve taas, pitkästä aikaa, kyllä piti monenlaista kokeilla että pääsin taas sisään tänne. Ei ole tullut käytyä blogissa yli vuoteen, vaikka muiden on kyllä tullut täällä vierailtua, yllättävänkin paljon. En ole ollut missään somessa aktiivinen pitkään aikaan, mutta nyt olen alkanut taas aktivoitua privapuolella, olkoon se alku blogillekin. Oikeastaan mielenkiintoista palata ajassa jossa suuri osa "oikeista" tai ammattimaisista someihmisistä on alkanut pitää pitkiä sometaukoja tai ilmoittanut rajoittavansa omaa somen käyttöään. Minunkin paluu tulee olemaan rajoittunutta, tyyliin tietäjät tietää ja löytäjät löytää. En aio mainostaa uusia postauksia ainakaan isommin, enkä aio seurata juttujen suosiota. Sauvajyväsen insta ehkä vähän aktivoituu, ainakin käyn siellä kurkkaamassa. 

Paluuni on siis lähinnä itseäni ja läheisiäni varten. Kun on useampia reseptejä näpytellyt whatsuppiin tai hukannut pikkulappusen mille kirjoittanut jonkun ohjeen olen taas alkanut kaivata sitä helppoutta että voi vain kopioida linkin tai kaivaa reseptin blogista. Ostin hienon täytettävän reseptikirjankin, mutta en sitten saanut sitä kuitenkaan toimimaan, vaikka bujoilua jatkankin edelleen.

Mitään paineita en ota, mikään vanha "sarja" tai perinne ei jatku enkä ehkä kirjoita juurikaan muuta kuin reseptit ylös. En ota paineita siitäkään kuinka monta reseptiä tänne tulee tai kuinka usein/harvoin. Mielipiteitähän minulla on vanhaan malliin, mutta tämä ei enää ole se paikka missä voisin vaikuttaa asioihin (missä enää voi?). Luonnoksissa on muutamia ihan kelvollisia ohjeita vuosien takaa, ehkä palaan niihin, ja muuten tiedossa on varmastikin kaikenlaista sadonkorjuuta, metsänantimia, pönttöuunia, protukokkausta ja sen sellaista. Ja ehkä jopa niitä käsitöitä. Vanhoihin kommentteihin en palaa, mutta uusiin kommentteihin lupaan vastata jos joku jaksaa vielä kommentoida (eipä sitä keskustelua enää blogeissa taida olla).

Paljonhan tässä välissä on tapahtunut, on juhlittu, on eletty arkea ja on eletty puuduttavaa arkea, on ollut kivaa ja vähemmän kivaa. Kotona asuva perhe on vähentynyt yhdellä mutta toisaalta meidän elämään on tullut uusi ihminen. Ruokaa on syöty, välillä paremmin, välillä (lue: useammin) tylsemmin. Välillä kokkaaminen on ollut kivaa, välillä (lue: useammin) ei todellakaan. Mutta täällä ollaan sellaisena kuin elämä on 💚

Vuoden 2022 kohokohdat

 

Olen kirjoittanut monena vuotena erilaisia vuosikoosteita vuoden viimeisenä päivänä, ja ajattelin kirjoittaa taas vuoden tauon jälkeen tälle hiljaiselle vuodelle sopivan koosteen. Tällä kertaa en jaottele asioita kuukausittain, vaan nostan esiin muutamia vuoden tärkeitä muistoja,  tapahtumia ja oivalluksia.

 

 

Seuraavassa on listaus Vuoden 2022

  

Lahja: Sieniristeily ja -viikonloppu

 

Ei haittaa, että 50v-lahjan saa pari vuotta myöhässä, päinvastoin. Sain viettää upean pitkän viikonlopun Saimaan rannalla Hotelli Punkaharjulla. Uusia sieniystäviä, uuden oppimista, hyvää ruokaa ja viileässä uimista. Ehkä vuoden virkistävin viikonloppu, edelleen tulee hyvä mieli kun vaan ajattelenkin tuota reissua. Ps. Olen jo varannut uuden viikonlopun ensi vuodelle, hih, ei kerrota vielä kenellekään.

 

 

Matka: Matkalla Suomessa 

 

Kokosin heinäkuussä yhteen postaukseen monta upeaa paikkaa, missä viime kesänä tuli käytyä, lista olisi ollut vieläkin pidempi jos olisin sen kirjottanut myöhemmin. Suomi on täynnä toinen toistaan hienompia paikkoja, joten miksi ei pysyä täällä.

 

Blogikirjoitus: Aleksis Kiven päivä

 

Minut valtasi lämmin tunne, kun kirjoitin tämän vuoden Aleksis Kiven päivästä blogiin. Olen tehnyt niin  blogihistorian jokaisena vuotena, ja sen tajuaminen tuntui hyvältä. Sopiva kunnianosoitus lempikirjailijalleni, perinteistä ja pysyvää. Lokakuun luonto on juuri noin kaunista ja tämän vuoden ruoka oli täydellistä metsämiehen muistolle. Olen edelleen ihan fiiliksissä myös tuosta vaatimattomasta ulkotulipaikasta, paras ruoka tulee siinä.

 

 

Kasvi: Kukat

 

Tänä vuonna satsasin kukkiin (ylin kuva). Otin tämän vuoden harjoittelun kannalta, ja vaikka varmasti toisenlaisena kesänä tai paremmalla satsauksella olisin saanut vieläkin upeammat kukat, oli tämä vuosi rohkaiseva. Ensi vuonna on tarkoitus satsata vieläkin enemmän, jätän chilit ja tomaatit välistä ja laitan kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat kukille. Ensi vuonna meillä on isoja juhlia, ja yritän saada mahdollisimman paljon omia kukkia koristamaan kotia ja pihaa. Ja jos ei onnistu, niin ei sekään haittaa.

 

 

Positiivinen yllätys keittiössä: Kriikunahyytelö

Tänä(kin) vuonna on ollut monia onnistumisia keittiössä, vaikka kaiken kaikkiaan kaikki on ollut hyvin arkista ja välillä tuskaistakin. Mutta ehkä iloisimmaksi yllätykseksi silti nousi tämä vaatimaton kriikunahyytelö, se kuinka tavalliseksi luulemastani hillosta olikin niin moneksi, ja joka suorastaan nosti tavallisia ruokia ihan uusille tasoille. Joskus yksinkertainen on parasta.

 

 

Keitto: Haukikeitto

 

Tämä keitto, tämä päivä, tämä hetki. Niin paljon tunteita mahtuu pienelle keittolautaselle. Ehkä paras haukikeitto ikinä, minun tapa tehdä ruokaa on tässä parhaimmillaan. 

 

 

Leivonnainen: Kukko

 

Tämä kuningatarkukko, tämä hetki, tämä seura. Päivä, jolloin söimme isän ja miehen kanssa melkein koko kulhollisen kukkoa nälkäämme. Kirsikkakukko oli yhtä lailla hyvää, kukko on kyllä lempileivoinnainen ainakin tänä vuonna. 

 

Kirja: Suomaa

 

Tänä vuonna olen lukenut tai kuunnellut lähes 60 kirjaa. Paljon hyviä, ei juurikaan huonoja. Aiempaa enemmän tietokirjoja, elämänkertoja (Kaari!) ja loppuvuonna esikoisen yllytyksestä joulukirjoja (suosittelen!). Mutta kaikista kirjoista parhaimmaksi nousee (jopa niin, että kuuntelun jälkeen ostin kirjan itselleni joululahjaksi) Maria Turtcshaninoffin Suomaa. Kertakaikkisen upea kirja, miten hienosti suomalainen historia onkaan koottu yksiin kansiin, miten meidän luonto ja luonne onkaan saatu kerrottua jokaisessa tarinassa. Klassikko jo nyt.

 

Ilmiö: Ruokapreppaus 

 

Minä havahduin tähän termiin oikeastaan vasta tänä vuonna, kun Kaikki äitini reseptit Nanna sanoi minua mealpreppariksi. Olenhan minä sellainen tavallaan aina ollut; ketjutan ruokia, teen liemiä, patoja ja kastikepohjia arkea helpottamaan, kuten vaikka tuolla tai tuo eilinen ragu-postaus. Mutta en kyllä ole sellainen mealpreppari, joka laittaa viiden seuraavan päivän ruuan valmiiksi annoksiksi jääkaappiin, sinne muusit ja toastit odottamaan koko viikoksi. Sekin sopii varmasti monelle, mutta ei ole minun tapa helpottaa arkikokkausta. Maku edellä mennään edelleen, myös prepatessa (vai juurikin siinä?).

 

 

Etätyöoivallus: Eerikkilä ja kokkauslauantai

 

Tajusin jossain vaiheessa tätä vuotta, että lisääntynyt etätyö ei enää ole sellaista, jota jaksaakseen tarvitsee keksiä jotain erityistä, vaan se on jotain, jonka avulla jaksaa tätä nykyajan työelämää. Jossain vaiheessa vuotta huomasin, että teen n. 50% etätyötä ja saman verran lähityötä, ja se sopii minulle hyvin tässä työssä. Etätyö mahdollistaa tuollaiset Eerikkilän etätyöviikot tai mökillä työskentelyn (paitsi tänä vuonna en päässyt muutamaa yksittäistä päivää lukuunottamatta mökille töihin ollenkaan), ja se taas puolestaan lisää työssä jaksamista huimasti. Ja vaikka niissä etälounaissa on välillä miettimistä, niin jos välillä miettii vähän enemmän, sitten ei tarvitse.

 

 

Tällainen vuosi takana, ihan jees kun läjässä pysyi. Paljon lämpöä, pientä onnea ja hyvää mieltä vaikka pääasiassa kaikki olikin arkista tarpomista ja selviytymistä. Paljoa mitään ei tapahtunut, mikä tällä iällä on aina pelkkää plussaa. Ensi vuosi on juhlavuosi, paljon metatyötä ja oikeaa työtä edessä, mutta sekin on ok. Saattaa olla, että postaustahti hiipuu edelleen, mutta ainakin sieniä ja kukkia tiedossa jos ei muuta.

 

 

Hyvää ja sopivaa uutta vuotta 2023 kaikille!

 

  

 

Marraskuu - synttärikuu

Kuten blogia seuranneet tietävät, meillä on kaksi marraskuun lasta eli juhlia riittää tähän harmaaseen aikaan. Tänä vuonna juhlimme vähän perusteellisemmin, sillä esikoinen tuli täysi-ikäiseksi. Viikko sitten juhlittiin sukulaisten kanssa yhdessä, tänä viikonloppuna esikoinen juhli kavereidensa kanssa yökyläsynttäreiden merkeissä muun perheen vuokramökkeillessä yhden yön.

Viime viikolla juhlimme hyvin perinteiseen tapaan, vieraita tosin oli paikalla vähän vähemmän, yhteensä meitä oli 12 oma perhe mukaanlukien. Minä valmistin ruuan ja päälle juotiin kakkukahvit. Ruokana oli yksinkertaisesti hapanimelää porsasta ja riisiä, lisänä salaattia ja patonkia. Tämä oli helppo ruoka valmistaa juhlapäivänä, sillä olin paistanut lihat ja keittänyt kastikkeen edellisenä iltana valmiiksi, eli vähän ennen vieraiden saapumista piti vain paistaa paprikat ja sipulit ja sekoittaa kaikki yhteen, sekä keittää riisi. Tein tuon annoksen n. 3x, kasviksia vähän reilummin, ja siitä jäi vielä yhdelle aterialle ruoka. Juotavaksi oli tarjolla maitoa, mehua, vettä ja kuplavettä. Ruoka taisi maistua kaikille, ja erityisesti siskoni oli iloinen siitä, että kerrankin joku muu oli tehnyt ruuan ja hän pääsi valmiiseen pöytään. 

Esikoisen kakkutoiveina oli viime vuotiseen tapaan pätkis-vadelmakakku  ja kuopuksella jo perinteeksi tullut hedelmäsalaattikakku (joka oli jotenkin erityisen hyvää tänä vuonna). Kuopuksen kakun tein neljän munan kakkuna ja se meni melkein kokonaan, suklaakakkua jäi vähän enemmän. Leivoin myös tiikerikakun, jota on ollut tarjolla esikoisen nimiäisissä, monilla synttäreillä ja Prometheus-juhlassa. Juomana kahvia, teetä, limsaa ja mehua.

Esikoinen halusi järjestää kavereilleen perinteiset lasten kutsut. Vai pitäisikö sanoa että lähes perinteiset, sillä vanhemmat eivät olleet paikalla leikittämässä ja tarjoilemassa herkkuja. Ja olihan tarjolla myös kuohuviiniä ja kohtuudella muuta alkoholipitoista, sillä esikoinen on kaveriporukan viimeinen, joka tuli täysi-ikäiseksi. Tilasin perinteisesti kukat Kauklahden kukasta floristimestari Pirjo Kopilta, kimppuun oli piilotettu ihana yllätys syntymäpäiväsankarille. Tarjolla oli coctail-tikkuja, minipitsoja, mokkapaloja, prinsessakeksejä ja tietysti sipsiä ja karkkia. Vieraat ilmeisesti viihtyivät hyvin, meillä oli n. 10 nuorta joista puolet jäi yökylään. Nyt meillä on koti täynnä kukkia, ilmapalloja ja serpentiiniä!

Me muut olimme yhden yön mökkeilemässä, mies kävi vähän metsällä, saunoime, minä luin yhden kirjan ja uin avannossa sekä nukuimme riittävästi (toisin kuin synttärivieraat). Söimme sushia ja hyvän aamiaisen sekä ehkä vähän herkkuja. Tulimme kotiin illalla puoli kuuden aikaan, vieraat olivat poistuneet 10 minuuttia aiemmin. Nyt on enää yksi alaikäinen kotona eikä ole kuin yksi Wilma-tili jolle pääsen. Onnea lapsille ja kiitos kaikille vieraille!

Täysi-ikäisen lapsen toiveaamiainen: riisipuuroa ja luumusoppaa

Pääsiäinen 2022

Taas alkaa olla yksi pääsiäinen vietetty, huomenna on vielä tiedossa siivousta sekä sisällä että ulkona. Tänään syötiin perinteinen pääsiäisbrunssi ja litsattiin (yläkuva). Kuopukselle jäi voittomuna, ehkä perinteisestä syystä taas tauon jälkeen. 

 

Lihapiirakka onnistui erinomaisesti toisin kuin viime vuonna, leivoin sen eilen illalla myöhään. Rahkapiirakka loppui tänään aavistuksen kesken, leivoin puolikkaan annoksen eilen ja vähän korvapuusteja lisäksi, eipä tarvitse juhannuksena ihmetellä pakastimesta rahkapiirakkaa. Pullan leipominen tuntui juhlalta, eikä mikään ihme kun edellisen kerran olin leiponut joulupullaa.

Tämän pääsiäisen ehkä hauskimpia juttuja oli nuo yläkuvan munakupeista löytyvåt mignon-munat. Minun tarkoin varjeltu salaisuus pääsi yllättämään etenkin lapset täysin, esikoisen ilme ja ihmetys oli ihan parasta 💚

Olen käynyt kävellen uimassa jokaisena vapaapäivänä. Jäät ovat sulaneet monin paikoin ja kaikki muutkin oikoreitit tulvivat, joten aikaa matkaan menee vähän enemmän kuin talvella. Tänään kävelin lasten kanssa rantareittiä pitkin, vettä riittää joka paikassa avannon lisäksi. Voisi jalat kastua penkillä istuessa.

Minulla pääsiäisen vietto alkoi perinteisesti kiirastorstain saldovapaalla, jolloin kävin Kauklahden kukasta hakemassa pääsiäiskukat Pirjo Kopilta ja Maxin kalasta pääsiäisen kalat. Torstaina tein sushia ja esikoiselle lohta uunissa. Pitkäperjantain kala-aterialla oli huolettomasti kirjolohta kahdella tapaa, katkarapuvartaita ja perunamuusia (alin kuva). Lauantaina söimme ei-niin-perinteisesti noutopitsaa (minäkin välttelen nykyään sitä yhtä kirjainta, ja olen päättänyt kirjoittaa pitsan pitsana tästä lähtien aina). Tänään oli aamulla perinteinen pääsiäisbrunssi, päivälliseksi söimme kauriin kinkkua (kuva alla). 

 

Valmistin kinkun lähes samalla tapaa kuin peuran kinkun kaksi vuotta sitten, en lukenut ohjetta loppuun, eli maustevoineen kaikkineen (tosin ilman persiljaa). Huippumurea kinkku, tämä oli siitä mökiltä saadusta kauriista, jolloin minäkin olin tilanteessa mukana. Oli kyllä hyvää ruokaa, vaikka itse sanonkin, kaikki tykkäsivät. Lopusta kinkusta, kastikkeesta ja uunikasviksista teen huomenna kastikkeen, ehkä sitä riittää tiistain etälounaallekin.

 

Muistiin ensi vuodeksi:

• lihapiirakka kannattaa leipoa lauantai-iltana
• rahkapiirakkaa vain puolikas pellillinen (loppuu kesken mikä on parasta)
• pääsiäisruoho kannattaa laittaa kasvamaan, sen perään kysellään kuitenkin
  
• jos aikoo koristella pääsiäistä, se kannattaa tehdä ajoissa kielloista huolimatta
• ei kannata vertailla muiden pääsiäisruokia ja -kattauksia; meillä vaan syödään yksinkertaisesti juhlinakin

Kuukauden tee: matkoilla mökeillä

Nyt tulee toinen kuukaudentee peräkkäin, jossa ei ole varsinaista ohjetta teedrinkkiin tai mihinkään muuhunkaan. Halusin nimittäin kertoa, että mitä teefani juo matkoilla mökeillä, joko talvisin meidän mökillä tai vuokramökeillä milloin vain.

Mökillä on tietysti hyvät teet kesäisin, kiva kannu ja valmius sellaiseen (minulle) normaaliin teenjuontiin. Talvisin on toisin, sillä tuon loppuvuoden viimeisellä kerralla normaalit hyvät teet pois talven ja pakkasen tieltä, vaikka talvellakin tulee mökillä käytyä jokunen kerta.

Saatamme käydä myös vuokramökillä aina välillä, ainakin perinteisesti juuri ennen hiihtoloman alkua. Tämä useimmiten käytetty vuokramökki on hyvin varusteltu, ja kaapeista löytyy peruselintarvikkeet valmiina, myös teet, kuten ne liptonin earlgreyt joltain vuodelta.

Näihin reissuihin olen aina varautunut ottamalla omat teet mukaan. Viime aikoina se on ollut helppoa, nimittän teemaisteluista ja joulukalenterista on aina jäänyt jotain hyvää teetä yli. Näitä pusseja olen sitten ottanut mukaan reissuille. Olen myös jemmannut muutaman pussin ja täyttänyt uudestaan sopivalla teellä. Helppoa vai mitä. Pusseissa on hyvä sulkumekanismi, joka kestää käyttöä hyvin, ne ovat sopivan kokoisia vaikka käsilaukussa pidettäviksi.  Sitten vaan kunnolla kuuma vesi päälle, haudutus ja loraus maitoa, ja hyvä aamiaistee on valmis. Iltapäivällä voi sitten juoda jotain muuta, helppo pitää muutama erilainen tee mukana. Viimeisellä mökkireissulla mukana oli Oolongia, johon olen tykästynyt teemaisteluiden myötä. 

ps. Hiihtolomalla pitää aina saada hedelmäpommi-jogurttia (ylin kuva). Lapsena olin siskon kanssa monta hiihtolomaa tätini luona, ja siellä saimme aina hedelmäpommia. Se kuuluu edelleenkin, vuosikymmeniä myöhemmin, hiihtoloman aamiaisiin.

Ihana talvinen mökkireissu muutama viikko sitten

Ulkosynttärit marraskuussa

Meidän perheessä on kaksi marraskuun lasta. Kumpikin on tuonut talven tullessaan, mutta sen jälkeen on ehkä ollut yksi vuosi, jolloin on ollut talvista syntymäpäivien aikaan. Olen ajatellut kaikki nämä vuodet, että syntymäpäiviä ei voi järjestää marraskuussa ulkona, koska silloin aina sataa, myrskyää, on pimeää ja, no marraskuista. Ei talvihauskuutta, puhumattakaan kevään valosta, kesän lempeydestä tai syksyn väreistä. 

Mutta kun on pakko, niin onnistuuhan ne ulkosynttärit marraskuussakin, tällä kertaa kahden myrskyn välissä pienessä pakkasessa. Kuopus halusi kutsua muutaman luokkakaverin synttäreilleen. Lupasin että saa kutsua samoja kavereita joiden kanssa on päivät koulussa, sillä ehdolle, että juhlat järjestetään ulkona. Lapset viettivät kolme tuntia pihalla, kylmä taisi häiritä vain puhelimien akkuja. 

Synttärikoristeina oli tällä kertaa kynttilälyhtyjä, puoli tusinaa ulkotulia sekä kamina, joka hohkasi lämpöä. Edellisellä kerralla kamina on tainnut olla käytössä jonain uutena vuotena makkaranpaistossa. Pöytä ja tuolit olivat katoksen alla, sadetta ei ollut, mutta tuulelta oli hyvä olla vähän suojassa. 

Poikkeusaikana oli poikkeuajan tarjoamiset. Suolaisena tarjottavana oli pizzaa sekä sipsejä, jotka olin jakanut jokaiselle omaan astiaan. Juotavana oli jokaiselle omat limsapullot, synttärisankari oli käynyt ostamassa ne etukäteen toiveiden mukaisesti. Tämän lisäksi keitin yhden satsin lämmintä mehua, tilaus tuli hilpeästi puhelimella.

Makeaksi olin ostanut pieniä karkkipusseja, eli jokaisella oli omat karkkipussinsa. Kakun sijaan oli valmiita pakastedonitseja sankarin toiveen mukaisesti. Kaikki sopivasti yksittäistä, ainakin teoriassa. Kolme tuntia kului herkutellessa, nauraessa ja kävelyllä käydessä. Nyt on sitten todistettu, että myös marraskuussa on mahdollista pitää ulkosynttärit.

Juhlittiin meillä pienesti muutenkin. Sisko lapsineen tuli kylään, söimme yksinkertaisesti ja joimme kakkukahvit. Oheiden mukaan tuuletin paljon, joten meidän jo normaalistikin viileässä talossa oli vielä viileämpää, olin varoittanut heitä etukäteen, että nyt voi olla kylmää. Mutta sainpahan pitää synttärisukkia jalassa (olimme siskon kanssa kumpikin pukeutuneet mekkoihin harvinaisen kohtaamisen kunniaksi). Lisäksi kaikki kävivät ohjeiden mukaisesti käsien pesulla, reilusti lämmintä vettä ja saippuaa, aina ennen pöytään käymistä. 

Paljon kuulumisten vaihtoa, hymyä, naurua ja lämpöä. Sisko oli käynyt ostamassa listani mukaisesti 20 kg jauhoja Vääksyn myllystä, nyt on taas hyvä leipoa leipää. Vaihdoimme joululahjat, ja siskoni oli tehnyt tuuvingin jo nyt, jotta sai tuoda sen minulle joulua varten 💕 Arvatkaa kenellä taas oli liikutuksen kyyneleet silmissä. 

ps. Kuopuksen mielestä marraskuu on vuoden paras kuukausi 💙

Vuoden 2019 kohokohdat

Jos vuoden aikana julkaisee 52 postausta, ei voi poimia jokaiselta kuukaudelta mieluisinta postausta kuten olen tehnyt joinain vuosina. Tänä vuonna mietin mielestäni parhaita ja koskettavimpia postauksia, ja huomasin että kaikkia yhdistää yhdessä tekeminen. Tämän vuoden viimeinen postaus on siis teille kaikille, joiden kanssa puuhastelen oikeassa elämässä, ja tietysti kaikille teille lukijoille jotka kuljette mukana.

Pitkään ajattelin/kuvittelin, että teen tätä blogia pääasiassa muille iloksi ja hyödyksi. Nyt olen tajunnut, että blogin suurin arvo on kuitenkin minulle itselle; niin paljon tähän mahtuu omaa henkilökohtaista historiaa, nyt jo pitkältä ajalta. On arkea, on juhlaa, enemmän tai vähemmän merkityksellisiä hetkiä, mutta jollain tapaa olennaisia hetkiä kuitenkin. Ehkä blogillani on edelleenkin tulevaisuutta, nimenomaan historiallisena koosteena sitten aikanaan. Jos nykyisyyttä ei kirjoita ylös, tulevaisuudessa ei ole menneisyyttä kirjallisessa muodossa. Onneksi on bujo (se muuten uudistuu minulla ensi vuonna, ensimmäistä kertaa), onneksi on blogi.

Tässä on minulle vuoden tärkeimmät tai muuten koskettavimmat hetket:

Prometheus-juhla

Vuoden merkittävin päivä taisi olla esikoisen Prometheus-juhla. Kirjasin ylös kokonaisen juttusarjan juhliin liittyen tähän blogiin (kutsukorteista, menusta, järjestelyistä, leirijuhlasta jne.). Jo varhain keväällä juhlat olivat mielessä perunoita istuttaessa, esikoisen kanssa suunnittelu aloitettiin vieläkin aikaisemmin. Juhlien järjestäminen vei aikaa, mutta kaikki oli sen arvoista. Juhlista jäi paljon ihania muistoja, lämpöä ja tarinoita. On puhdasta kultaa, että ympärillä on sukua ja ystäviä jotka haluavat olla juhlistamassa esikoista, ja puhdasta kultaa on esikoinen, joka halusi sukua ja ystäviä ympärilleen.

Päivä Kielometsässä

Tämä päivä oli yksi vuoden 2019 hienoimmista päivistä. Koko päivä huokui semmoista syvää onnea, kauneutta ja yhdessä tekemistä että harvoin saa kokea. Yhdessä sienestämistä ja säilömistä, yhdessä kokkaamista kauneimmassa mahdollisessa ympäristössä. Siinä on kaikki, vieläkin sydän sulaa kun ajattelen tuota päivää.

Lasten synttärit

Vaikka lapset alkavat olla isoja, ja vaikka aina olen melko väsynyt tuossa vaiheessa vuotta, on silti mukava nähdä sukua ja juhlistaa lasten synttäreitä yhdessä. Herkkuja ja hyvää seuraa, siitä on juhlat tehty.

Työpaikan pikkujoulut

Tästä ei ole omaa postausta, mutta olin järjestämässä työpaikan pikkujouluja, jotka vietettiin Kekri-juhlana kestävän kehityksen teemalla. Hyvä ruoka, hyvä seura ja upea musiikki, muuta ei tarvitakaan. Paljon työtä, mutta ennenkaikkea paljon iloa ja työhyvinvointia.

Ulkotulilla kokkaaminen

Minulle tuottaa suurta iloa valmistaa ruokaa ulkona primitiivisissäkin oloissa, sisäinen muinaissuomalaisuuteni nauttii sellaisesta. Tänä vuonna rakensin "hienon" ulkogrillin mökille, ja sen äärellä kokkailu on tuottanut mitä suurinta iloa kesän aikana. Ihmisiä pyörii ympärillä välillä enemmän, välillä vähemmän, ja minä hyrisen onnesta nuotion äärellä. Esim. tuo kuvan jänis kuuluu suuriin onnistumisiin tänä vuonna.

Makkaratalkoot

Makkaratalkoot miehen kanssa olivat hauskat, vaikka tulivatkin vähän yllättäen. Tarkka etukäteen suunnittelu (onneksi on pitkä bussimatka töihin ja takaisin) ja mielessä selkeä työsuunnitelma, niin kaikki sujui hyvin aikataulusta ja univajeesta huolimatta. Makkaroita on kiva tehdä, ja etenkin kun tietää tekevänsä niitä muille. 

Muutama sana 2020-luvulle

Tätä kulunutta vuosikymmentä on luonnehdittu sähläyksen vuosikymmeneksi, vuosikymmeneksi jolloin on pitänyt suorittaa ja olla kiireinen koko ajan kaikista keskeytyksistä huolimatta. Vuosikymmen, jota leimaa FOMO (fear of missing out), eli pelko siitä että jos ei tee koko ajan kaikkea, jää jostain paitsi.

Tulevan vuosikymmenen soisi olevan aivojen vuosikymmen, aika, jolloin tehdää asioita jotka saavat mielen voimaan hyvin ja jaksamaan. Ja vuosikymmen, jolle tyypillistä olisi FOMOn sijaan JOMO (joy of...), eli ilo siitä, että asioita jää tekemättä ja kokematta, tämän minä jo osaankin hyvin. Vähän, pienesti ja lähellä.

Tajusin vasta jälkikäteen, että minun tämän vuoden joulukalenterini oli kokonaisuudessaan kuin vastaus tähän toiveeseeni tulevasta vuosikymmenestä (lukeminen, museot, metsä ja käsityöt). Kun tekee mitä tahansa noista, jää monta muuta asiaa tekemättä ja kokematta, mutta mieli voi hyvin.

Tervetuloa 2020, taas uusi tasavuosi!

Lasten synttärit 2019

Meillä juhlittiin viikonloppuna lasten synttäreitä. Nämä synttärit muistetaan mm. siitä, ettei minulla ollut ääntä, että perjantaina minä olin kekripikkujouluissa (ei ollut ääntä sielläkään, sain silti puheen pidettyä), mies+kuopus olivat Porvoossa pelaamassa (mikä näkyi myös pöydän antimissa) ja esikoinen piti yökyläsynttärit parille kaverille. Minä olin koko viikonlopun aika puolikuntoinen, mutta sain sentää tarjottavat pöytään.

Tällä kertaa en tehnyt ruokaa, vaan suolaisena tarjottavana oli karjalanpiirakoita (kaupan pakasteita) ja munavoita, sekä maidoton ja viljaton savulohipiirakka Antipastaa-blogista. Kumpikin lapsi sai taas oman kakun, ja minä unohdin ostaa kakkukynttilät. Kuopus niitä nimenomaan toivoi, mutta ei sentään ollut minulle vihainen. Pitää muistaa ostaa kynttilät ensi vuodeksi. Lisäksi oli pullaa, 5-luokan myymiä keksejä, sipsejä, karkkia, Brunbergin suukkoja ja lakritsia sekä konvehteja (niitä koukuttavia vihreäkuula-).

Esikoiselle tein Oreo-kakun jonka ohje oli Liemessä-blogissa. Tein kakun ihan ohjeen mukaan, paitsi koristeeksi laitoimme melkein yhtä monta Oreo-keksiä kuin oli vieraitakin, juuri ja juuri mahtui. Koristelut eivät tietysti olleet yhtä hienot kuin LiemessäJennillä, mutta sen verran hienot kuitenkin että sisko luuli esikoisen koristeelleen kakun kokonaan. Ja yksi serkuista sanoi, että kakkuviipale näytti ihan kuin olisi jostain kahvilasta ostettu. Kuopus toivoi lähes perinteiseen tapaan hedelmäsalaattikakun, ja hyvä niin, sillä se vaan on niin hyvä. Jostain syystä se kakku oli erityisen hyvä tänä vuonna, tein tällä kertaa viiden munan kakun, täytteet kuten tuossa toissa vuotisessa. Lisäksi oli vielä maidoton ja jauhoton kääretorttu hillalla.

Kaikki tuntui maistuvan vieraille (minä en maistanut mitään) ja ennen kaikkea oli mukava nähdä kaikkia. Lapset ovat kyllä jo isoja!

Suomalaisen ruan päivä

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa suomalaisen ruuan päivää. Minä totean lyhyesti ja tällä kertaa perustelamatta (olen asiasta puhunut niin pitkään ja niin paljon), että syökää kotimaista, lähellä kasvatettua ruokaa. Kun ruoka tulee läheltä, on mahdollista tietää miten se kasvaa, missä sitten olettekin. 

Jos tekee ruuan itse, tietää mitä siinä on; ja kun syö ulkona, selvittäkää mistä ruoka tulee. Ei tarvitse miettiä antibioottien tai hormonien määrää, tai raskasmetallien tai ylimääräisten myrkkyjen. Suomessa siis. Pidetään huoli että näin on jatkossakin.

Meillä syödään tänään(kin) kotimaista ruokaa, ruokaa omasta maasta ja metsästä.

Vuoden 2018 parhaat

Tänä vuonna en tee perinteistä vuosikatsausta nostamalla esiin joka kuukaudelta jotain, sillä olin vuoden alusta monta kuukautta postaamatta mitään. Mutta koska vuodenvaihteessa on kiva miettiä kulunutta vuotta, nostan tähän vuoden viimeiseen postaukseen muutamia erityisiä onnistumisia, tai muulla tavalla mukavia juttuja. Sen huomasin selatessani postauksia, että kun postaa vähän, jokainen juttu tuntuu erityisen kivalta. Tänään poimin nämä nostot, jonain toisena päivänä olisin nostanut jotain muuta esiin.

Vuoden keitto

Kantarellikeitto: tämän keiton onnistuminen oli monien sattumien summa. Keitto syntyi aineksista jota sattui olemaan käytössä, ja lisämausteen keittoon toi muutama vapaapäivä, leppoisa mökkeily (sienikiilto silmissä kuitenkin) ja hyvä seura. Vieläkin näen sen loppukesän valon ja tunnen lämmön ulkopöydän ääressä kun söimme tätä keittoa isän kanssa. 

Harissa-kurpitsakeitto, toinen ihana keitto, jonka tein kun olimme esikoisen kanssa kaksin. Myös tämän keiton muistan paitsi hyvästä mausta myös hienosta tunnelmasta ja hyvästä olosta joka jäi ateriasta pitkäksi aikaa.

Alkuvuodesta vaivannut totaalinen kyllästyminen ruuanlaittoon lieveni pikkuhiljaa keittojen ansiosta. Päätin alkuvuonna keskittyä keittoihin, tein pitkän listan keittoja ja kokkasin listaa läpi koko alkuvuoden. Muut jo kyllästyivät, minä en. 

Vuoden salaatti

Kyyhkysalaatti, johon kiteytyy täydellisesti tapani ajatella ruokaa. Hienot raaka-aineet maasta, metsästä ja pihalta, juuri sitä ruokaa mitä sillä hetkellä on saatavilla, ei mitään kikkailua vaan maku pelkästään täysin tuoreista raaka-aineista. Yksinkertaista mutta siitä huolimatta ylivertaisen upeaa. Ja suomalainen nizzansalaatti, vanha lempisalaattini suomalaisena versiona, siitäkin olen iloinen. 

Vuoden riistaonnistuminen

Tämä oli ehkä vaikein valinta, kun tuntui että kaikki oli tänä vuonna niin hyvää. Valitsin kuitenkin  sydänkäristyksen, sillä sitä oli niin kiva tehdä yhdessä miehen kanssa, ja se oli yksi niitä ensimmäisiä ruokia pitkän ruokajumin jäljiltä, jonka tekemisestä nautin vanhaan malliin. Olen myös iloinen, että sain tehtyä maksapaellaa vihdoinkin, ja että valmistin  kieltä vuosien tauon jälkeen.

Vuoden leipomus

Juurileipä, sitä tuli leivottua tänä vuonna aika paljon, vaikka muuten tulikin leivottua paljon keskimääräistä vähemmän. Ruokajumi oli myös leivontajumi, se on jatkunut paljon pidempään. 

Vuoden kattaus

Pääsiäiskattaus taisi tänäkin vuonna olla lempparini. Ehkä ensi vuodeksi pitää miettiä jotain uutta..

.. kun aatonaaton kalapöytäkin uudistui muutamien vuosien jälkeen.

Vuoden keittokirja

Tänä vuonna ei ilmestynyt minusta oikein mitään sykähdyttäviä keittokirjoja (tai en ainakaan muista), paitsi Kati Pohjan Riistaa lautasella. Siinä on vihdoin keittokirja, joka on jo lähellä sellaista mitä olen kaivannut pitkään. Kirja on laputettu tiheästi, ja insipraatiota on löytynyt roppakaupalla (mies soitti eilen metsältä, peurareseptejä tarvitaan). 

Vuoden kohokohdat

Tähän on vielä mainittava, että kuinka kiva oli suunnitella ja kokata Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteeseen riistaisa joulupöytä. Viettää vapaapäivä ammattitoimittajan ja -kuvaajan kanssa ja puhua koko päivä bloggaamisesta, ruuasta, riistasta ja kaikesta muusta. Toki muitakin mukavia juttuja vuoteen mahtui, kuten se, että työkaveri kokkasi kesäkurpitsatalkoot-reseptit läpi kesälomallaan. 

Nyt on aika toivottaa kaikille lukijoille, sukulaisille, työkavereille ja tutuille

Leppoisaa uutta vuotta 2019!